Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

7 hauskaa ja aikaa kestävää lahjaideaa lapsille, joilla on jo kaikkea

Jotkut lahjat voivat kulkea mukana aina lapsuudesta aikuisuuteen. Design Lettersin muistitaulu ja MyCharger -laturi sekä Kay Bojesenin puinen apina kuuluvat Kasia Rutkowiakin lasten suosikkeihin.

Joululahjojen hankinta lapsille ei aina ole helppoa, ainakaan jos haussa on kestävä lahja, joka tuo iloa vielä vuosienkin päästä. Siksi päätimme kysyä neuvoa asiantuntijoilta: lapsilta itseltään. Bloggari Kasia Rutkowiakin 9-, 12- ja 14-vuotiaat lapset kertovat, millaisia designlahjoja he itse toivoisivat mieluiten.

”BLOGINI ON NIMELTÄÄN My Full House, ja nimi ei ole sattumaa, sillä uusperheessämme lapsia todellakin riittää. Yksi asia, jonka olen oppinut lasten lahjavalintojen suhteen on se, että jos tahdot antaa erityisen lahjan perheen pienimmille, muista, että lapset kasvavat nopeasti.

Tällä tarkoitan ennen kaikkea sitä, että viimeisimpien trendien ja hypetysten sijaan voisi olla tärkeämpää keskittyä lahjan kestävyyteen ja siihen, että se palvelisi ja toisi iloa vielä pitkänkin ajan päästä. Kaikista kallisarvoisimmat esineemme ovat usein sellaisia, jotka tuovat muistoja lapsuudenkodeistamme ja jotka ovat todella kestäneet aikaa.

Toisaalta monet lapset, elleivät useimmat, eivät välttämättä pidä aivan samanlaisista lahjoista kuin me aikuiset. Lapset tahtovat usein uusimpia uutuuksia, jotka tuottavat välitöntä iloa heti, eivätkä ajattele sitä, tulevatko he pitämään lahjoista vielä vuosikymmenen kuluttua. Ja ymmärrän sen täysin. Siksi paras ratkaisu on yleensä tasapainon löytäminen.

Tätä juttua varten pyysin 9-, 12- ja 14-vuotiaita lapsiani valitsemaan omat suosikkinsa Finnish Design Shopin valikoimasta, ja tällaisiin valintoihin Klara, Helena ja Olaf päätyivät.”

Georg Jensenin Moneyphant with Twins -säästölipas toimii myös ilmeikkäänä koriste-esineenä lastenhuoneessa.

Klaran, 9, suosikkilahjat:

”Kaksi lempiasiaani tältä vuodelta ovat olleet Design Lettersin muistitaulu ja Georg Jensenin Moneyphant with Twins -säästölipas. Käytän muistitaulua paljon. On hauska kirjoittaa siihen omia viestejä, ja se on myös nätti koriste huoneessamme. Sillä voi pelata sanapelejä tai käyttää sitä uusien englannin- tai espanjankielisten sanojen opetteluun, sillä se auttaa muistamaan ne paremmin.

Moneyphant with Twins -lippaaseen laitan viikkorahani ja kaikki äidiltä ja isältä saamani kolikot. Tiedän, että voin säilyttää ne vaikka ikuisesti (en rahoja mutta elefantit!).

Hay Box Box

Hayn Box Box -settiin kuuluu neljä eriväristä ja -kokoista säilytyslaatikkoa.

Juuri nyt tahtoisin saada Hayn värikkäitä Box Box -laatikoita. Laittaisin niihin värikynäni ja kaikenlaisia koristepapereita, nauhoja, saksia ja muita kivoja asioita, jotta ne pysyisivät kauniisti järjestyksessä. Se helpottaisi myös siivouksessa, sillä riitelemme aina siitä, kuka sotkee eniten ja kenen pitäisi siivota.”

• Design Lettersin muistitaulu >
Georg Jensenin Moneyphant with Twins -säästölipas >
• Hayn Box Box -laatikot >

Kay Bojesenin puiset apinat ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo vuodesta 1951.

Helenan, 12, suosikkilahjat:

”Haluaisin itselleni oman Kay Bojesenin apinan. Nuorempana tahdoin aina leikkiä äitini puisilla apinoilla, mutten saanut siihen lupaa (nyt ymmärrän, että siihen oli syy). Nyt olen jo niin vanha, etten enää rikkoisi apinan käsiä tai jalkoja, joten pieni apina löytyy omalta lahjatoivelistaltani. Minulla on sille jo nimikin valmiina!

String Pocket -hylly

Suosittu String Pocket -hylly toimii sekä yksin että ryhmissä.

Toinen toiveeni on oma String Pocket -hylly, jossa voisin säilyttää henkilökohtaisia tavaroitani – ja tietenkin myös apinaa! Sävyksi valitsisin joko vaaleanpunaisen, viininpunaisen tai beigen. Jaan huoneeni pikkusiskoni Klaran kanssa, joten olisi mukavaa saada hylly, joka olisi vain omassa käytössäni.”

