Laura ja Arthur Franckin perheen tunnelmallinen puutalo Helsingissä
The Helsinki Effect -dokumenttielokuvasta Jussi-palkittu Arthur valmistelee uutta dokumenttielokuvaa Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin ystävyydestä. Vanja-tytär on assistenttina.
Asukkaat:
Dokumenttielokuvien ohjaaja Arthur Franck, kaupallinen johtaja Laura Franck ja lapset Ian, Benjamin ja Vanja sekä Mysli-koira. Koti sijaitsee Puu-Käpylässä Helsingissä, ja tilaa on 120 neliötä.
Puu-Käpylän talot on suunnitellut 1920-luvulla arkkitehti Martti Välikangas. Franckien kodissa on asuinneliöitä 120. Kaari-ikkunan takana on Benjaminin huone.
SATAVUOTIAAN PUUTALON pihalla tuntuu kuin olisi astunut ruotsalaisen kuvataiteilija Carl Larssonin maalaukseen. Punaisessa paritalossa on ruutuikkunat ja yksinkertaisia, klassiselle arkkitehtuurille ominaisia puisia seinäkoristeita. Talon ympärillä kasvaa puita, pensaita sekä rehevä syyshortensia, joka melkein puskee sisään olohuoneen ikkunasta.
Arthur ja Laura ovat lastensa kanssa asuneet Puu-Käpylässä sijaitsevassa talossaan kesäkuusta 2026 lähtien. Kodissa näyttää kuitenkin siltä, että perhe olisi elänyt siellä jo pidempään. Niin hyvin värikkäillä tauluilla, tekstiileillä ja Aalto-klassikoilla toteutettu rento sisustus sopii talon tunnelmaan. Perhe asui vuosia Helsingin keskustassa ja on vasta totuttelemassa vanhan talon ominaisuuksiin.
”Meillä on nyt hoidettavana oma piha ja luonto näkyy heti ikkunoista. Täällä eri vuodenaikojen vaikutus asumiseen on suuri. Äänimaisema on täysin erilainen kuin kerrostalossa, jossa kuuluu naapureiden ääniä. Täällä kuulet oman perheen ääniä talon eri kerroksista”, Laura sanoo.
”Käpylä avautuu minulle puutarhamaisten pihojen ja matalamman verenpaineen myötä”, Arthur hymyilee. ”Kaupunginosa on tuttu, sillä äitini on asunut täällä yli 10 vuotta. Tykkään paikan yhteisöllisyydestä. Meidän asunto-osuuskuntaamme kuuluu 36 paritaloa, joten vertaistukea löytyy. Jos ei tiedä, miten joku asia pitäisi korjata, saa neuvoja naapureilta.”
Laura työskentelee usein ruokapöydän ääressä. Matala kasvitaso saa ikkunan vaikuttamaan entistä korkeammalta. Seinällä on kuvataiteilija Lasse Kontiaisen maalaus. Samsungin Frame-televisio sai oivan paikan oleskelutilassa.
Cockapoo-rotuinen Mysli-koira pitää vahtia sohvalla. Artekin laattapintainen sohvapöytä 910 on kestänyt lasten leikit. HAYn Check-matto on villaa.
Raitakankaiset sohvat ovat kesäiset ympäri vuoden. Seinällä on Juan Gris’n litografia teoksesta Le Paquet de Tabac. Messinkiset seinävalaisimet ovat Bukowskilta.
Omaa tilaa kaikille
Koti oli hiljattain remontoitua keittiötä ja kahta toimivaa kakluunia myöten hyvässä kunnossa. Arthur ja Laura tekivät talossa vain pintaremontin. Yläkerrassa myös tilajakoa muutettiin: uusi seinä rajaa nyt vanhempien makuutilaa.
Samassa kerroksessa on Vanjan pieni maakuusoppi sekä Benjaminin huone. Kellarikerroksessa on vanhimman pojan Ianin huone sekä kodinhoito- ja pesutilat. Hyvä ystävä, sisustusarkkitehti Salla Kantokorpi, on ollut tukena sisustusratkaisuissa.
Lauran ja Arthurin mielestä lapsiperheen kodin pitää olla ennen kaikkea käytännöllinen.
”Oli tärkeää, että molemmat teini-ikäiset pojat saivat omat huoneet, jonne he voivat vetäytyä ystäviensä kanssa. Olohuoneessa vietämme yhteistä aikaa perheen kesken. Huomioimme sisustuksessa, että mahdumme mukavasti oleilemaan siellä. Sallan ehdotuksesta tilaan sijoitetaan kolme sohvaa u-kirjaimen muotoon, eli kaksi sohvaa vastakkain ja yksi niiden väliin. Puuttuva sohva on teossa puusepällä”, Laura sanoo.
Arthur nostaa sisustuksesta esiin kolme pääasiaa. ”Ensimmäinen on iso kirjahylly, joka rauhoittaa mieltäni ja huonetta. Toinen on hyvä paikka televisiolle, sillä katsomme lasten kanssa tv-sarjoja isolta näytöltä. Kolmantena on kaksi kookasta maalausta, jotka pitää sovittaa seinille. Olen pelännyt aina muuttojen yhteydessä, että Alvar Gullichsenin kaksi metriä leveä maalaus ei mahdu uuteen kotiin.”
