Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Uuden kotimaisen muotoilun juhlaa

Katriina Nuutisen selkeälinjaisissa Pulmu-maljakoissa on viehättävää herkkyyttä. Lasimaljakot valmistetaan suupuhaltamalla.

Rakastettujen klassikoiden ohella Finnish Design Shop haluaa tuoda kaikkien saataville myös laadukasta, uutta muotoilua. Esittelemme itsenäisyyspäivän kunniaksi kymmenen kiinnostavaa kotimaista brändiä ja suunnittelijaa, joiden tuotteista ennustamme nousevan tulevaisuuden designklassikoita.

Katriina Nuutinen

Lasitaiteilija Katriina Nuutisen lasiesineet sijoittuvat jonnekin taiteen ja käyttöesineen rajamaille. Suloiset Lyyli-lasipurkit, viehkeät Vieno- ja Pulmu-maljakot sekä sympaattiset Alva-kellot valmistetaan suupuhaltamalla, mikä antaa niille herkän ja uniikin luonteen. Muotokieleltään esineet ovat kiehtova yhdistelmä minimalismia ja omaperäistä leikkisyyttä. Joensuussa asuva Nuutinen on suunnitellut tuotteita myös muun muassa ruotsalaiselle Klongille, ja monelle ainakin Perho-peili lienee tuttu sisustuslehtien sivuilta.

Katriina Nuutisen lasiesineet >

Hetkinen-sarjan kosmetiikka valmistetaan kokonaan luonnollisista ainesosista. Myös pakkausten materiaali saadaan luonnosta: koivulta ja piparmintulta tuoksuvan käsivoiteen täysin muoviton pakkaus on valmistettu kotimaisen männyn sydänpuusta.

Hetkinen

Mona Isotuvan Hetkinen-luonnonkosmetiikkabrändillä on aivan erityinen paikka sydämissämme: Isotupa voitti Finnish Design Shopin järjestämän FDS Award -kilpailun vuonna 2017 mäntypuisiin rasioihin pakatuilla Pine Lip Balm -huulivoiteilla, joiden ympärille Hetkinen-brändi myöhemmin kehittyi. Huulivoiteiden ohella Hetkinen-valikoimaan kuuluu muun muassa käsivoiteita, suolasaippuaa sekä kasvivahakynttilöitä. Talven uutuuskynttilä Happy Holidays tuoksuu suomalaiselle metsälle, jouluisille mausteille ja sitrushedelmille sekä maanläheiselle vetiveriaheinälle.

Hetkinen-sarjan tuotteet >

Inspiraatio Saana ja Olli -duon Mielenmaisemia-kosmetiikkalaukkuun kumpusi muistojen ja mielikuvituksen voimasta. Kuten muutkin kaksikon tuotteet, on laukku valmistettu ympäristöystävällisestä hampusta.

Saana ja Olli

Turkulainen muotoilustudio Saana ja Olli tunnetaan laadukkaista ja kestävistä tekstiilituotteistaan, joissa tunnistettavat kuosit yhdistyvät hillittyihin sävyihin. Suosittujen kodintekstiilien materiaalina on perinteikäs ja ekologinen eurooppalainen hamppu. Arvostamme laadukkaiden materiaalien ohella erityisesti duon panostusta lähituotantoon: tuotteet valmistetaan Suomessa, pääasiassa Turussa, Aitoossa ja Kiikoisissa. Omien mallistojensa ohella Saana ja Olli on suunnitellut tuotteita myös muille valmistajille, muun muassa mattoja kotimaisille Finartelle ja MUM’sille.

Saana ja Olli -tekstiilit >

Artekin keraaminen Lucia-kynttilänjalka on COMPANYn tulkinta joulunajan Lucia-perinteestä.

COMPANY x Artek

Aamu Songin ja Johan Olinin muodostaman COMPANYn suunnittelema keramiikkakokoelma koostuu hurmaavan naivistisista, käsityönä valmistetuista esineistä, jotka kertovat tarinoita suomalaisiin vuodenaikoihin liittyvistä rituaaleista aina juhannuksesta jouluun. Niin koriste- kuin käyttöesineiksi sopivat keraamiset hahmot istuvat hienosti Artekin perinteikkääseen mutta eteenpäin katsovaan linjaan ja ilahduttavat kaikenlaisissa sisustuksissa. Suuren suosion saavuttaneet esineet, esimerkiksi Lucia-kynttilänjalka ja Juhannustaika-maljakko, sopivat mainiosti myös lahjaksi – vuodenajasta riippumatta.

