Projektimyynti
Mikäli olet tekemässä suurempia kalustehankintoja yrityksellesi, voit pyytää tarjousta Finnish Design Shopin projektimyynnistä.
Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.
Tämä on tuotekuvien karuselli. Vaihda näytettävää kuvaa pikkukuvien avulla tai pyyhkäisemällä, ja avaa kuva täysikokoisena valitsemalla se.
Audo Copenhagenin Eclipse-työpöytä on muotoilutoimisto Fred Rigby Studion tutkimusmatka materiaaleihin ja muotoihin. Rigby kertoo saaneensa pöydän suunnitteluun innoitusta rannalta keräämistään pikkukivistä, jotka aallot olivat hioneet pyöreiksi ja sileiksi. Ylhäältä katsottuna pöytälevyn muoto tuokin kieltämättä mieleen aaltojen muovaaman kiven.
Pöytätason lisäksi myös pöydän epäsymmetriset jalat ovat melko epätavalliset: pöytälevyä kannattelee yksi leveä puinen jalka ja yksi teräsjalka, joka toimii samalla säilytystilana esimerkiksi pöytävalaisimen johdolle. Yksityiskohta tekee pöydästä näyttävän ja auttaa samalla pitämään pöytätason siistinä ja keskittymään työskentelyyn sotkujen sijasta. ”Tahdon ihmisten tuntevan itsensä inspiroituneiksi, kun he istuvat pöydän ääressä. Nojautuvan taakse ja koskettavan pöydän kaarevaa reunaa; löytävän sisältään tyyneyden, joka auttaa keskittymään työskentelyyn”, Rigby itse on kuvaillut Eclipse-pöytää.
Fred Rigby Studio on vuonna 2008 perustettu lontoolainen muotoilutoimisto, jonka erikoisalaa ovat luonnonmateriaaleista valmistetut veistokselliset kalusteet. Toimiston perustaja, Fred Rigby, vietti lapsuutensa Englannin Dorsetissa, ja opiskeli muotoilua Lontoon Kingston-yliopistossa. Molemmilla on ollut vahva vaikutus hänen kädenjälkeensä: Dorsetin alueen mäkinen maasto sekä jylhät kalkkikivirannat ovat edelleen suunnittelijalle tärkeä innoituksen lähde, kun taas taide- ja muotoiluopinnot näkyvät kalusteissa konseptuaalisuutena, joka hälventää rajaa taiteen ja muotoilun välillä. Vuosien varrella Rigby on kerännyt valtavasti tietotaitoa myös valmistusmenetelmien saralla, ja se näkyy hänen kalusteissaan ainutlaatuisena yhdistelmänä perinteisiä käsityömenetelmiä ja uusimpien teknologioiden hyödyntämistä.
Tällä tuotteella ei vielä ole vastuullisuusarvosanaa.
Lue lisää.
Finnish Design Shop
Mikäli olet tekemässä suurempia kalustehankintoja yrityksellesi, voit pyytää tarjousta Finnish Design Shopin projektimyynnistä.
Ota käyttöön toiminnalliset evästeet käyttääksesi tätä ominaisuutta. Voit muuttaa evästeasetuksiasi milloin tahansa.