Töissä kuin kotonaan

Toimistot muistuttavat yhä enemmän koteja tai kahviloita – ja kodit taas vaikkapa designhotelleja. Sisustusarkkitehtitoimisto Fyra ja Finnish Design Shopin projektimyynti katselevat aitiopaikalta kotien ja julkisen tilan tyylien limittymistä.

Finnish Design Shopin projektimyynti
Sisustusarkkitehti Tiina Närkki (vasemmalla) ja Finnish Design Shopin projektimyyntipäällikkö Kaisa Kivelä.

KUTSUVA SAMETTISOHVA ja hyllyillä kukoistavat viherkasvit ottavat tulijan ovelta vastaan sisustusarkkitehtitoimisto Fyran toimistoon Helsingissä.

”Olemme halunneet tehdä tilasta sellaisen, että täällä viihtyy ja kokee heti olonsa tervetulleeksi”, sanoo sisustusarkkitehti Tiina Närkki.

Fyran toimisto on esimerkki koko ajan vahvistuvasta trendistä: työpaikoilla ja muissa julkitiloissa on yhä enemmän kodinomaisia elementtejä. Ja toisinpäin, moni inspiroituu kahviloiden sisustuksista tai haluaa kotiinsa designhotellin tuntua.

Fyran suunnittelijat katselevat ilmiötä aitiopaikalta, koska toimisto suunnittelee pääasiassa työympäristöjä sekä hotellien ja muiden julkitilojen sisustuksia. Tuore työnäyte on verkkokauppa Zalandon vasta valmistunut toimisto Helsingissä, johon Finnish Design Shopin projektimyynti toimitti osan kalusteista. Nuorekasta ja miesvaltaista henkilökuntaa silmällä pitäen suunnitellun toimiston sydän on olohuonemainen tapahtumatila, jossa on keinut ja pöytäjalkapallopeli. Toimitilasta suunniteltiin sellainen, että siellä paitsi viihtyy työaikana, sinne voi myös tuoda vaikka perhettä käymään. Työskentelyyn on rajattu erillinen rauhallisempi alue.

”Tila on iso asia viihtyvyyden ja työn houkuttelevuuden kannalta. Näin se on myös rekrytointivaltti yrityksille”, Närkki sanoo.

Finnish Design Shopin projektimyynti
Fyra suunnitteli verkkokauppa Zalandon toimistoon Helsingissä olohuonemaisen tapahtumatilan.

Julkitilojen ja kotien estetiikan lähentyminen on huomattu hyvin myös Finnish Design Shopissa, jonka myynnistä kasvava osuus tulee julkitilaprojekteista. Kiinnostava asiakasryhmä ovat designia hyödyntävät toimistohotellit Kaliforniassa ja New Yorkissa.

”Tyylien limittymisen taustalla on työn tekemisen tapojen ja työaikojen muutos”, sanoo Finnish Design Shopin projektimyyntipäällikkö, sisustusarkkitehti Kaisa Kivelä.

Kun raja työn ja vapaa-ajan välillä on liudentunut, työstä on tullut monelle osa elämäntapaa. ”Pisimmälle ajatuksen ovat vieneet kansainväliset hotelli- ja työtilakonseptit, joissa ihmiset voivat kuukausimaksua vastaan asua ja työskennellä haluamassaan paikassa eri puolilla maailmaa. Ne ovat jotakin designhotellin ja it-toimiston välimaastosta”, Kivelä sanoo.

Tavanomaisillakin työpaikoilla on yhä enemmän vaikutteita vapaa-ajan tiloista. Toimistojen keittiöt esimerkiksi saattavat muistuttaa kahviloita, joissa on mukava keskustella myös työasioista. Kirjastomainen huone ohjaa kuin itsestään rauhallisuuteen ja hiljaisuuteen.

”Työntekijöiden viihtyisyyttä voi tukea monella muullakin tavalla kuin sähköpöydällä.”

”Työntekijöiden viihtyisyyttä voi tukea monella muullakin tavalla kuin sähköpöydällä. Esimerkiksi sillä, että jokaiselle on sopiva paikka kuhunkin tehtävään”, Kivelä sanoo.

Työorganisaatiot eivät ole enää yhtä hierarkkisia kuin ennen, joten erillisten, suljettujen edustustilojen sijaan yrityksen käyntikortti onkin yhteinen aula- tai monitoimitila. Nämä ovat myös Finnish Design Shopin projektimyynnin vahvuus, sillä niissä yritykset usein haluavat panostaa designiin.

