Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Toimivan kesäkeittiön luovat harkiten valikoidut esineet, hienovaraiset tuoksut ja tyhjä tila

Kesäkeittiö

Luonnonmateriaalit luovat keittiöön kauniin ja käytännöllisen kesäkattauksen.

Jenna Kiurun unelmien kesäkeittiössä eniten iloa tuottavat väljyys ja huoletonta elämää korostavat asiat. Hyvin pidetty -juttusarjassa tekstiilihuollon asiantuntija Jenna Kiuru kertoo harkiten tehdyistä valinnoista, omaan elämään sopivista materiaaleista ja siitä, kuinka niitä huolletaan.
Teksti: Jenna Kiuru | Kuvat: Jenna Kiuru, Tuomas Pajuniemi

KESÄISIN HUOMAAN HALUAVANI karsia kodistani kaiken ylimääräisen pois. Laitan vähemmän käytettyjä asioita säilytykseen ja pois näkyviltä. Haluan jättää tyhjää tilaa huolettomalle kesäelämälle. Esille jäävät vain kauniit, toimivat ja monikäyttöiset asiat. Kaikki on yksinkertaistettua ja siten nautinnollista.

Vietän paljon aikaa keittiössä, ja viihtyisyyden tunne syntyy itselleni siitä, että kaikelle on käyttötarkoituksensa. Selkeys saa kompaktinkin keittiön tuntumaan tilavalta ja siellä oleilun kevyeltä. Karsin tasoilta turhia koneita ja kippoja ja jätän esille vain pienen kokoelman kivoimpia arkitavaroita ja tekstiilejä. Yksittäiset, harkiten valitut käyttöesineet nousevat parhaiten esiin väljissä asetelmissa, ja satunnaisiksi somisteiksi riittävät auringonvalo tai pöydälle laskettu drinkkilasi. Tuoksut ja tuntumat viimeistelevät tunnelman. Pöydät pyyhitään ohimennen pienellä harjalla, ja ilmassa tuoksuvat kurkku ja sitruuna.

The Organic Company Iso keittiöpyyhe/esiliina

The Organic Companyn esiliina on puuvillaa, ja se solmitaan päälle kietaisutyyliin. Käsintehty, vuohenkarvainen pölyharja on Iris Hantverkin.

Iris Hantverkin pulloharja sopii maljakoiden, vaasien ja kapeiden juomalasien tiskaukseen. Suuria, pellavaisia servettejä voi käyttää myös lasinalusina. Vaaleanvihreä pellavaservetti on Teklan, ja käytettynä löydetty drinkkilasi Timo Sarpanevan Senaattori.

Sillä on merkitystä, minkälaisia pintoja ihomme koskettaa päivän aikana. Kuten vaatteissakin, tarkoitukseen sopiva materiaali tuottaa iloa. Vaihdoin juuri vanhat keittiöpyyhkeeni uusiin puuvillaisiin, joiden imukyky on esimerkiksi pellavaa parempi. Puuvilla ei kastu läpimäräksi ensimmäisellä käsienkuivauskerralla ja kuivuu muutenkin nopeasti. Vanhat pyyhkeet leikkasin jatkokäyttöön kengänkiillotusliinoiksi.

Asioita, joita olen oppinut keittiössä ollessani: avain tyylikkääseen keittiöelämään on vaatteita suojaavat tekstiilit. Ennen saatoin vaihtaa arkisemmat vaatteet päälle kokkailun ja syömisen ajaksi, ja se tuntui mielestäni vähän latistavan tunnelmaa. Paitsi arkena, erityisesti illanistujaisten yhteydessä kaunis esiliina voi itse asiassa olla osa asua, ja kankaiset servetit elegantti tapa suojata vaatteet syödessä. Pellavaservetti toimii lasinalusena ja muuttaa alkuun tarjoiltavan juoman hienoksi drinkiksi ja koko keittiön mielessäni eteläeurooppalaiseksi baariksi.

