Eero Aarnion kynästä on syntynyt niin Palloja, Kuplia kuin Pastilleja
Vuonna 1966 Kölnin messuilla debytoinut Pallotuoli nosti Eero Aarnion yhdessä yössä maailmanmaineeseen. Sittemmin Pallotuolista on tullut yksi maailman tunnetuimmista tuoleista.
KOIVIKKO SUHISEE tuulessa Eero Aarnion perheelleen suunnitteleman talon ympärillä. Pihan puoleisista ikkunoista avautuu näkymä Veikkolan Lamminjärvelle, juuri niin kuin on hyvä Suomen kuuluisimpiin muotoilijoihin kuuluvan sisustusarkkitehdin ja professorin sekä hänen vaimonsa Pirkko Aarnion mielestä.
Vuonna 1988 valmistunutta rakennusta piirtäessään Eeron tärkein lähtökohta oli nimenomaan mahdollisimman laaja järvinäkymä.
Eero Aarnio pyrki alun perin opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta sisäänpääsy jäi matematiikan pisteistä kiinni. Sittemmin hän on suunnitellut myös rakennuksia. Veikkolan moderni kotitalo ja sitä edeltänyt Kaskisaaren talo ovat molemmat Eeron itsensä piirtämiä.
Sammaloitunut tammi tervehtii tulijaa Aarnioiden etupihalla. Luontoyhteys on Eero ja Pirkko Aarniolle tärkeää. Se ohjasi myös oman, modernin kotitalon suunnittelua.
Eero Aarnio on aina työskennellyt mieluiten kotona. Valoisan ateljeen ikkunoista avautuu esteetön näköala järvelle.
”Tämä paikka on meille täydellinen. Parempaa ei voisi olla. Asuimme aikanaan Kaskisaaressa. Meidän ja meren välissä oli kuitenkin taloja ja kaipasimme omaa rantaa. Kävimme katsomassa lukuisia rantatontteja, mutta mikään niistä ei tuntunut omalta. Kunnes meitä kohtasi käsittämätön onni ja löysimme tämän”, Eero Aarnio kertoo onnenpilke silmäkulmassaan.
Kodin virtaava tilakokemus syntyy ilmavasta pohjaratkaisusta, jossa tilat limittyvät toisiinsa saumattomasti.
Rinnetontille kolmeen tasoon rakennettu rakennus mukailee maaston muotoja. Virtaava tilakokemus syntyy ilmavasta pohjaratkaisusta, jossa tilat limittyvät toisiinsa saumattomasti. Olohuoneen suuri avotakka on kodin keskus, jonka ympärille muut toiminnot ryhmittyvät.
”Kylmänä ja pimeänä talvipäivänä takassa palava tuli luo kodikkuutta ja saa kenen tahansa olon tuntumaan tervetulleelta. Muurin toisella puolella on keittiön suuri leivinuuni, jossa laitamme ruokaa. Tarvittaessa saamme kodin lämpimäksi puilla, mikä on myös käytännöllistä”, Aarnio kuvailee.
Eero ja Pirkko Aarnio ovat tehneet vuosikymmenten ajan töitä yhdessä. ”Pirkko on paras ja pahin kriitikkoni. Näytän hänelle aina ensimmäiseksi uudet työni, ja luotan häneen täysin, jos jokin ei hänen mielestään näytä minun kynälläni piirretyltä.”
Suuri avotakka sijaitsee keskellä taloa. Se on kodin symbolinen ja funktionaalinen keskus. Pimeään vuodenaikaan takassa palava tuli luo tunnelmaa. Samalla se lämmittää taloa. Flat Light -valaisimet ovat nimensä mukaisesti litteitä. Artekin Baby Rocket -jakkarat edustavat Aarnion puuosaamista.
Uudet materiaalit ja valmistusmenetelmät ovat aina inspiroineet Aarniota. Rottinkinen Juttujakkara syntyi aikoinaan, kun Eero päätti opetella rottingin punomisen taidon. Viime vuosina muotoilija on innostunut rotaatiovalutekniikasta, jolla hän tavoittaa toivomansa muodon valoveistoksiinsa.
Yhdeksänkymppisen pariskunnan kirjakokoelma on vaikuttava. Niitä varten Eero suunnitteli kotitaloon kiinteät kirjahyllyt. Keraaminen hevonen on Oiva Toikan opiskeluaikainen työ, jonka Eero osti omakseen muotoilijoiden yhteisen opinahjon, Atskin eli Ateneumin, käytävällä.
VEIKKOLAN KOTI on alusta alkaen ollut Aarnioiden koko elämän keskus. Täällä on eletty arkea ja vietetty juhlaa – sekä tehty paljon töitä. Työtä ei Aarnioilla tosin eroteta muusta elämästä.
”Minulla oli jonkin aikaa erillinen toimisto Helsingin keskustassa, mutta kotoa käsin työskenteleminen sopii minulle, koska voin tehdä töitä juuri silloin kuin siltä tuntuu.”
