Vanhan talon vanha sielu – vierailulla Marie Michielssenin ja Axel Van Den Bosschen kotona
Lähes kahdeksan vuotta sitten Axel Van Den Bossche ja Marie Michielssen muuttivat linnaan keskelle Antwerpeniä.
TAIVAS ANTWERPENIN YLLÄ on harmaa ja näyttää siltä kuin voisi alkaa sataa minä hetkenä hyvänsä. Marie Michielssenin ja Axel Van Den Bosschen kotona ankea sää kuitenkin unohtuu saman tien. Osittain se johtuu upeasta talosta; osittain Mariesta itsestään. Hänen olemuksensa nimittäin valaisee jokaisen huoneen, johon hän astuu.
Vielä kadulla seisoessasi et voi arvata, millaisen yllätyksen oven takaa löydät. Kapea ulko-ovi johdattaa Marien ja Axelin vierailijat mustaksi maalattuun eteishalliin, jonka lattia on mustaa marmoria. Vasta sen takaa paljastuu korkeita ja valoisia huoneita yksi toisensa perään. Mihin vain katsotkin, löydät sieltä taidetta ja designia.
Joten tervetuloa, käy sisään. Täällä riittää nähtävää.
Isot ikkunat pitävät huoneet valoisina jopa harmaampina päivinä.
Koti on Marielle ja Axelille myös toimisto. Täällä otetaan vastaan niin vieraita kuin liikekumppaneita.
Pariskunta jakaa rakkauden taiteeseen, jota löytyykin ripoteltuna kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Marie ja Axel pitävät itseään vanhan talon tuoreimpina vaalijoina. Etualalla oleva Sophia-maljakko on Marien käsialaa.
Linna keskellä kaupunkia
Marie ja Axel asuivat monta vuotta Brasschaatissa, pienessä kylässä Antwerpenin ulkopuolella. Siitä huolimatta heidän sydämensä kuului kaupungille: sen ravintoloille, museoille ja kauniille arkkitehtuurille. Toisaalta Marie rakastaa luontoa, jota on vaikeampi löytää keskeltä kaupunkia. Siksi sopivan kodin etsiminen kesti pitkään.
Lähes kahdeksan vuotta sitten tapahtui kuitenkin onnekas ihme, kun he löysivät tämän linnan. ”Rakastuimme heti”, Marie muistelee.
Pariskunnan 400-neliöinen ja kolmikerroksinen koti on yksi kuudesta linnassa sijaitsevasta asunnosta. Itse rakennus on peräisin 1500-luvun loppupuolelta, jolloin Antwerpen oli merkittävä eurooppalainen kauppakaupunki. Vuosisatojen aikana useat luovat ihmiset ovatkin saaneet kutsua tätä linnaa kodikseen.
”Tällaisessa talossa me olemme vain läpikulkumatkalla”, Marie kuvailee. Hänelle täällä asuminen tarkoittaakin talosta huolehtimista, ja asukkaat tekevät yhdessä töitä, jotta linna säilyisi kauniina ja asuttavana myös tuleville sukupolville.
Kalanruotoparketti, tyylikkäästi paneloidut seinät, väljät ja valoisat huoneet, yksityiskohtiin kerrostunut vuosisatojen historia. Kuinka tähän kotiin voisi olla rakastumatta?
Talo on täynnä yksityiskohtia, joista moni on syntynyt Marien omissa käsissä. Kirjapinojen keskellä hehkuu yksi hänen pöytävalaisimistaan, nimeltään Georgia.
Marie ja Axel yhdistävät mielellään vanhaa ja uutta. “Jos mittasuhteet ovat kohdallaan, lopputulos on väistämättä kaunis”, Marie sanoo. “Silloin ei ole väliä, mikä on modernia ja mikä vanhaa.”
Marie on aina rakastanut vanhoja taloja, joissa näkyy tekijöiden jälki. Kun hän puhuu huoneiden yksityiskohtaisista katoista, hän käyttää niistä hollanninkielistä sanaa ambacht, käsityötaito.
“Teen itsekin kaiken käsin, joten sovimme hyvin yhteen”, hän kuvailee. “Kun jokin on tehty hyvin, se säilyy kauniina aikojen saatossa.” Talolla on sielu ja Marie tuntee sen olevan samankaltainen kuin hänen omansa.
Entä luonto, jota Marie niin kaipasi? Se löytyi lopulta läheltä, nimittäin aivan talon takaa.
