Kotona Philip Battinin luona: Hitaampaa elämää Oslonvuonon äärellä
PHILIP BATTININ päivä alkaa kotona työpöydän äärellä. Koti on 125-vuotias puutalo Nesoddenissa metsän laidalla ja Oslonvuonon äärellä.
Googlen designjohtajan pestissä hän tutkii tekoälyn tulevia käyttötapoja ja kehittää kotiin huipputeknisiä laitteita. Työt hoituvat Starlink-yhteydellä, joka kytkee hänet globaaliin tiimiin.
”On aika villiä, että voi asua keskellä metsää ja kuulua silti kansainväliseen työyhteisöön”, hän sanoo. ”Jos minulta olisi kysytty kymmenen vuotta sitten, en olisi uskonut tällaisen olevan edes mahdollista.”
Holger Sinding-Larsenin suunnittelema Kroken on seissyt puiden keskellä Oslonvuonon yllä vuodesta 1899.
KROKEN-NIMISEN talon suunnitteli Holger Sinding-Larsen (1869–1938), yksi aikansa johtavista norjalaisarkkitehdeista. Hän uskoi vahvasti norjalaiseen kansanperinteeseen ja suunnitteli muun muassa Holmenkollenin kappelin Osloon. Krokenista hän teki norjalaisen muotokielen ilmentymän: se on yksinkertainen, hyvin mitoitettu ja kunnioittaa maaseudun rakennusperinnettä.
Osa alkuperäisistä piirteistä on yhä tallella, kuten olohuoneen suuri vuolukivitakka, jonka Sinding-Larsenin kerrotaan tuoneen Gudbrandsdalenista. Itä-Norjassa sijaitseva laakso tunnetaan perinteisestä rakennustaiteestaan ja rikkaasta kulttuuriperinnöstään.
Philip löysi talon sattumalta, eikä ollut kuullutkaan Nesoddenista sitä ennen.
Alusta asti hän tiesi haluavansa asua lähellä luontoa ja kokea jotain aidosti norjalaista.
”San Franciscossa rakastimme juuri luonnon läheisyyttä ja sitä, että oli mahdollistaa harrastaa melkein mitä tahansa. Saman päivän aikana ehti surffaamaan, ajelemaan autiomaahan ja hiihtämään. Siksi päädyimme Norjaan, kun oli aika muuttaa Kaliforniasta: näimme, että samanlainen elämäntapa onnistuisi täälläkin.”
Kodin syrjäinen sijainti ei ole este kansainväliselle tiimityölle eikä luovuudelle.
Kodin sisustus on läpeensä nykyaikainen. Varierin metsänvihreä Variable Monochrome -polvituoli mukautuu arjen tarpeisiin.
PHILIP KUVAILEE lähiseudun yhteisöä avarakatseiseksi ja luovaksi. Se on vastakohta hänen lapsuudelleen Tanskan maaseudulla, jonka hän muistaa sulkeutuneempana ja sovinnaisempana.
”Moni nuori valitsee nykyään asuinpaikkansa läheltä luontoa, kun etätyö on yleistynyt.”
”Kaupungissa ei ole enää pakko asua. Sen myötä on syntynyt pieniä, vähän vaihtoehtoisempia yhteisöjä.”
Hän on vieraillut ja hakenut inspiraatiota muista pienistä, tiiviistä yhteisöistä, joissa elää sama henki. Sellaisia ovat Sea Ranch ja Bolinas Kaliforniassa, joissa taiteilijat ja surffarit loivat vaihtoehtoisia elämäntapoja 1960-luvulla, tai Marfa Texasissa, jonne minimalistitaiteilija Donald Judd rakensi kodin ja kutsui samanhenkisiä ihmisiä asumaan ja työskentelemään lähelle luontoa.
”Tällaiset paikat edustavat minulle jotain suurempaa. Kasvava joukko ihmisiä valitsee hitaamman ja yhteisöllisemmän elämän isojen kaupunkien ulkopuolella. Teknologia ja etätyö tekevät sen mahdolliseksi. Se on eräänlainen moderni alakulttuuri, jota yhdistävät yhteiset arvot eikä maantiede.”
Terje Ekstrømin vuonna 1984 suunnittelema Ekstrem-nojatuoli on esimerkki erottuvasta norjalaisesta muotoilusta.
Keltainen Ekstrem-nojatuoli on tilattavissa Finnish Design Shopin asiakaspalvelun kautta. Saatavilla on myös muita värejä ja verhoiluja.
PHILIP ETENEE talon kaiken kattavassa remontissa kiireettä. Hän tekee harkittuja, kestäviä valintoja, jotta talosta tulee pikkuhiljaa juuri sellainen kuin hän on sen kuvitellut.
”Kroken heijastaa tiettyä elämäntapaa. Samanhenkisten ihmisten ja luonnon keskellä voin tehdä työtä, luoda ja tutkia omaan tahtiini. Uskon, että etätyön avatessa uusia ovia tällaisista paikoista kasvaa hiljalleen pieniä, vaihtoehtoisia yhteisöjä, joita yhdistävät intohimo ja luonto.”
Taloa ympäröivät metsä, kalliot ja vuono. Juuri luonnon läheisyys houkutteli Philipin Nesoddeniin.
Lokakuussa 2024 tehdyn vierailumme jälkeen remontti on edistynyt. Olohuoneen lattia on purettu ja taloon on asennettu maalämpö. Yhdessä arkkitehti Kim Lenschowin kanssa Philip uudistaa sekä talon ilmettä että sen energiaratkaisuja, mutta patina, käsityön jälki ja hienot yksityiskohdat, kuten alkuperäinen takka, saavat jäädä.
Katso myös:
• Kaikki Varierin tuotteet >
• Kroken Instagramissa: @kroken.house >
Tuotanto: Varier
Julkaistu 06.11.2026