Aarnioilla on ollut 17 kotia, joista jokaiseen – myös siihen kaikkein pienimpään, 12-neliöiseen yksiöön – on mahdutettu Eeron työpöytä. Veikkolan kodissa muotoilijan työlle on ruhtinaallisesti tilaa, erityisesti sen jälkeen, kun rakennusta 2000-luvun alussa laajennettiin ateljeella, jonka valoisassa ikkunakulmauksessa laiduntaa kirjava joukko Eeron Magisille suunnittelemia Puppyja.
”Ideat eivät kuitenkaan synny työpöydän ääressä istuen. Mielikuvitus tarjoilee minulle uusia ideoita jatkuvalla syötöllä riippumatta siitä missä olen”, Aarnio kertoo ja esittelee hetki sitten hahmottelemansa sivupöydän ensimmäistä piirustusta.
• Lue myös: Eero Aarnio, muotoilijamestari ja Pallotuolin isä: ”Toteuttakaa itseänne ja uskokaa itseenne” >
Vuonna 1932 syntynyt Eero Aarnio on palkittu muun muassa Compasso d'Oro -palkinnolla, Pro Finlandia -mitalilla ja Kaj Franck -muotoilupalkinnolla.
Eero Aarnion sanoin kynä on hänen tärkein työkalunsa ja pää ”tietokoneensa”.
Yhdeksänkymmenvuotiaan viiva on vakaa ja hän työskentelee edelleen lähes päivittäin.
Eeron ja Pirkon koti on täynnä rakkaita muistoja. Pariskunnan hääkuvan alla on rullalle käärittynä luonnoksia ja lastenlasten piirustuksia. Punainen valaisin on Giancarlo Mattiolin Nesso, valmistajana Artemide.
Pellavapäällysteiset, muhkeat ja suoralinjaiset sohvat rinnastuvat kiinnostavasti Eeron suunnittelemiin pyöreälinjaisiin huonekaluihin, kuten kiiltäväpintaiseen Ruuvi-pöytään. Flosin Arco-lattiavalaisin on Castiglionin veljesten designia vuodelta 1962.
Ajatus kodista kollaasina tulee kauniisti näkyväksi Aarnioiden luona. Samalla koti kuvittaa Eero Aarnion vuosikymmenten mittaista uraa muotoilijana. Klassikot, kuten Pallo, Pastilli, Poni ja Kupla sekä lukuisat itse suunnitellut valaisimet ja eri aikakausien prototyypit ovat itsestään selvä osa kodin sisustusta.
Oma koti toimii myös Eero Aarnion tuotteiden koelaboratoriona – ja on toiminut jo Ateneumin taideteollisen oppilaitoksen ajoista lähtien.
Mittavan elämäntyön tehneellä muotoilijamestarilla on oma sisäinen maailmansa ja mielikuvitus ”joka syöttää koko ajan uusia ideoita”.
Eero Aarnio kertoo olevansa suunnittelijana samanaikaisesti kurinalainen ja intuitiivinen. Punainen, edelleen toimiva lankapuhelin kruunaa Pallotuolin prototyypin.
Olohuone avautuu pari porrasaskelta alempana sijaitsevaan ateljeehen. Reunuksen rivistöllä komeilee joukko Swan-valaisimia kaikissa väreissä. Olohuoneen kattoon ripustettu Ring-tuoli tukee istujaansa ihanteellisesti.
Monet Aarnion uudemmista tuotteista sopivat materiaalinsa puolesta sisä- ja ulkokäyttöön. Magisin Puppyt edustavat oivallisesti Aarnion otetta muotoilijana: tarkoituksenmukaisuus kohtaa aina laadun ja leikkimielen.
OMAN PERHEEN tarpeisiin syntyi 1960-luvun alussa myös ikoninen Pallotuoli.
”Olimme hiljattain muuttaneet kahden pienen lapsemme kanssa uuteen Arava-asuntoomme Puotilaan, jonne halusin suunnitella niin suuren nojatuolin, että mahtuisimme siihen yhdessä koko perhe. Aluksi harkitsin kuution muotoa, mutta lopulta pyöristin turhat kulmat pois. Ensimmäisen Pallotuolin prototyypin rakensimme yhdessä Pirkon veljen kanssa. Appeni oli opettajana Salossa, Uskelan koulussa. Vuoden verran rakensimme koulun veistoluokassa lasikuidusta Pallotuolia, kunnes monen mutkan ja takaiskun jälkeen muoto oli sellainen kuin sen olla pitää.”
Nyt tämä ensimmäinen Pallotuoli tervehtii suunnittelijaa – ja kaikkia muitakin – oman kodin eteisessä. Se herättää keskustelua ystävien kanssa ja tekijöissään lämpimiä muistoja menneestä. Juuri niin kuin kodin esineet parhaimmillaan tekevät.
Katso myös:
• Eero Aarnion suunnittelemat tuotteet >
Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 40.
Julkaistu 21.10.2022