Kolumni: Kahvitauolla
”Useimmilta löytyy kotoaan suosikkikuppi, josta kahvi tuntuu maistuvan parhaimmalta”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen kolumnissaan.
”THIS IS, excuse me, a damn fine cup of coffee”, totesi FBI-agentti Dale Cooper ensimmäisellä aamiaisellaan Twin Peaksissa. Ylistävä arvio – joskaan en muista koko tv-sarjan historiassa Cooperin ajatelleen yhdestäkään kupillisesta toisin.
Ei ole uusi tieto, että Suomessa kahviin tunnutaan suhtautuvan samanlaisella intohimolla kuin Cooper. Tiettävästi maassamme kahvia kuluu poikkeuksellisen paljon. Vaalikahvit, mitalikahvit, torikahvit, työpäivän lakisääteiset. Tassikahvi, santsikuppi, maitovara. Kahvisanasto ei ihan heti lopu.
Huolimatta siitä, että kyseessä vuosien saatossa lujat juuret kasvattanut tapakulttuuri, kahvinjuonti ei ole kangistunut toteuttamaan vain yhtä ilmenemismuotoa vaan näyttäytyy monenkirjavasti. Juoma nautitaan tärkätyin liinoin vaatetettujen pöytien äärellä tai sitten ulkona pahvisista, siniruudullisista mukeista ryystäen. Kahvi imaistaan sokeripalan läpi tai sellaisenaan, kauramaidolla tai ilman. Sääntöjä ei ole, vaan kahvinjuontikulttuuri on salliva – kunhan kahvia juo: myönnän häpeissäni joutuvani itsekin hetkeksi oikosulkuun, kun joku ilmaiseekin totutun vastaisesti torjuvan vastauksen kupilliselle kuumaa.
”Ei liene sattumaa, että juuri Muumein kuvioiduista kahvimukeista on tullut suomalaisille niin rakas keräilykohde.”
Tyyli on vapaa myös: kahvit keitetään mutteripannulla, perkolaattorilla tai pour-overina, grammoja kytäten tai summanmutikassa. Useimmilta löytyy kotoaan suosikkikuppi, josta kahvi tuntuu maistuvan parhaimmalta. Omani on vanha, korvansa menettänyt Arabian laakea kuppi, kenties alkujaan teelle ajateltu. Ei liene sattumaa, että juuri Muumein kuvioiduista kahvimukeista on tullut suomalaisille niin rakas keräilykohde: mitäpä muutakaan niin hartaudella haalisimme kaappeihimme, kuin lisää välineitä tärkeän harrastuksemme toteuttamiseen.
Meninpä telttaretkelle tai pakkaisinpa ensimmäistä kuormaa uuteen kotiin, suunnittelen ensimmäisenä, kuinka kahvimahdollisuus paikan päällä järjestyy. Sain itseni juuri tästä kiinni aivan hiljattain erästä pakkauslistaa laatiessani. Jo ennen hygieniatuotteita mukaan otettaviksi kirjattiin kahvinkeitin oheistarvikkeineen.
Mikä erikoisinta, en kuitenkaan usko kyse olevan itse juomasta ollenkaan. Luulen, että kahvin rajattoman ryystämisen kulttuuri on syntynyt juuri siihen paikkaan, jossa epävarmuudet ja sosiaaliset rajoittuvuudet majailevat. Kahvittelu on tikusta asiaa ja käsille tekemistä, se on keppihevonen kohtaamisille, keino rytmittää päivää ja luoda rutiinia. Moneen hetkeen tärkeäksi ja olennaiseksi ajateltu kahvin juonti tuo ihmiset yhteen. Toisinaan se tuntuu jopa ainoalta sillalta, jolla kuroa sukupolvien välistä kuilua kapeammaksi: en äkkiä keksi parempaa ja turvallisempaa aihetta, josta haastella sukulaisvierailulla, kuin Presidentti vai Juhla Mokka.
Joskus jopa ajattelen, että olen kaikkein läheisin niiden kanssa, jotka muistavat kuinka kahvini juon. (Mustana.)
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen
Julkaistu 20.09.2023
