Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Ikoninen Aalto-jakkara 60 on mainio varaistuin, joka toimii myös kätevänä pikkupöytänä esimerkiksi eteisessä.

Artekin jakkara 60 on tänä vuonna juhlinut 90-vuotissyntymäpäiväänsä antaumuksella. Merkkipäivän kunniaksi Alvar Aallon suunnittelemasta kolmijalkaisesta klassikosta on julkaistu useita erikoisversioita – niistä viimeisimpänä liekkimäisessä kuviossaan hehkuva Loimu-jakkara.

AALTO-JAKKARALLE kulunut vuosi 2023 on ollut juhlahumua pullollaan, kun klassikkoistuin on juhlinut kunnioitettavasti jo 90-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Artek on kehittänyt rakastetusta kolmijalkaisesta jakkarasta erilaisia erikoismalleja, jotka hurmaavat niin tuolin vanhat kuin uudetkin fanit.

Aiemmin tänä vuonna julkaistiin Kontrasti-jakkara, joka korostaa klassikkokalusteen rakennetta; toisena julkaistussa Loimu-jakkarassa parrasvaloihin puolestaan pääsee jakkaran materiaali, kotimainen koivupuu.

Lue myös: Aalto-jakkara 60 Kontrasti korostaa klassikkokalusteen nerokasta rakennetta >

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Kolmijalkainen jakkara on suomalaisen huonekalumuotoilun ikoni, jonka on suunnitellut itse Alvar Aalto.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

1930-luvun muotoilumaailmassa Aallon jakkaran taivutettu L-jalka oli tekniseltä toteutukseltaan suorastaan vallankumouksellinen.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Jakkaran 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi julkaistua Loimu-juhlaversiota koristavat kauniisti aaltoilevat, lähes liekkimäiset kuviot.

Ajoittain koivussa esiintyy aaltoilevia, jopa liekkimäisiä kuvioita. Jotkut saattaisivat erehtyä pitämään loimuavana puun pintaan levittäytyviä kuvioita virheenä, mutta jakkara 60:n erikoisversiota varten Artek on tahtonut ottaa käyttöön nimenomaan tämän kiehtovan, loimukoivuna tunnetun materiaalin.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Jakkaran käsittelemättömässä puupinnassa näkyy ensin vain aavistus kuviosta, ja varsinainen loimuava kuvio tulee kunnolla esiin vasta, kun puu öljytään.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Jotta jakkaran omistaja pääsisi itse todistamaan kuvion paljastumista, toimitetaan jakkaran mukana tarvikkeet puun öljyämistä varten.

Jakkaraa paketista kaivaessaan saattaa hämmästyä, sillä sen käsittelemättömässä puupinnassa näkyy vain aavistus kuviosta. Loimu-jakkara toimitetaankin omistajalleen käsittelemättömänä, sillä varsinainen loimuava kuvio tulee kunnolla esiin vasta, kun puu öljytään. Liekin syttymistä pääsee todistamaan aivan omin silmin – jakkaran mukana nimittäin toimitetaan tarvikkeet, joilla se on helppo öljytä itse kotona.

Viikon uutuus: Artekin Loimu-jakkara

Koska loimukoivu on harvinainen materiaali, on syntymäpäiväsankaria saatavilla vain rajoitettu erä.

Artekin käyttämästä puusta vain murto-osa on loimukoivua. Tämän takia juhlavuoden Loimu-jakkaraa on saatavilla ainoastaan rajoitettu erä – 90-vuotias sankari on siis varsinainen keräilyharvinaisuus.

Kolmas ja viimeinen spesiaalijakkara ilmestyy myöhemmin tänä syksynä. Design Storiesin toimitus ei ainakaan malttaisi odottaa, mitä klassikon varalle tällä kertaa onkaan keksitty!

Katso myös:

• Artekin Loimu-jakkara >
Kaikki Finnish Design Shopin uutuudet >

Teksti: Susa Pääkkönen Kuvat: Artek

Julkaistu 23.08.2023

Lue myös

  • Toisin tehty – kuukauden kiinnostavimmat uutuudet

    Elokuussa asioita tehdään hieman toisella tapaa, joko pienesti tai perusteellisesti. Tutustu kuukauden uutuusviisikkoon, joka tarjoaa kotiin pientä kujetta ja omalaatuista kapinaa!

    Lue juttu
  • Menovinkit Habitareen ja Helsinki Design Weekille 2026

    Merkkaa syyskuun ensimmäinen viikko kalenteriin: Helsinki Design Week ja Habitare täyttävät kaupungin näyttelyillä, puheenvuoroilla ja kohtaamispaikoilla, joista jokainen muotoilun ja sisustamisen ystävä voi hakea inspiraatiota. Katso, mitä tapahtumia Design Storiesin toimitus suosittelee!

    Lue juttu
  • Esittelyssä: Reboco

    Uutuusbrändimme Reboco sai alkunsa vanhoista lakanoista. Tänään sen luomupuuvillaiset petivaatteet ja paksut pyyhkeet tuovat makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen pientä ylellisyyttä herkullisissa väreissä.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!