COMPANYn suunnittelemat tuotteet >

Lapuan Kankureiden Poro-puoliesiliinaa koristaa Teemu Järven taiteilema, Lapin symbolina tunnettu sarvipää.

Teemu Järvi x Lapuan Kankurit

Teemu Järvi x Lapuan Kankurit -kokoelmassa kohtaavat kaksi kovaa kotimaista: perinteikkäistä, laadukkaista tekstiileistään tunnettu Lapuan Kankurit sekä taiteilija Teemu Järvi, jonka ainutlaatuiset kuvitukset ammentavat tunnelmia suomalaisesta luonnosta. Teemu Järvi x Lapuan Kankurit -kokoelmaan kuuluu eurooppalaisesta pellavasta ja luomupuuvillasta valmistettuja kylpyhuone- ja keittiötekstiilejä, jotka on kudottu Lapuan Kankureiden omalla kutomolla Pohjanmaalla. Sarja jatkaa Lapuan Kankureiden ilahduttavan vahvaa perinnettä kotimaisten suunnittelijayhteistöiden saralla – aiempien kokoelmien suunnittelijoina ovat toimineet muun muassa Matti Pikkujämsä ja Reeta Ek.

Teemu Järvi x Lapuan Kankurit -kokoelma >

Joanna Laajiston tuotantoon kuuluu sisustusarkkitehtuurin lisäksi myös laaja skaala muotoilua aina huonekaluista valaisimiin ja mattoihin.

Joanna Laajisto

Sisustusarkkitehti ja suunnittelija Joanna Laajisto kuuluu tämän hetken kotimaisen nykymuotoilun monipuolisimpiin ja omaleimaisimpiin nimiin. Sisustusarkkitehtuurin ja konseptisuunnittelun lisäksi Laajiston työlistalle kuuluu niin huonekaluja, valaisimia kuin mattojakin. Made by Choicelle suunniteltu Kaski-nojatuoli leikittelee rustiikilla maalaistyylillä, kun taas Lumme ja muut Laajiston valaisimet nojaavat moderniin teolliseen estetiikkaan. Ihailemme myös Roots Livingin Rock-mattojen sekä Hakolan Bobo-nojatuolien ja -sohvien pehmeitä muotoja ja värejä!

Joanna Laajiston suunnittelemat tuotteet >

Hanna Anosen suunnittelemat ja Made by Choicen valmistamat Beebee-rasiat syntyivät Fabergé-munien innoittamina.

Hanna Anonen

Teollinen muotoilija Hanna Anonen ilahduttaa leikkisällä ja ennakkoluulottomalla otteellaan väreihin ja muotoihin. Anosen Made by Choicelle suunnittelemat Beebee- ja Plizé-puurasiat hämärtävät taiteen ja käyttöesineiden rajoja hauskalla tavalla. Rasioiden voimakkaat värimaailmat ja muotokielet ovat varsin kaukana perinteisestä skandinaavisesta minimalismista, ja juuri siksi ne tuntuvat poikkeuksellisen kiinnostavilta. Anosen suunnittelema ja Hakolan valmistama Cocktail-valaisin oli todellinen piristysruiske – toivomme, että loppuunmyyty valaisin palaa tuotantoon vielä uudestaan!

Hanna Anosen suunnittelemat tuotteet >

Täysin kierrätysmuovista valmistettu Bird Silo -lintulauta on Julie ja Mika Tolvasen uuden Pidät-brändin esikoistuote.

Pidät

Yksi talven 2020 hittituotteista on Mika ja Julie Tolvasen uuden Pidät-brändin Bird Silo -lintulauta. Tolvaset kehittivät Bird Siloa vuosien ajan ja tarkkailivat lintulaudan eri prototyypeillä ruokailevia pikkulintuja ruokapöytänsä ääreltä. Lopputulos on sataprosenttisesta kierrätysmuovista valmistettu, modernin veistoksellinen lintulauta, joka lainaa toimintaideansa viljasiiloilta. Bird Silo on suunniteltu pystyasennossa ruokaileville linnuille kuten talitiaisille, nakkeleille, peipoille ja tikoille, jotka suosivat viljan sijaan esimerkiksi kuorellisia auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä.