Kay Bojesenin puinen apina >
• String Furnituren String Pocket -hylly >

Design Letters iPhone latauskaapeli

Design Lettersin MyCharger-latureissa ja iPhone-latauskaapeleissa on käytetty Arne Jacobsenin klassista typografiaa.

Olafin, 14, suosikkilahjat:

”Oma suosikkini on ehdottomasti Design Lettersin MyCharger-laturi yhdistettynä Extra Long iPhone -latauskaapeliin. Itse asiassa sain omani jo vuosi sitten ja olen ollut siihen supertyytyväinen. On mukava omistaa nimikoitu laturi, sillä nyt en joudu jatkuvasti riitelemään siskojeni kanssa siitä, mikä laturi on heidän ja mikä minun. Pitkä latauskaapeli antaa lisää mahdollisuuksia sen suhteen, mihin pistorasiaan voin puhelimeni kytkeä. Pidän myös sen mustavalkoisesta ulkomuodosta. Olen käyttänyt laturia joka ikinen päivä sen jälkeen kun sain sen, joten se taitaa olla käytetyin lahjani ikinä.

Fatboy Original Pop säkkituoli

Fatboyn Original Slim Pop -säkkituolin uniikit sävyt ja veikeät kuviot on suunniteltu yhteistyössä muotoilija Carole Baijingsin kanssa.

Jos saisin valita itselleni uuden lahjan, se olisi luultavasti yksi Carole Baijingsin Fatboylle suunnittelemista Original Slim Pop -säkkituoleista. Käyttäisin sitä pelatessani videopelejä ja katsoessani televisiota, jolloin minulla olisi oma paikkani, ja muu perhe voisi istua sohvalla. Niin ja voisin myös käyttää sitä makoillessani koirani kanssa. Äiti sanoo, ettei meillä ole ehkä tarpeeksi tilaa sille, mutta olen varma, että voisin laittaa sen sänkyni alle silloin, kun se ei ole käytössä.”

• Design Lettersin MyCharger-laturi ja Extra Long iPhone -latauskaapeli >
• Fatboyn Original Slim Pop -säkkituoli >

Jos lapsia on perheessä useampi, henkilökohtaisen lahjan merkitys korostuu – ikioma lahja saa lapsen tuntemaan olonsa erityiseksi.

”KUTEN NÄETTE, KAIKILLA lapsilla iästä riippumatta on jo vahvoja mielipiteitä siitä, mikä on kaunista, mikä on käytännöllistä ja mikä on molempia. Yleinen käsitys on, että tytöt suosivat ennemmin kaunista ja pojat käytännöllistä, mutta kuten hyvin tiedämme, tämä ei suinkaan aina pidä paikkaansa.

Suuremmissa perheissä lapset toivovat usein lahjaksi asioita, joita voi pitää omanaan, oli kyseessä sitten personoitu laturi, oma hylly tai muu säilytystila omille tavaroille. Omasta rahasta puhumattakaan! Yksi hyvä vinkki meille aikuisille onkin valita lahja, joka saa lahjan saajan tuntemaan olonsa erityiseksi – sellainen, jota voi kutsua ikiomaksi.

Asiat saattavat olla toisin, mikäli lapsella ei ole sisaruksia. Hyviä valintoja voivat siis ehdottomasti olla myös sellaiset lahjat, joita voi käyttää vaikkapa yhdessä perheen kanssa puuhastellessa.”

Kasia Rutkowiak

Kasia Rutkowiak on puolalaissyntyinen freelancer-sisustusstylisti, valokuvaaja ja bloggari, jonka skandinaavista sisustusta ja elämäntyyliä käsittelevällä My Full House -blogilla on lukijoita ympäri maailman. Rutkowiak asuu tällä hetkellä Varsovassa. Hän on kolmen Tanskassa syntyneen lapsen äiti ja asunut yli 12 vuotta elämästään tanskalaisella Bornholmin saarella.

Katso myös:

Lisää lahjaideoita lapsille >

Teksti: Kasia Rutkowiak Kuvat: Kasia Rutkowiak ja valmistajat

Julkaistu 03.12.2020

Lue myös

  • Menovinkit Habitareen ja Helsinki Design Weekille 2026

    Merkkaa syyskuun ensimmäinen viikko kalenteriin: Helsinki Design Week ja Habitare täyttävät kaupungin näyttelyillä, puheenvuoroilla ja kohtaamispaikoilla, joista jokainen muotoilun ja sisustamisen ystävä voi hakea inspiraatiota. Katso, mitä tapahtumia Design Storiesin toimitus suosittelee!

    Lue juttu
  • Vauhtikisat 2026: Tervetuloa vauhdin ja ilon juhlaan

    Sukella Vauhtikisat 2026 -tapahtuman hurjaan tunnelmaan Sinebrychoffin puistossa. Kuvareportaasi vie sinut keskelle jyrkkää mäkeä, yleisön kohinaa ja tiukkoja kisailuja.

    Lue juttu
  • Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!