Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Poiat tahtoo maailmalle

Lavitta-lepotuolit kuuluvat Poiatin läpimurtomallistoon. Fiori-pöydät tehtiin yhteistyönä puuseppämestari Antrei Hartikaisen kanssa.

Timo Mikkosen ja Antti Rouhunkosken Poiat-toimisto suunnittelee ajattomasti mutta ajan kanssa. Heidän töissään minimalismi yhdistyy rikkaisiin materiaaleihin.

Miten Poiat sai alkunsa?
Timo Mikkonen: ”Tapasimme vuonna 2002 Taideteollisessa korkeakoulussa. Saimme jo ensimmäisenä opiskeluvuonna tuttavien kautta tilaisuuden suunnitella Kampin kauppakeskukseen Gallery-vaateliikkeen ja Johto-kahvilan tuoleineen. Jälkeenpäin ajateltuna ihan kahjoa, mutta hyvin se meni. Myöhemmin Antti toimi yrittäjänä ja minä työskentelin eri muotoilijoille. Sitten heräsi ajatus, että olisi kiva tehdä asioita yhdessä.

Helsingin muotoilupääkaupunkivuonna 2012 esittelimme Lavitta-tuoteperheen prototyypit. Kansainvälinen lehdistö huomasi ne, ja jälleenmyyjät alkoivat kysellä kalusteitamme. Sitä kautta meitä pyydettiin myös suunnittelemaan tanskalaiselle Woudille. Monien sattumien summana Poiat on kasvanut yritykseksi, jossa on myös muita mukana.”

Poiatin perustajat Antti Rouhunkoski (vas.) ja Timo Mikkonen.

Poiat Lavitta-lepotuoli

Lavitta-tuolit rakentuvat kahdesta muotoonpuristetusta vanerikappaleesta, jotka kiinnittävät katseen viistoilla linjoillaan ja pyöristetyillä kulmillaan.

Lavitta-tuoli on saatavilla pähkinän ja tammen lisäksi mustaksi tai sinivihreäksi maalattuna.

 Millaisia tiloja suunnittelette?
Timo: ”Haluamme tehdä asioita pieteetillä, ja asuntoprojekteissa voi paneutua laatuun sekä yksityiskohtiin. Monitilatoimistot eivät ole meidän juttumme – jos suunnittelemme toimistoja, nekin ovat kodinomaisia. Emme vain pysty tekemään hutaistuja isoja projekteja, joista puuttuu luonne. Myymäläpuolella esimerkiksi Turo ja Johanna Gullichsen ovat olleet asiakkaita, jotka jakavat meidän arvomme.”

Antti Rouhunkoski: ”Sanomme rohkeasti asiakkaille, että kuuntelemme heitä, mutta asiakaslähtöisyytemme ei tarkoita, että toteutamme kaikki toiveet. Lopullinen tyyliratkaisu on meidän mutta sopii asiakkaan elämäntapaan. Aivan kuten huippuravintolassa, tärkeää on yllätyksellisyys ja elämyksellisyys.”

Hillitty ylellisyys kuuluu niin Poiat-toimiston muotoiluun kuin sen tekemiin sisustuksiin. Jean Prouvén suunnittelema Fauteuil Direction -nojatuoli on Vitran mallistossa.

Millaiset ovat Poiatin arvot?
Timo: ”Haluamme tehdä pysyviä ratkaisuja ja asioita, jotka jättävät jäljen. Materiaalin ja laadun pitää olla sellainen, ettei siitä välttämättä huomaa, minä aikakautena se on tehty. Meillä ei ole kiire. Yrityksen nimikin tulee siitä sitoumuksesta, että teemme työtä niin kuin jokin päivä tällä liiketoiminnalla olisi jatkaja.”

Antti: ”Jos pieni yritys haluaa tehdä asiat pieteetillä, kehitystyö vaatii aikaa. Designmaailmassa menestyvät aina yritykset, jotka tekevät asioita eri tavalla ja hitaasti. Uskon, että tällaiselle on yhä paikkansa vastavoimana liialliselle tehokkuudelle ja uudistumistarpeelle.”

”Haluamme tehdä pysyviä ratkaisuja ja asioita, jotka jättävät jäljen.”

Mistä kädenjälkenne tunnistaa?
Timo: ”Haluamme tehdä tiloja, joissa on luonnetta ja hyvä olla. Kodikkuus tulee perusasioista.”

