Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Hanna Anosen leikkisä ja näyttävä Cocktail-riippuvalaisin

Hanna Anonen Cocktail

Jättikokoinen Cocktail-riippuvalaisin ihastutti Porin Asuntomessuilla. Bunkkeri-talon sisustuksen suunnitteli Hakolan luova johtaja Annaleena Hämäläinen.

Muotoilija Hanna Anosen värikäs Cocktail-riippuvalaisin herätti huomiota Porin Asuntomessuilla heinäkuussa 2018.

Hei Hanna! Kerro, miten sinusta tuli muotoilija.
”Olin pienenä innokas heppatyttö ja kävin vierailulla hevostaiteilijan ateljeessa. Inspiroiduin siitä palavasti ja päätin, että haluan maailman parhaaksi piirtäjäksi. Oivalsin, että siitä voisi saada ammatin. Olin myös valtavan kiinnostunut teknisistä töistä, ja peruskoulun jälkeen minusta tuli puuartesaani ja ylioppilas. Teolliseksi muotoilijaksi valmistuin vuonna 2010 Lahden muotoiluinstituutista ja taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taideteollisen muotoilun osastolta 2013.”

Hanna Anonen voitti Cocktail-valaisimellaan Finnish Design Shopin järjestämän FDS Award -muotoilukilpailun kolmannen palkinnon vuonna 2017.

Mistä haet inspiraatiota töihisi?
”Arkisista asioista. Kuvaan jatkuvasti ympäristöstäni erilaisia sommitelmia ja värejä, esimerkiksi bussin kaiteita ja penkkien kuoseja yhdessä.”

”Halusin Cocktail-valaisimen olevan yhtä pirskahteleva ja kerrostunut sävyiltään kuin kylmä drinkki kesäpäivänä.”

Cocktail-valaisimesi herätti runsaasti huomiota Porin asuntomessujen Bunkkeri-talossa. Mistä sait idean valaisimeen?
”Halusin suunnitella rohkean värisen valaisimen, joka mukailisi klassisia kattokruunuja. Halusin sen olevan yhtä pirskahteleva ja kerrostunut sävyiltään kuin kylmä drinkki kesäpäivänä mutta samalla tyylikäs ja yksinkertainenkin. Eräänlainen keskipiste huoneeseen.”

Hanna Anonen Cocktail

Cocktail-valaisimet rakentuvat maalatuista puusauvoista, jotka riippuvat vapaasti valaisimen rungosta ja suodattavat valoa.

Miten sisustat omaa kotiasi?
”Kiertelen paljon kirpputoreja ja huutokauppoja. Parhaat löytöni olen tehnyt roskalavoilta. Tykkään myös huolehtia huonekasveista, joiden pistokkaita vaihtelen ystävieni kanssa.”

Katso myös:

• Cocktail-riippuvalaisin Finnish Design Shopissa >
• Hakolan kaikki tuotteet >

Teksti: Anu Karttunen Kuvat: Mikko Rikala ja Ulla-Maija Lähteenmäki

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

Julkaistu 29.08.2018

Lue myös

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!