Kolumni: Haaveilen ajattomuudesta – pelkään sen mahdottomaksi
”Minun lempikotejani ovat sellaiset, joissa aika on jäänyt sijoilleen”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen.
HALUAISIN KERTOA JOTAKIN. En ole kiinnostunut sisustamisesta. Minua kuitenkin kiinnostaa oma paikka, jonka esteettiset ja toiminnalliset piirteet eivät ole minulle ollenkaan yhdentekeviä. Olen siis kiinnostunut määränpäästä, mutten matkasta ensinkään.
Minun lempikotejani ovat sellaiset, joissa aika on jäänyt sijoilleen: ne tuntuvat muodostavan aivan oman maailmansa, ulkopuolisesta todellisuudesta riippumattoman. Tavoittelen omassakin kodissani rauhaa ja ennen kaikkea muuttumattomuutta. Tavoite on kuitenkin tosiasiassa jo itsessään paradoksi: eikö muuttumaton sijainnut juuri siinä lähtöpisteessä, josta muuttumattomuutta lähdettiin tavoittelemaan?
Tuskaisinta matkanteosta tekee epävarmuus. Pyrin tekemään alati harvenevassa tahdissa kotiini valintoja, mutta jokaista tielleni sattuvaa valinnan paikkaa ohjaa pelko ja epätietoisuus: onko ratkaisuni ajaton ja kuinka voisin varmistua siitä? Tuntuu melko uskaliaalta ylipäänsä kuvailla jotakin ajattomaksi. Termi on nähdäkseni jonkinlainen estetiikan top tier, mutta samalla meriittiä jaellaan makuuni melko huolettomasti milloin millekin – siinä missä ani harva asia kestää ajan terävää hammasta tittelin vaatimalla tavalla.
”Vaatii ponnisteluja erottaa mikä edustaa omaa sisäsyntyistä makuamme ja mikä on ohimenevä trendi, jonka olemme vain tiedostamatta sisäistäneet.”
On kovin vaikeaa ymmärtää ja erottaa sitä, mikä valintojamme ohjaa. Tahtomattammekin ajaudumme kaikenlaisten harhauttavien visuaalisten ärsykkeiden äärelle, jotka haastavat meidät kyseenalaistamaan tähänastiset ajatuksemme. Kun altistuu toistuvasti jollekin uudelle ja houkuttavalle, on vaikeaa jättää sitä huomiotta. Vaatiikin ponnisteluja erottaa mikä edustaa omaa sisäsyntyistä makuamme ja mikä on ohimenevä trendi, jonka olemme vain tiedostamatta sisäistäneet. Vai voiko näitä kahta edes erottaa toisistaan?
Oma, ehkä järkähtämättömäksi kuviteltu makummekaan ei kuitenkaan sijaitse tyhjiössä, vaan se elää ja kehittyy kanssamme – oli trendejä tai ei. Muuttumattomuuteen pyrkivän viimeiseksi vastustajaksi osoittautuu oma katseemme, joka mielellään tarkastelisi asioita hieman uudistettuna, ja saattaakin toisinaan olla melko armoton tuomitessaan lähtökohtaisesti hyviksi koetut valinnat kyllästyttäviksi. Toisenlainen kun on meille usein kovin kiinnostavaa. Varmaankin joku evoluutiotieteilijä voisi kertoa meille, miksi.
Minulla ei ole pulmaani vastausta. Ennen muuta tämä on hätähuuto: haluaisin lukita kotini materiaalit, muodot ja sävyt ikihyviksi ja keskittyä ajattelemaan aivan muita asioita. Vaikkapa evoluutiotieteitä.
Syksyn omenasadosta riittää nyt paitsi piirakoihin myös hilloihin ja mehuihin.
Suosittelen: Syksyn omenasato
NAAPURISTON PIHOJEN oksat, torimyyjien pöydät ja kauppojen laarit notkuvat syksyn omenasadosta. Vielä ehtii viikonloppupuhteena keittää hillot ja mehut talven tarpeiksi!
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen
Julkaistu 05.10.2022
