Kolumni: Aito tuntuu oikealta
”Aitouden kaipuu ja merkitys on pitänyt elämässäni pintansa, joskin ehkä hieman muuttanut muotoaan”, kirjoittaa Hanna-Katariina Mononen.
JOSKUS REILU KAKSIKYMMENTÄ vuotta sitten aitous oli elämässäni erityisen tärkeä arvo ja vieläpä hyvin spesifeissä asioissa. Tai ainakin teema oli vertaisteni keskuudessa niin sanotusti tapetilla. Verryttelyhousujen sivuun ommeltujen raitojen lukumäärää syynättiin välitunneilla tarkasti ja jojon kyljessä tuli olla limonadivalmistajan tunnus, joka varmisti aitouden. Kuulemani mukaan jotkut laskivat myös jännittyneinä ompeleita NHL-lippalakin lipasta ja reikiä sen säätöremmistä – aivan tietyt tuntomerkit paljastivat lätsän aitouden.
En muista, kuinka aitouden toteutumista juhlistettiin. Kenties kliimaksi oli vain vaitonainen kunnioitus. Paras palkinto taisi kuitenkin olla aitouden kokemus: aidoksi todettu NHL-lippis tuntui taatusti hyvältä ja oikealta.
Aitouden kaipuu ja merkitys on pitänyt elämässäni pintansa, joskin ehkä hieman muuttanut muotoaan. Aika vastikään minun tuli valita kotiini pinta-asennettavien tulovesiputkien tyyppi. Vaihtoehtoja oli kaksi: komposiittimateriaalista valmistettu valkoinen putki ja samasta materiaalista valmistettu, mutta kromattua terästä imitoivaksi käsitelty putki. Arvaatko jo kumman valitsin?
”En halua että kotini salailee mitään, enkä halua sen tai sen osien väittävän olevansa muuta kuin ovat.”
En halua että kotini salailee mitään, enkä halua sen tai sen osien väittävän olevansa muuta kuin ovat. Epäaitouden tuntu luo kokemukseni mukaan huonoa energiaa: kuin tilassa olisi päättymättömän performanssin luoma jännite, vaikka aivan erityisesti juuri kodin tulisi tuntua päinvastaiselta: rehelliseltä, avoimelta ja turvallisen vakaalta. Samasta syystä jemmasin ensitöikseni vuokramökillä tekokukkaset varastoon jäähylle (jälkikäteen ajateltuna hieman ylimitoitettu teko, mutta sillä hetkellä tuntui hyvän tunnelman saavuttamiseksi elimellisen tärkeältä) ja käsittelin kotonani siistiksi ja kauniiksi myös sen osan seinästä, jonka tiesin jäävän kiinteän keittiökaapiston taakse piiloon. Lavasteille on tietenkin oma aikansa ja paikkansa, mutta asuintiloissa tapahtuvan elämän aitouden soisin heijastuvan tilan sisältöönkin.
Jos siis joku on muovia, minulle mieluisin vaihtoehto on, että se näyttääkin muovilta. Ja jos joku näyttää puulta, se on sitä myös – ja niin edelleen. Samoin kuin toivon teeskentelemättömyyttä tilanteilta, joissa kohtaan ihmisiä, toivon samaa myös kohtaamiltani tiloilta.
Tietenkin aitous on käsitteenä monitahoisempi ja ulottuu paljon laajemmalle alueelle kuin pelkkään estetiikkaan. Kenties se on monelta osin samalla tapaa subjektiivista kuin kauneuskin. Joku saattaa ajatella, että kodissa on aitoutta vain silloin, kun se on sopivasti epäjärjestyksessä ja voi helposti kuvitella sinne eletyt hetket. Voimme myös puhua tavaroiden alkuperästä kuten välitunneilla: siitä, onko huonekalu aito vai vain jäljitelmä jostakin alkuperäisestä klassikosta.
Tarkan määritelmän puutteesta huolimatta aitouden kokemus on kuitenkin kaikilla meillä sama. Se tuntuu hyvältä ja oikealta.
Suosittelen: Conversations with Friends
”Sally Rooneyn hittiromaaniin perustuva sarja on pieni ja samalla kuitenkin valtavan suuri, hidas, intiimi ja aidontuntuinen kuvaus ihmissuhteiden vaikeudesta ja rumankauneudesta. Jos pidit osittain saman tekijätiimin minisarjasta Normal People, viihtynet myös näiden ystävien seurassa.”
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen
Julkaistu 05.08.2022