Pidät: Bird Silo -lintulauta >

Nikarin Akademia-tuolin hallittu muotokieli on saanut vaikutteita niin skandinaavisesta muotoiluperinteestä kuin japanilaisesta estetiikasta.

Kaksikko

Wesley Walters ja Salla Luhtasela, jotka tunnetaan myös nimellä Kaksikko, ovat tuoneet kotimaisen nykymuotoilun kentälle vaikutteita sekä pohjoismaisesta että japanilaisesta estetiikasta. Waltersin ja Luhtaselan suunnittelema Perch-jakkara voitti ensimmäisen FDS Award -muotoilukilpailun vuonna 2016 ja kuuluu nykyisin Nikarin mallistoon. Suunnittelijaduo on sittemmin jatkanut pelkistetyn puumuotoilun parissa ja suunnitellut esimerkiksi Ilta-yöpöydän Matrille sekä Akademia-tuolin Nikarille. Pienesineiden osalta viime vuosien suosikkeihimme Kaksikolta kuuluvat Muuton viehättävä Ridge-maljakko ja Skagerakin Piippu-pannu.

Kaksikon suunnittelemat tuotteet >

Finarten pehmeän pörröinen Suovilla-matto on Marianne Huotarin käsialaa.

Finarte

Kotimainen mattovalmistaja Finarte on viime vuosina hemmotellut muotoilun ystäviä poikkeuksellisen ihanilla kuoseilla ja tekstuureilla. Yksi suosikeistamme on Marianne Huotarin suunnittelema villamatto Suovilla, jonka pörröinen pinta ja luonnonläheiset värit tuovat sisustukseen tunnelmia suomalaisilta soilta. Myös Huotarin graafisesti kuvioitu Atrium-matto on ollut todellinen hittituote. Finarten tuoreimpiin suunnittelijayhteistöihin kuuluvat Saana ja Ollin suureen suosioon nousseet Dyyni-matot. Aavikkomaisemien innoittamat puuvillamatot ovat taas pian saatavilla kaikissa kokovaihtoehdoissa!

Finarten tuotteet >

Katso myös:

Kaikki uutuudet Finnish Design Shopissa >

Teksti: Emmi Ratilainen, Nora Uotila ja Mikko Vaija 
Kuvat: Chikako HaradaSuvi KesäläinenUnto RautioMikko Ryhänen ja valmistajat

Julkaistu 04.12.2020

Lue myös

Suosituimmat

  • Kesämökin valoisa olohuone, jossa on näkyviin jätetty aumakaton kantava rakenne, yhtenäinen ikkunarivistö järvelle päin ja Woodnotesin Uni-villamatto lattialla.

    Uusi talo nousi tutulle paikalle – tutustu Puotilan perheen kesämökkiin Saimaalla

    Puotilan suvussa on vietetty kesiä Saimaan rannalla jo 1950-luvulta. Kun vanha hirsimökki alkoi kaivata perusteellista remonttia, päädyttiin epätavalliseen ratkaisuun: vanha talo purettiin ja uusi rakennettiin täsmälleen vanhan paikalle. Toimiviksi todetut asiat tehtiin uudelleen, entistä paremmin.

    Lue juttu
  • Suunnittelija Nani Marquina työpöytänsä ääressä, hymyilee kameralle ja pitelee tekstiilimalleja käsissään

    Nani Marquina tekee matoista taideteoksia

    Espanjalainen muotoilija Nani Marquina halusi suunnitella mattoja omalla tavallaan ja rakensi samalla yhden maailman omaleimaisimmista tekstiilibrändeistä. Tässä Design Storiesin haastattelussa hän kertoo luovuudesta, käsityötaidosta ja siitä, mikä vie häntä eteenpäin lähes 40 vuoden uran jälkeenkin.

    Lue juttu
  • Havainnekuva Paimion parantolan kattoterassista

    Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!