Yksityisessä puutarhassa kasvaa yksi Antwerpenin vanhimmista puista ja puutarhan takana levittäytyy vehreä, kaikille avoin puisto. Joinain päivinä Marie nauttii täällä kahvinsa ennen kuin palaa takaisin työhuoneeseensa.
Linnan koristeellinen punatiilijulkisivu paljastuu kokonaan vasta puutarhasta katsottuna. Kadulta rakennuksen komeutta ei osaa edes aavistaa. Se sopii Marielle hyvin. ”Muiden ei tarvitse nähdä, että asut linnassa”, hän sanoo. ”Se jää vain sinulle nautittavaksi.”
Marie haaveili luonnosta keskellä kaupunkia. Se löytyi lähempää kuin hän oli uskaltanut toivoakaan.
Vasta puutarhasta katsottuna linnan punatiiliset seinät tulevat kunnolla näkyviin.
Jossain täällä kasvaa yksi Antwerpenin vanhimmista puista.
Puutarhasta Marie kerää niin kukkia kuin inspiraatiota. Kukan väri tai lehden muoto voikin löytää tiensä hänen seuraavaan työhönsä.
Elettäväksi tehty koti
Taidetta ja designia on tässä kodissa kaikkialla. Tunnetut nimet ja nuoret taiteilijat jakavat samat seinät sulassa sovussa, ja Marien omia maljakoita ja kulhoja löytyy lähes jokaisesta huoneesta.
Axelia vetävät puoleensa suuremmat teokset, kun taas Marie tukee mielellään opiskelijoita tai uraansa aloittelevia taiteilijoita. Hankinnoissa pätee kuitenkin yksi sääntö: molempien täytyy rakastaa teosta, koska molemmat myös katsovat sitä joka päivä.
“Kaikki voi muuttua, mutta koti pysyy silti kotina.”
Kaikesta taiteesta huolimatta pariskunnan koti ei kuitenkaan tunnu gallerialta. ”Tämä ei ole näyttelytila”, Marie sanoo. ”Mehän asumme täällä.” Hänen mielestään kodin pitääkin olla viihtyisä, ja sen sisustuksesta näkyä, ketkä seinien sisäpuolella asuvat.
Heidän kotinsa myös elää jatkuvasti. Marien suunnittelema esine saattaa seistä keittiössä puoli vuotta ennen kuin hän päättää, toimiiko se. Osa prototyypeistä ei koskaan päädy Seraxin mallistoon, vaan jää kotiin; osa puolestaan löytää tiensä mallistoon myöhemmin. “Kaikki voi muuttua, mutta koti pysyy silti kotina”, Marie toteaa.
Yksi asia ei kuitenkaan muutu: Marien usko siihen, että itsensä kannattaa ympäröidä kauneudella. ”Kauneutta voi löytää tuolista tai pöytäliinasta, mutta myös ihmisten välisestä keskustelusta”, hän sanoo. “Kauneus luo maailmaan jotain pehmeää.”
Marie rakastaa pyöreitä pöytiä, joiden ääreen perhe ja vieraat voivat kokoontua yhteen nauttimaan hyvästä ruoasta ja toistensa seurasta. Monikäyttöinen Pawn-sivupöytä on Marien suunnittelema.
Pyöreän pöydän filosofia
Mariella on kodissaan lukuisia lempipaikkoja. On tilava makuuhuone, johon hän vetäytyy iltaisin pyjamaansa pukeutuneena. Talvisin hän viihtyy kylpyammeessa. Sitten on pyöreä ruokapöytä, joka merkitsee hänelle paljon – erityisesti silloin, kun lapset tulevat käymään kotona.
Marie on aina rakastanut pyöreitä pöytiä. Neliskulmaisen tai suorakaiteen muotoisen pöydän ääressä keskustelut jakautuvat pöydän eri päihin eivätkä kaikki kuule toisiaan. “Pöydässä on aina joku vähän hiljaisempi ja joku äänekäs ja hauska, ja kaikkien pitäisi voida nauttia siitä”, hän selittää. Pyöreän pöydän ääressä kaikki näkevät toisensa ja voivat jutella helposti keskenään.
Niinpä hän suunnitteli juuri tällaisen pöydän itse. Se oli hänen ensimmäinen pöytänsä, ja hän nimesi sen Virginiaksi kirjailija Virginia Woolfin mukaan.
Mikään paikka ei kuitenkaan ole Marielle niin tärkeä kuin keittiön vieressä sijaitseva pieni ateljee, jossa hän työskentelee joka päivä. Ennen kuin astumme sisään, palataan hetkeksi sinne, mistä kaikki sai alkunsa.