Finnish Design Shopin projektimyynti
”Julkitiloissa käytettävien kovien ja väritykseltään laitosmaisten verhoilukankaiden tilalle on tullut vaihtoehtoja”, Kaisa Kivelä sanoo.

Erilaisten tilojen ja toimintojen limittyminen vaikuttaa siihen, millaisia kalusteita ja materiaaleja julkitiloihin ja koteihin ostetaan. Esimerkiksi hotelleissa käytettävät tuotteet ovat nykyisin myös tavallisten kuluttajien saatavilla. Ennen suunnittelijoiden julkitiloissa käyttämiä kalusteita saattoi olla vaikea löytää.

”Muuton valmistamat Ambit-valaisimet ja &Traditionin In Between -tuolit ovat esimerkkejä tuotteista, joita on käytetty paljon ravintoloissa mutta joita myydään myös kotikäyttöön”, Kivelä sanoo.

Hotellien sisustuksissa käytettävät tuotteet ovat nykyisin myös tavallisten kuluttajien saatavilla.

Tiettyjä eroja on toki yhä: julkitilakalusteita ja -materiaaleja koskevat paloturvallisuusmääräykset ovat tiukempia, ja niiden tulee kestää kovempaa käyttöä kuin kuluttajatuotteiden. Julkisten tilojen tulee näyttää vielä viiden vuoden jälkeenkin uusilta. Lisäksi kaiken pitää olla helposti huollettavaa ja siivottavaa.

Finnish Design Shopin projektimyynti
Finnish Design Shopin projektimyynti toimitti osan kalusteista uudistettuun Radisson Blue Seaside -hotelliin Helsingissä. Sisustuksen suunnitteli Fyra.

”Kun huone pitää imuroida joka päivä, on sillä väliä, onko esimerkiksi pikkupöytä kiinnitetty seinään vai onko se lattialla”, Tiina Närkki sanoo.

Materiaalit ovat kuitenkin pehmentyneet; puu korvaa yhä useammin metallin toimistoissa. Myös julkitilojen valaistukseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Loisteputkivalaisinten sijasta tunnelmaa luovat pistemäisemmät valot.

”Myös tekstiilit ovat menneet paljon eteenpäin. Kovien ja väritykseltään laitosmaisten julkitilalaatuisten verhoilukankaiden tilalle on tullut vaihtoehtoja”, Kivelä sanoo.

Finnish Design Shopin projektimyynti
Tiina Närkin ja Kaisa Kivelän mukaan ylimääräisen karsiminen ja harkitut detaljit tuovat kotiin hotelleista tuttua ylellisyyttä.

Kodinsisustaja voi napsia julkitiloista omaan makuun sopivia suunnittelijoiden ideoita. Yksi esimerkki on muun muassa kahviloiden kautta koteihin levinnyt teollisuustyyli ja vanhoista teollisuuskiinteistöistä kodeiksi muokatut loft-asunnot. Trendin seurauksena teollisuusvalaisimista ja niistä inspiroituneista uusista valaisimista on tullut kestosuosikkeja. Moni taas kaipaa omaan kotiin matkoilta tuttua designhotellin tuntua. Sitä saa kokonaisvaltaisella suunnittelulla ja laadukkailla tuotteilla.

Kotiin saa designhotellin tuntua kokonaisvaltaisella suunnittelulla ja laadukkailla tuotteilla.

”Onhan hotellisuunnittelun lähtökohta yleensä pitkä käyttöikä ja ajattomuus”, Närkki sanoo.

Närkki ja Kivelä ovat yhtä mieltä siitä, että kaiken ylimääräisen karsiminen ja harkitut detaljit tuovat kotiin hotelleista ja muista julkitiloista tuttua ylellisyyttä.

”Kun nykyisin on valtavasti valinnanmahdollisuuksia, moni kaipaa selkeyttä”, Kivelä sanoo.

Finnish Design Shopin projektimyynti

Finnish Design Shopin projektimyynti

Finnish Design Shopin projektimyynti toimittaa huonekaluja, valaisimia ja sisustustuotteita julkitiloihin, toimistoihin sekä korkeatasoisiin yksityiskohteisiin. Verkkokaupan oma varasto Turussa mahdollistaa toimitukset myös kireiden aikataulujen projekteissa.

• Projektimyynti palvelee sisustusalan ammattilaisia ympäri maailman
• Saatavilla on yli 140 tavarantoimittajan koko tuotevalikoima
• Varastotuotteiden toimitusaika on Suomessa 1–2 arkipäivää

Ota yhteyttä Finnish Design Shopin projektimyyntiin tästä >

Teksti: Taina Ahtela Kuvat: Kaisu Jouppi, kohdekuvat Fyra

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan