Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Kolumni: Kuuleeko Kondo?

Kuva avoimesta keittiön laatikosta, jossa sisällä astioita

Kodin esineistön kyseenalaistaminen kannattaa, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen.

Design Storiesin kolumnistilla Hanna-Katariina Monosella on asiaa konmarittamisen lopettaneelle Marie Kondolle.

JAPANILAISEN AMMATTIJÄRJESTELIJÄN ja guruksikin kutsutun Marie Kondon kehittämä Konmari-metodi on saanut vuodesta 2010 alkaen koko maailman viikkaamaan alusvaatteitaan ja löytämään esineistä ilon kipinöitä. Vuoden 2023 alussa Marie Kondo kuitenkin ilmoitti lakanneensa järjestelemästä.

Sillä samalla viikolla, kun Konmari-metodin äidin kerrottiin jättäneen ”konmarittamisen”, löysin hänen jättisuosioon yltäneen kirjansa The Life-Changing Magic of Tidying kirjaston poistohyllystä. Tietenkin tuntui hupaisalta ja kovin sopivalta sattumalta, että kirjaston henkilökunta valitsi konmarittaa niteen juuri sillä viikolla. Hupaisaa on sekin, että kun yli kymmenen vuoden kuluttua teoksen ilmestymisestä guru itse sanoutui irti metodistaan, minä tartuin opukseen ensimmäistä kertaa. Parempi myöhään ja niin edelleen.

En toki yhäkään ole lukenut kirjaa, ja vain pintapuolisista tiedoistani huolimatta olen aina kuitenkin ajatellut löytäväni Konmari-Kondon ydinajatuksista jonkinlaista hengenheimolaisuutta. Sisällysluettelon kohdat saavat minut nyökyttelemään: Designate a Place for Each Thing, Learning that You Can Do Without, Don’t Scatter Storage Spaces sekä tietenkin klassikko: Does It Spark Joy? On tietenkin jokaisen oma asia, kuinka kokonaisvaltaisesti asioita suorittaa, mutta pääpiirteittäin ajattelen Konmarista hyvää. Koen jopa toteuttaneeni sen pääajatuksia tavalla tai toisella omassa elämässäni aina. Kai siksi kirjakin oli tähän saakka jäänyt hankkimatta: minähän harjoitin tätä uskontoa jo.

”Pääpiirteittäin ajattelen Konmarista hyvää. Koen jopa toteuttaneeni sen pääajatuksia tavalla tai toisella omassa elämässäni aina.”

Nyt Kondo kuitenkin on kertonut lopettaneen metodinsa käytön muuttuneeseen elämäntilanteeseensa vedoten ja paljastanut kotinsa nykyisen tilan suorastaan sotkuiseksi. Mutta Marie, mahdatko olla kuulolla? Minusta tuntuu, että olet nyt ymmärtänyt metodisi väärin. Minä en koskaan oikein ajatellutkaan, että kyse olisi siitä, että aina pitäisi olla siistiä – tai että kyse olisi pohjimmiltaan ollut siivoamisesta ylipäänsä.

Kondon järjestelyfilosofia perustuu siis pelkän siistimisen lisäksi myös kodin tavaroiden arvioimiseen kategorioittain ja jokaisen esineen merkityksen punnitsemiseen. Kodin nurkkiin ja kaappien kätköihin kertyy herkästi kaikenlaista sentimentaalista tai muuten vain säilyttämisen arvoiseksi ajattelemaamme tavaraa, joilla ei välttämättä ole muuta roolia kuin luoda ympäristöömme epätoivottua kohinaa. Tämä tavara on omiaan kääntymään meitä vastaan.

Meitä ympäröivän esineistön perusteellinen kyseenalaistaminen – ja sen myötä kuonan ja huonojen energioiden minimointi – petaa kodista turvallisen paikan niille tilanteille ja ajanjaksoille, joissa elämänhallintaa haastetaan. Sitten on varaa tullakin vähän sotkua.

Yrjö Kukkapuro kehitti 1980-luvulla Taikahuone-konseptin, jossa huonekalut asetettiin esille erilaisten rakenteiden ja valaistusten avulla. Kuva: Paula Virta / EMMA.

Suosittelen: Yrjö Kukkapuro – Taikahuone

ESPOON MODERNIN TAITEEN museossa EMMAssa on esillä taiteilijaprofessori ja sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuron muotoilua sekä modernia taidetta, joita juuri avautunut näyttely Yrjö Kukkapuro – Taikahuone oivalla tavalla yhdistelee. Kukkapuron itsensä kehittelemä, installaatiotaidetta mukaileva esitystapa tuo installaatio- ja käsitetaiteen vaikutteita teollisen muotoilun esittämiseen. Näyttely on avoinna 28. tammikuuta 2024 saakka.

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Julkaistu 15.03.2023

Avainsanat

Lue myös

Suosituimmat

  • Kesämökin valoisa olohuone, jossa on näkyviin jätetty aumakaton kantava rakenne, yhtenäinen ikkunarivistö järvelle päin ja Woodnotesin Uni-villamatto lattialla.

    Uusi talo nousi tutulle paikalle – tutustu Puotilan perheen kesämökkiin Saimaalla

    Puotilan suvussa on vietetty kesiä Saimaan rannalla jo 1950-luvulta. Kun vanha hirsimökki alkoi kaivata perusteellista remonttia, päädyttiin epätavalliseen ratkaisuun: vanha talo purettiin ja uusi rakennettiin täsmälleen vanhan paikalle. Toimiviksi todetut asiat tehtiin uudelleen, entistä paremmin.

    Lue juttu
  • Suunnittelija Nani Marquina työpöytänsä ääressä, hymyilee kameralle ja pitelee tekstiilimalleja käsissään

    Nani Marquina tekee matoista taideteoksia

    Espanjalainen muotoilija Nani Marquina halusi suunnitella mattoja omalla tavallaan ja rakensi samalla yhden maailman omaleimaisimmista tekstiilibrändeistä. Tässä Design Storiesin haastattelussa hän kertoo luovuudesta, käsityötaidosta ja siitä, mikä vie häntä eteenpäin lähes 40 vuoden uran jälkeenkin.

    Lue juttu
  • Havainnekuva Paimion parantolan kattoterassista

    Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!