Pienenä Marie rakensi nukeilleen taloja. Nyt hän saa luoda esineitä omassa ateljeessaan.
Vuosien aikana täyttyneet luonnoskirjat jakavat hyllyt perhekuvien ja piirustusten kanssa. Marien ateljeessa työ ja elämä kietoutuvat erottamattomasti yhteen.
Kaikki alkoi ruukuista
Käsin luominen on kuulunut Marien elämään niin kauan kuin hän vain muistaa. Pienenä tyttönä hän ompeli nukeilleen mekkoja ja rakensi taloja. Näin hän loi omia maailmojaan, joihin hän saattoi paeta.
Luomisen lisäksi Marien mukana on kulkenut lapsuudesta asti toinenkin asia: eräs hänen äitinsä neuvoista. Mariella on kolme sisarta ja heidän äitinsä sanoi tytöille, että he voivat mennä naimisiin kenen tahansa kanssa haluavat, kunhan vain jatkavat töiden tekemistä ja ansaitsevat itse omat rahansa. “Se neuvo on kantanut minua”, Marie muistelee.
24-vuotiaana Marien oli tultava toimeen omillaan. Hän työskenteli graafisena suunnittelijana, kun eräs ystävä pyysi häntä tekemään itselleen muutamia ruukkuja. Mariella ei ollut ylimääräistä rahaa, joten hän kiersi pikkuautollaan maanviljelijän luota toiselle ja osti vanhoja mansikkaruukkuja, joita nämä eivät enää tarvinneet. Sitten hän puhdisti ruukut, maalasi ne ja koristeli niiden pinnat kuvioin. Siskot riensivät avuksi ja lopulta Marie pyöritti pientä ateljeeta, jossa joukko naisia maalasi ruukkuja.
Ruukkujen myyminen kauppoihin yksitellen oli uuvuttavaa, joten Marie lähti etsimään tukkuliikettä. Silloin hän löysi Seraxin. Osuvaa kyllä, myös Serax on saanut alkunsa kukkaruukuista, joita Axelin äiti aikoinaan myi. Tämän yrityksen pohjalta Axel ja hänen veljensä Serge perustivat designbrändin vuonna 1986.
Seraxin kautta Marien ruukut myytiin loppuun välittömästi. Kysyntä kasvoi niin nopeasti, että tuotanto siirtyi lopulta Vietnamiin, jossa Marie itse opetti satoja naisia maalaamaan hänen kuvioitaan. Vuosien mittaan hänen työnsä on laajentunut entisestään, ja nykyään hän suunnittelee Seraxille maljakoiden ja kulhojen lisäksi astioita ja valaisimia.
Marien lempimateriaali on savi. “Se tulee suoraan Äiti Maasta. Voit valmistaa tyhjästä maljakon. Se ei lakkaa hämmästyttämästä minua”, hän kuvailee.
Ideoista esineiksi
Marie ei koskaan ole haaveillut suuresta studiosta – päinvastoin. Hän on halunnut viihtyisän ateljeen, jossa voi ympäröidä itsensä kauneudella. Nyt vanha talo antaa hänelle juuri sen. Hänen ateljeensa on aivan keittiön vieressä, eikä sijainti ole sattumaa. Marie suunnittelee esineitä koteihin, joten hän haluaa tuntea talon ympärillään työskennellessään. “Silloin voin aistia talon ja sen, mitä se tarvitsee”, hän selittää.
Vaikka Marie on intuitiivinen ihminen, ovat hänen päivänsä yllättävän kurinalaisia. Hän aloittaa työskentelyn yhdeksältä, nauttii lounaansa kahdeltatoista ja työskentelee sitten iltakuuteen asti. Illallisen jälkeen hän saattaa vielä selailla taidekirjojaan. Jos jokin niissä inspiroi häntä, ateljee on vain muutaman askeleen päässä eikä hyvien ideoiden tarvitse odottaa aamuun.
Monet Marien esineistä saavat alkunsa arjen tarpeista. Kun Axel toteaa ohimennen, että kotiin kaipaisi uutta valaisinta tai ruukkua, Marie tarttuu ajatukseen. Usein hän aloittaa tutkimalla vanhaa keramiikkaa ja miettimällä, mitä uutta esineisiin voisi tuoda.