Jatkettavassa Aalto-pöydässä on HL2-holkkijalat. Pöytä on aikanaan ollut Kelan pääkonttorissa. Artekin 69-tuolien pehmusteissa on Johanna Gullichsenin Nereus-verhoilukangas. PH 5 -riippuvalaisin on Louis Poulsenin.
Olohuoneen laajennetusta oviaukosta näkyy Arkkenin valmistama saareke. Oviaukon vieressä ylimpänä on Anna Tuorin teos ja alempana Alvar Gullichsenin teos. Lattiavalaisin on kirpputorilöytö.
Vaaleat alakaapit sekä seinän ja saarekken tason eläväiset kvartsipinnat lisäävät valoisuutta. Avohyllyissä on keramiikkaa ja lasia. Mysli-koira juo HAYn Dogs-ruokakupista.
Keittiön ikkunapenkki on Lauran ja Mysli-koiran lempipaikka. Patja on verhoiltu Johanna Gullichsenin Tithonus-kankaalla. E60-jakkara on kätevä laskutaso.
Keittiön sivutasolla on Vitran Akari 1AD -pöytävalaisin. Seinällä on Armi Tevan keramiikkateos. Artekin 112B-seinähyllyssä on kokoelma matkoilta hankittuja kippoja ja kuppeja.
Leikkejä Villa Maireassa
Perhe on muuttanut usein, ja samat huonekalut ovat kulkeneet mukana kodista toiseen. Artekin kalusteita on hankittu käytettyinä ja peritty Arthurin lapsuudenkodista, ja ne ovat aina solahtaneet luontevasti kaikkiin koteihin. Arthur ja Laura pitävät erityisesti Aallon laattapintaisesta sohvapöydästä, joka on vuosien mittaan kestänyt kaikki perheen lasten leikit.
”Ihmettelen, että pöytä on yhä jaloillaan”, Arthur toteaa. Hänen lapsuudenkodissaan on aina ollut Artekin kalusteita. Ihmekös tuo: äiti on lastenkirjailija Anna Gullichsen, jonka isoäiti taas oli taidemesenaatti Maire Gullichsen – yksi Artekin perustajista. Suvun jäsenillä on erityinen mahdollisuus viettää aikaa maailmankuulussa Villa Maireassa Noormarkussa.
Arthur, Laura ja lapset käyvät Villa Maireassa pari kertaa vuodessa sukutapaamisissa sekä välillä myös ystäväperheiden kanssa.
”Olemme usein oleilleet Villa Mairean yläkerrassa, kun samaan aikaan alakerrassa on meneillään opastettu kierros. Lasten kautta talo on avautunut minulle ihan uudella tavalla. He tutkivat innolla talon jokaisen nurkan ja kolon, kun taas aikuiset oleilevat lähinnä kirjastossa ja olohuoneessa. Olen päässyt mukaan lasten iloon ja siihen, mitä he kokevat isossa huvilassa. Leikimme aina piilosta. Mairen puutarhahuoneessa ja portaikon alla ovat talon parhaat piilopaikat, Arthur kertoo.
”On ainutlaatuista saada olla siellä. Villa Mairea on niin hienosti suunniteltu, että tunnelma on aina kotoisa. Lapset rakastavat taloa, eikä siellä tule koskaan tunnetta, että olisimme museossa”, Laura jatkaa.
Vanja on kova piirtämään. Hänen pieni ja valoisa makuusoppinsa on sisustettu käytännöllisillä kalusteilla. Ikkunan yläpuolella on Maj-Lis Tannerin maalaus.
Benjaminin huoneen vanha, verhoiltu sohva on Tori-löytö. Sohvaa värittävät HAYn Linen-tyynyt. Seinällä on Christian Sjöholmin maalaus.
Taide tuo väriä
Oman kodin viihtyisyys ja tunnelmallisuus ovat tärkeitä asioita Arthurille ja Lauralle. Siihen vaikuttavat kalusteiden lisäksi myös sisustuksen värimaailma. Talon julkisivun punainen väri toistuu hieman tummempana keittiön saarekkeessa. Keittiössä oli mintunvihreät seinät, mutta ne maalattiin valkoisiksi. Lauran mielestä saareke erottuu keittiössä paremmin valkoista taustaa vasten.
”Lattioiden ja seinien pitää olla vaaleat ja rauhalliset. Pidämme väreistä, mutta emme ole hassuttelevia sisustajia.”
”Seinien tehostevärit tai -tapetit eivät ole meidän juttumme. Olisi kuitenkin kauheaa, jos sisustus olisi pelkkää beigeä. Tekstiileillä ja taiteella saa väriä kotiin”, Laura toteaa.
Hän iloitsee Arthurin kanssa siitä, että koti on perheen näköinen. Ja mikä parasta, myös ystävät osaavat olla siellä kuin kotonaan.
Katso myös:
• Uutuudet Finnish Design Shopissa >
Julkaistu 15.10.2026