Antti: ”Minimalismi liitetään usein kolkkoihin valkoisiin pintoihin, mutta arkkitehtuurin minimalismi perustuu massoittelun perussääntöihin. Rikkaus tulee aidoista materiaaleista, jotka tuntuvat joltakin.”

Poiatin valmistama Bastone-senkki on puuseppämestari Antrei Hartikaisen suunnittelema ajaton taideteos. Massiivitammisen Bastone-senkin sivut on tehty ohuista puurimoista, jotka siivilöivät sisään valoa ja heijastavat sen ympärille kauniita varjoja.

Bastone-kaapin saa myös ilman ovia. Avoimen rakenteen ansiosta sen sisään voi asettaa vaikkapa huonekasveja tai tunnelmavalaisimen.

Poiat Lavitta-lepotuoli

Poiatin motto on "muotoilulla maailmalle". Kalusteet liikkuvat, mutta tilat eivät. Niinpä kalusteet herättävät helpommin kansainvälistä huomiota.

Mitä teette yhdessä, mitä erikseen?
Timo: ”Luonnosvaiheen olemme pyrkineet tekemään yhdessä, ja sen jälkeen toinen vetää projektia. On hyvä, mitä enemmän alkuvaiheessa on silmiä ja ajatuksia. On hienoa, että nyt mukana on muitakin. Ehkä erilaisuus on yhdistänyt meitä suunnittelijoina: on hauska tehdä töitä parin kanssa, joka täydentää omia puutteita.”

Antti: ”Timo on uskomattoman hyvä luonnostelemaan 3D:nä, se taas ei ole oma vahvuuteni. Minä usein tuon enemmän ideoita ja materiaalia, ja Timo piirtämällä vie ajatusta eteenpäin. Tarkoitus on, että jatkossa Timo vastaa vielä nykyistä enemmän tuotepuolesta ja minä jatkan tilapuolen kehittämistä.”

Mitä teillä on nyt työn alla?
Timo: ”Teemme pitkästä aikaa myös muille kalusteita, tällä kertaa amerikkalaiselle yritykselle. Syksyllä 2018 lanseerasimme Bastone-kalustemalliston puuseppämestari Antrei Hartikaisen kanssa, ja olemme kehittäneet metallikalusteita ja peilejä Poiat-hengessä. Mielenkiintoisia asioita on siis tulossa!”

Mikä: Poiat

• Sisustusarkkitehdit Timo Mikkonen ja Antti Rouhunkoski perustivat Poiat-toimiston 2012. He suunnittelevat sekä tiloja että kalusteita.
• Kalustetuotanto on sittemmin eriytetty omaksi Poiat Products -yritykseksi. Sen toimitusjohtaja on Timon puoliso Jenni Mikkonen.
• Lavitta-tuoteperhe teki toimiston tunnetuksi ja on ollut kansainvälinen menestys. Esimerkiksi Karoliininen sairaala on tilannut 350 Lavitta-tuolia.

Katso myös:

Poiatin suunnittelemat tuotteet >

Teksti: Taina Ahtela Kuvat: Poiat

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa 9/2018.

Julkaistu 24.07.2019

Lue myös

  • Fredrik Paulsen ottaa ilon vakavasti – esittelyssä JOY OBJECTS

    Kun alumiini, rakkaus alakulttuureihin ja skeittilaudalla kasvanut muotoilija kohtasivat, syntyi JOY OBJECTS. Fredrik Paulsenin uudella brändillä on selkeä missio: tehdä designista jälleen hauskaa.

    Lue juttu
  • Valon vaalija – Vierailulla Nuuran Nadia Lassenin luona

    Nadia Lassen työskentelee valossa, kirjaimellisesti. Valaisinbrändi Nuuran toimitusjohtaja avasi Frederiksbergin kotinsa ovet ja päästi meidät sisään tutustumaan paitsi työhönsä myös taloonsa – ja toki erääseen erittäin valokuvaukselliseen koiraan!

    Lue juttu
  • Nani Marquina tekee matoista taideteoksia

    Espanjalainen muotoilija Nani Marquina halusi suunnitella mattoja omalla tavallaan ja rakensi samalla yhden maailman omaleimaisimmista tekstiilibrändeistä. Tässä Design Storiesin haastattelussa hän kertoo luovuudesta, käsityötaidosta ja siitä, mikä vie häntä eteenpäin lähes 40 vuoden uran jälkeenkin.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!