Ideat päätyvät ensin Marien luonnoskirjojen sivuille. Hän piirtää jatkuvasti ja täyteen luonnosteltuja kirjoja onkin vuosien mittaan kertynyt hyllyyn pitkä rivi. Ne eivät ole pelkkä arkisto vaan aarreaitta, jonka pariin hän palaa yhä uudelleen. Kerran hylätty idea saattaa vuosien päästä yhtäkkiä näyttää oikealta. ”Ihminen kehittyy koko ajan, joten vanhoja piirroksiaan katsoo myöhemmin eri silmin”, hän kuvailee.
Kaikki alkaa piirroksista.
Sen jälkeen Marie antaa käsiensä ottaa ohjat. “Mieleni johdattaa käsiäni ja kädet johdattavat mieltäni”, hän kuvailee. Sinisin kuvioin koristeltu kaadin on Marien Seraxille suunnittelema Charly-kannu.
Vasta sitten alkaa varsinainen työskentely. Vuosien aikana tallentuneet havainnot ja ideat heräävät eloon Marien käsissä, eikä ajattelua ja tekemistä voi enää erottaa toisistaan. Intuitio ohjaa työtä ja juuri sen jäljen Marie haluaakin näkyvän valmiissa esineissä. “Mieleni johdattaa käsiäni, kädet johdattavat mieltäni ja kaikki lähtee vatsani pohjasta”, hän kuvailee työskentelyään. “Esineissäni pitää näkyä käsieni jälki.”
Samaa kädenjälkeä hän arvostaa muidenkin töissä: sitä huolellista paneutumista ja aikaa, jonka tekijä on esineeseen käyttänyt. “Sen kyllä huomaa, kun jotain ei ole tehty hätäisesti.”
Marie ei kuitenkaan luo vain valmiin lopputuloksen takia. Hän uskoo, että käsillä tekeminen ylipäänsä on hyväksi mielelle, oli kyse sitten puutarhan hoitamisesta tai saven muovailusta.
Samaa hän toivoo myös tulevaisuuden lapsille: että paperi ja kynä pysyisivät heidän ilmaisunsa välineinä. Teknologialla on paikkansa, mutta vaaka on Marien mielestä kallistunut nyt liiaksikin sen puolelle. “Tarvitsemme tasapainoa”, hän kiteyttää.
Siveltimet ja keramiikka täyttävät ateljeen kaikki tasot. Täällä mitään ei tehdä kiireellä.
Käsin tekeminen on hyväksi Marien mielelle.
Marie noudattaa elämässään yhtä äitinsä neuvoista: jatka työntekoa.
Marien uteliaisuus ei ole missään vaiheessa hiipunut ja juuri se vie hänen työtään eteenpäin vuosien jälkeenkin.
Omaa ääntä etsimässä
Vielä kolmekymmentä vuotta sitten Marie oli yksi harvoista naissuunnittelijoista muuten miesvaltaisella alalla. Seraxillakin työskenteli alkuaikoina lähinnä miehiä. Nyt asetelma on kääntynyt toisin päin ja valtaosa yrityksen työntekijöistä on naisia. Marien mielestä muutos on ollut hyvä – eikä vain yritykselle.
“On tärkeää, että me naiset tuemme toisiamme, jotta voimme itse tehdä omat päätöksemme.”
Oma ääni ei kuitenkaan löytynyt hetkessä. Vielä nuorena Marie oli ujo ja sisäänpäin kääntynyt, ja hän myöntää haaskanneensa epävarmuuteen paljon aikaa. Rohkeus kasvoi työn myötä. ”Itseensä täytyy uskoa ja lakata välittämästä siitä, mitä muut oikein ajattelevat”, hän sanoo.
Nyt Marie on isoäiti ja haluaa näyttää, että yli kuusikymppisillä naisilla on paljon annettavaa. “Me naiset olemme aina tehneet työtä jonkun toisen hyväksi. Nyt pidämme huolta itsestämme ja juuri silloin meistä tulee kiinnostavia”, hän sanoo.
Vanhetessa moni asia toki jää myös taakse, hän myöntää. ”Mutta niin kauan kuin pystyy luomaan, voi aina tehdä jotain uutta.”
Marien lapsille äidin työ ei ole koskaan näyttäytynyt työnä. He ovat vain nähneet äidin, joka tekee sitä, mitä rakastaa. Samaa Marie toivoo kaikille muillekin. “Nauti työstäsi ja tee sitä koko sydämelläsi ja sielullasi. Silloin kaikki muukin järjestyy.”
Katso myös:
• Kaikki Marien suunnittelemat tuotteet >
• Kaikki Seraxin tuotteet >
Tuotanto: Design Stories
Julkaistu 08.10.2026
