Marsetin Dipping Light -riippuvalaisin on Jordi Canudasin vuonna 2019 suunnittelema valaisin, joka lumoaa tunnelmallisella pyöreällä lasivarjostimellaan. Nimensä mukaisesti Dipping Light -valaisimen monisävyinen pinta on saatu aikaan dippaamalla lasikupua maaliastiaan useita kertoja. Suunnittelija Jordi Canudasia on luonnehdittu valon alkemistiksi, sillä hän tahtoo kokeilla, yllättyä ja luoda tutuista materiaaleista ja elementeistä jotain täysin uutta – myös Dipping Light syntyi leikin ja kokeilun myötä. Maalikerrosten muodostamat raidat siivilöivät valoa läpi eri tavoin ja antavat valolle kiinnostavan sävyn ja tekstuurin. Espanjassa käsin valmistettu Dipping Light on kiehtova ja runollisen kaunis taideteos, joka kääntää katseet myös valon ollessa sammutettuna.
Tämä on karuselli. Selaa sisältöä Seuraava- ja Edellinen-painikkeilla tai valitse pikkukuva siirtyäksesi tiettyyn kuvaan.
Dipping Light 40 riippuvalaisin, valkoinen
Tuotekuvaus
Marsetin Dipping Light -riippuvalaisin on Jordi Canudasin vuonna 2019 suunnittelema valaisin, joka lumoaa tunnelmallisella pyöreällä lasivarjostimellaan. Nimensä mukaisesti Dipping Light -valaisimen monisävyinen pinta on saatu aikaan dippaamalla lasikupua maaliastiaan useita kertoja. Suunnittelija Jordi Canudasia on luonnehdittu valon alkemistiksi, sillä hän tahtoo kokeilla, yllättyä ja luoda tutuista materiaaleista ja elementeistä jotain täysin uutta – myös Dipping Light syntyi leikin ja kokeilun myötä. Maalikerrosten muodostamat raidat siivilöivät valoa läpi eri tavoin ja antavat valolle kiinnostavan sävyn ja tekstuurin. Espanjassa käsin valmistettu Dipping Light on kiehtova ja runollisen kaunis taideteos, joka kääntää katseet myös valon ollessa sammutettuna.
- Leveys: 40 cm
- Varjostimen halkaisija: 40 cm
- Korkeus: 40 cm
- Johdon pituus: 300 cm
- Materiaali Puhallettu lasi
- Väri Valkoinen
- Valonlähde Kiinteä 23,7W LED. LED-moduulin saa vaihtaa ainoastaan valmistaja tai valtuutettu sähköasentaja.
- Värilämpötila 2 700 K
- Valovirta 3280lm
- IP luokitus 20
- Suojausluokka II
- Jännite 220–240 V
- Sertifioinnit ja merkinnät CE-merkitty
- Nimellistaajuus 50–60 Hz
- Johdon väri Musta
- Paino 4,2 kg
- Kattokuppi Kyllä, musta; halkaisija 13 cm, korkeus 4,6 cm
- Kattopistotulppa Ei
- Himmennettävä Kyllä
- Lisätiedot TRIAC-himmennettävä. LED-moduuli saatavilla varaosana valmistajalta. Moduulin vaihtamiseksi ota yhteyttä sähköasentajaan.
- Tuotetunnus: MRS-A691-437-35-27K
Jordi Canudas (s. 1975) on espanjalainen suunnittelija, joka on asunut ja työskennellyt sekä Barcelonassa että Lontoossa. Canudas on opiskellut tuotesuunnittelua Lontoon Royal College of Art -korkeakoulussa ja hän kuuluu lontoolaisen OKAY Studion suunnittelijoihin. Canudas opettaa muotoilua sekä Barcelonan ELISAVA-muotoilukoulussa että Bath Spa Universityssa Englannissa, ja hänen töitään on ollut esillä muun muassa New Yorkin MoMA:ssa sekä Münchenin Design Museum Die Neue Sammlungissa.
Tällä tuotteella ei vielä ole vastuullisuusarvosanaa.
Lue lisää.