Imukykyinen puuvilla sopii keittiö- ja astiapyyhkeen materiaaliksi. Keittiöpyyhkeet ovat The Organic Companyn, ja Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasit Iittalan.

Rakastan erilaisia hyvin tehtyjä harjoja, joissa yhdistyvät viimeistelty ulkonäkö ja yleisen ongelman ratkaiseva funktio. Parhaissa harjoissa on puinen kädensija ja luonnonharjakset, jotka eivät naarmuta pintoja. Puun tuntuma käteen on miellyttävä, ja harja kaunis vaikka vain lojuessaan pöydällä. Keittiörätin voi siirtää sivuun ja vaihtaa tilalle puiset, käsintehdyt siivousharjat – omaan keittiööni valitsen pölyharjan seinille ja suurille pinnoille, pöytäharjan leivänmurusille, pulloharjan maljakoille ja vaaseille sekä tiskiharjan astioille.

Keittiöstä lakaistaan pöly ja leivänmuruset huolettomasti Iris Hantverkin harjoilla.

Ahkerassa käytössä olevan tiskiharjan materiaaliksi puu on miellyttävin ja kaunein. Molemmat harjat ovat Iris Hantverkin, ja biohajoava pesuaine Kinfillin.

Kaupasta ei tarvitse enää kantaa painavia, muovisia pesuainepulloja. Kinfillin lasiseen suihkepulloon lisätään pesuainetiivisteen lisäksi itse vain vesi.

Kinfill Multi Surface yleispuhdistusaine, Pine Husk

Keittiön seinäpinnat voi pestä laimennetulla yleispesuaineella. Hellävaraisia luonnonsieniä voi käyttää myös tiskaamiseen.

Olen vasta viime aikoina oivaltanut, että seinäpintojakin kannattaa silloin tällöin pestä. Keittiön seinien pesu tuntuu vaivattomalta syväpuhdistukselta, ja keittiö sen jälkeen uudistuneelta. Hollantilaisen Kinfillin uusiksi mietitty siivouskonsepti sisältää yksinkertaisuudessaan kauniin lasisen suihkepullon sekä pesuainetiivisteen, joka sekoitetaan veden kanssa. Lasista pulloa voi käyttää ikuisesti ja ostaa jatkossa vain uusia tiivisteitä täyttöpakkauksissa. Kinfillin miedosti kurkulta tuoksuva keittiönpuhdistusaine sopii keittiön työtasoille, seinille ja kaakeleille.

Toimivan kesäkeittiön luovat harkiten valikoidut esineet, hienovaraiset tuoksut ja tyhjä tila

Suolan ja sitruunan avulla voi puhdistaa puisen leikkuulaudan.

Toimivan kesäkeittiön luovat harkiten valikoidut esineet, hienovaraiset tuoksut ja tyhjä tila

Kippis! Unelmien kesäkeittiössä tilaa jää kaikelle spontaanille.

Tuoksut voivat herättää voimakkaita muistoja, joten niiden merkitystä tunnelman luojana ei kannata unohtaa. Kesällä yksinkertaisen ruuanlaiton mahdollistavat marjat, vihannekset ja yrtit, jotka tuoksuvat ja maistuvat intensiivisesti. Tipautan sitruunaa melkein kaiken syötävän ja juotavan sekaan, mutta käytän sitä myös siivousaineena. Puiselle leikkuulaudalle voi tehdä puhdistuksen ja ripotella ensin päälle suolaa, puristaa perään sitruunan mehua ja hangata lautaa sitruunan puolikkaalla pyörivin liikkein. Lopuksi lauta huuhdellaan vedellä, annetaan kuivua ja käsitellään pellavaöljyllä.

Katso myös:

• Siivoustuotteet ja -välineet >
• Tuotteet kesäkeittiöön >

Julkaistu 21.07.2022

Lue myös

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!