Värikäs koti Helsingin Ullanlinnassa on arkkitehti Jouni Kaipian sielun peili
Jouni Kaipia on helsinkiläinen arkkitehti ja valokuvataiteilija, jonka tavoitteena on luoda intiimejä, pienen mittakaavan tiloja.
ARKKITEHTI JA VALOKUVATAITEILIJA Jouni Kaipia asuu vuokralla yhdessä Helsingin kauneimpien 1900-luvun alun talojen rivistössä Helsingin Ullanlinnassa.
Samassa osoitteessa on kulunut jo 25 vuotta. Taloa on remontoitu ja asuntoa on voinut muokata näköisekseen, omia tarpeita ja elämäntapaa vastaamaan. Seiniin on puhkottu aukkoja, joiden mahdollistama valon kulku läpi huoneiston lisää asumisviihtyvyyttä ja käytännöllisyyttä.
Idästä, kadun puolelta, missä on makuuhuone, näkyy eteisen ja keittiön läpi pihalle länteen. Asunto on lähes maan tasossa ja sieltä voi seurata kadun elämää.
Olohuoneen matalien istuinten ryhmään kuuluu muun muassa raidallinen funkkistuoli ja seeprakankainen 30-luvun tuoli. Tangossa bambukaihdin suodattaa ulkovaloa ja antaa näkösuojaa. Vapaasti ripustettu metalliputki ulottaa valaisimen pöydän päälle.
Pyöreä pöytä on vaihtuvien asetelmien alusta. Kiehtovat esineet Jouni Kaipia on tuonut Aasiaan ja Afrikkaan suuntautuneilta matkoiltaan.
Kokemukset matkoilta ovat siirtyneet osaksi Jouni Kaipian kotia.
Valkoinen lattia kuuluu oleskelutilalle ja keltaisella siirrytään suuren pöydän ääreen. Funkkistuolin takana seinällä on Leonhard Lapinin työ.
Olohuoneessa on esillä Hmong-heimon pukunauhoja Laosista, Irja Mikkolan värikokeiluja ja vietnamilainen päänalus.
Jouni Kaipia oli opiskelijana töissä arkkitehtitoimistoissa, mutta huomasi pian haluavansa jotain muuta. Hän on opettanut, ollut vieraileva professori kahdessa yliopistossa Amerikassa, näyttelyarkkitehtina museoissa sekä matkustanut ja tutkinut vanhoja rakennuksia, asuntoja ja ihmisten arkea niissä. Aluksi Japanissa, sitten laajemmin Aasiassa; Vietnam, Thaimaa, Laos ja Kambodža ovat tulleet tutuiksi.
Kokemukset matkoilta, arjen käyttöesineet, käsityöt ja värit ovat siirtyneet osaksi hänen kotiaan. Japanilaiset leveät ja korkeat puukynnykset eri huonetilojen välissä Jouni rakensi matkojensa innoittamana.
Helinä Rautavaaran museoon tehdyn penkin pätkän viereen on asetettu Charles ja Ray Eamesin suunnittelema Plywood Group LCM -nojatuoli.
”Alttarilla” sulassa sovussa neuvostokosmonautti Juri Gagarinin kuvan koristamia tulitikkuaskeja ja beniniläinen vodun-fetissihahmo.
Jounin suunnittelema pöytä on vahattua kertopuuta, kuten myös kaikki asunnon kiinteät penkit, hyllyt ja tasot. Vanhat wieniläistuolit ovat venäläiset versiot Thonet’n tuotannosta. Kolmijalkainen 60-jakkara on Artekin ja riippuvalaisin Juha Leiviskän.
Kaikilla esineillä on merkitys ja muisto.
Hänen kiinnostuksensa Afrikkaa kohtaan on syventynyt pitkillä Länsi-Afrikan käynneillä. Varsinkin Malin Dogon-heimo on tehnyt vaikutuksen ja pistänyt ajattelemaan, miten vaatimattomasti ja samalla rikkaasti ihminen voi elää. Siellä kokemus asunnosta perheenjäsenenä on aito, mytologian ja esi-isien läsnäolo kouriintuntuvaa. Eri puolilla ja eri uskontojen parissa matkustaessaan Jouni on huomannut kodin ja pyhän paikan yhteyden.
Ruokailun ja keittiön välinen aputaso on käytännöllinen alusta asetelmille ja terveellisille aamiaisaineksille. Puiset käsin veistetyt keittiövälineet on jokapäiväisessä käytössä. Asukkaan itselleen räätälöimässä keittiössä kokkaus sujuu käsiä ojentelemalla, sillä kaikki on lähellä.
Makuuhuoneen päätyseinällä kaapiston sinivalkoinen ruudutus on muistuma Katsura-palatsin Shokin-tei-teehuoneesta. Vetimet ovat pullonkorkkeja. Joensuulainen versio korkeaselkäisestä Shaker-keinutuolista on siroine muotoineen taideteos sekin.
Futon-vuode lattialla korostaa huoneen korkeutta. Ikkunaa vastapäätä Jouni rakensi ”alttarin”, vaihtuvine symboleineen ja väreineen. Musta taustaseinä on maalattu veteen sekoitetulla kipsijauheella. Taulut on kiinnitetty vinoon, vuoteesta katsottaviksi.
”Kotini ilme muuttuu, tavaroiden paikat ja asetelmat vaihtuvat. Teen mielelläni ruokaa ja kokeilen eri keittiöitä. Pyydän ystäviä syömään, nyt teen ruokaa usein thaimausteilla ja ruoka- ja juttuhetket venyvät tuntien mittaisiksi”, Jouni kertoo.
”Olen myös aamun torkku ja illan virkku. Nautin aamiaisen rauhassa lehtiä lukien. Muutaman minuutin työmatka työhuoneelle alkaa puolen päivän tietämissä. Siellä ajantaju katoaa. Alueella pitkään asuneena tunnen paljon ihmisiä, jotka poikkeavat juttelemaan ja espressolle.”
Vuoteen viereisellä tasolla ovat Isamu Noguchin Akari-paperivalaisimet, Matti Kurjen maalaus, Mirja Airaksen piirustuksia, japanilainen tussimaalaus ja oma Musta neliö.
Uutta syntyy mennyttä unohtamatta.
Sisääntulon vastapäätä Jouni suunnitteli putkiremontin yhteydessä kylpyhuoneen, jonka yläosan ikkunat avartavat ja tuovat epäsuoraa valoa. Ja toisinpäin valaistu kylpyhuone valaisee asunnon keskelle jäävää hallia. Riippuvalaisin on Juha Leiviskän.
Jouni Kaipia haluaa Suomessa ollessaan asua juuri näin, kaupungin keskustassa, missä palvelut ovat lähellä. Hän pyöräilee niin lyhyet kuin pitkätkin välimatkat. Elämän kokonaisuus on ketju tapahtumia sen kummemmin erittelemättä: koti keskipisteenä, työhuone, joogasali, ystävien tapaaminen ja uusien matkojen odotus osana arjen kulkua. Uutta syntyy mennyttä unohtamatta.
Katso myös:
• Asun Homes Vol 4 -bookazine >
Teksti: Ulla Solasaari-Pohjanpalo Kuvat: Jaanis Kerkis
Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 23 ja englanninkielisenä Asun Homes -teossarjan osassa 4.
Julkaistu 27.01.2022
