Uusi talo nousi tutulle paikalle – tutustu Puotilan perheen kesämökkiin Saimaalla
Ruokailutila ja keittiö sijoittuvat luontevasti neliömäisen mökin toiselle sivulle. Vanha pöytä ja klassiset lastutuolit ovat kuuluneet mökin kalustukseen lähes aina. Paperinarumatto ja rullaverhot ovat Woodnotesin tuotantoa.
PUOTILAN SUVUN kesäpaikka on sijainnut jo vuosikymmeniä Saimaan rannalla, aina 1950-luvulta asti. Se piiloutuu jäkälien peittämien kivien, vanhojen mäntyjen ja haapojen suojaan kallioisen saaren eteläkärkeen.
Maastoon sulautuva talo on aivan veden tuntumassa. Monivivahteinen luonto on pidetty mahdollisimman koskemattomana, sillä juuri hieno järvimaisema ja luonnonmukainen ympäristö tarjoavat parastaan mökkielämään. Täällä nautitaan yksinkertaisista arkipuuhista ja ajan hitaasta kulumisesta.
Uusi rakennus voitiin toteuttaa aivan rantaviivan tuntumaan, koska se rakennettiin täsmälleen vanhan rakennuksen paikalle. Mökki saa harmaantua ajan kanssa.
Osa puusepällä teetetyistä keittiökaapeista kuului vanhaan taloon. Muutamalla lisäpalalla täydennettynä, uuteen järjestykseen laitettuna ja huollettuna niistä saatiin kompakti ja toimiva kokonaisuus.
Uuden talon sisustukseen tuotiin parhaat ja tärkeimmät palat vanhasta talosta.
Päivät saaressa ovat aina kuluneet yhdessä puuhaten eri kokoisten hankkeiden parissa, uiden, saunoen, kalastaen ja veneillen. Kauniilla säällä eletään ulkona ja päätalo, vierastalo ja pari aittaa tarjoavat lähinnä nukkumapaikat ja sadepäivien suojan suureksi kasvaneelle joukolle, nyt jo neljä sukupolvea käsittävälle perheelle.
Mökillä perusasiat ovat vahvasti läsnä ja ne ovat mukavalla tavalla arkisen yksinkertaisia.
Kaupunkiarjen ja saarielämän kontrasti on haluttu pitää suurena, ja siksi asumisen puitteet saaressa ovat harkitun yksinkertaisia. Saunan lämmittäminen saa viedä aikaa ja ulkotulella valmistettu ruoka on monasti parasta. Aika mökillä on ylellisyyttä.
Näkyviin jätetty aumakaton kantava rakenne muodostaa komean elementin tilaan. Yhtenäinen ikkunarivistö kiertää mökin järvelle avautuvia sivuja takaosan jäädessä umpinaiseksi ja suojaisaksi. Pehmeä Uni-villamatto, Woodnotes.
Kiinteät, leveät kerrosvuoteet sijoitettiin mökin umpinaiselle peräseinälle. Päivän ajaksi vuoteiden peitoiksi levitetään Woodnotesin paperinarusta tehdyt Seaborn-neuleet ja kasa tyynyjä.
Mökin kiinteää kalustusta täydentää muutama harkittu kalustepoiminta. April-pöytä on Nikarin kokoelmasta ja lattialla majaileva valaisin De Padovalta.
Woodnotesin pelkistetyn kauniiden, useimmiten paperinarusta valmistettujen tuotteiden luojana tunnettu Ritva Puotila hankki lomasaaren tontin yhdessä miehensä kanssa perheen poikien ollessa pieniä. Sisustusarkkitehti Pauli Puotila suunnitteli ja sijoitti vajaan 60-neliöisen hirsitalon aivan rannan tuntumaan, kuten tuolloin oli vielä mahdollista tehdä.
Hän keksi sijoittaa rakennuksen tontin hankalimpaan ja rumimpaan kohtaan, jyrkkien rantakallioiden välisen kolon päälle, jolloin talon alle jäi luonteva tila pienelle saunalle. Talo kuisteineen puolestaan liitti kalliot yhteen sillan tapaan.
Ajattomuus ja materiaalin vahva tuntu ovat aina kuuluneet mökin tunnelmaan.
Noin kymmenen vuotta sitten mökki alkoi kaivata perusteellista kunnostusta varsinkin saunakerroksen suhteen. Aikansa suunnitelmia ja vaihtoehtoja pyöriteltyään Puotiloista alkoi tuntua viisaammalta rakentaa kokonaan uusi talo vanhan paikalle, koska alin kerros osoittautui vaikeasti korjattavaksi.
Mökin hyväksi todettu muoto, loistava paikka ja perusidea säilyivät ennallaan. Katon muoto vaihtui kuitenkin harjakatosta aumamalliin, joka toistaa saareen rakennetun vierastalon kauniin kattorakenteen.
Yläterassilta avautuvat huikeat näkymät Saimaa-järvelle.
Alemman kerroksen terassin jatkona on laituri, jolta on helppo pulahtaa aamu-uinnille tai vilvoittelemaan saunomisen lomassa.
Terassit kiertävät nyt koko taloa ja helpottavat samalla kulkua kallioisessa maastossa.
Ritva Puotilan poika ja Woodnotesin toinen perustaja Mikko Puotila otti vetovastuun rakennushankkeesta. Alan ammattilaiset toteuttivat uuden päämökin suunnittelun Puotiloiden luonnosten pohjalta sisällyttäen kokonaisuuteen aiempaa enemmän nykytekniikkaa.
Uudessa versiossa toistettiin vanhan mökin hyväksi havaitut puolet ja korjattiin muutamat, käytössä todetut puutteet.
Alakerran saunan viereen, yläterassin muodostaman katon suojaan tehtiin uudistuksen yhteydessä takkapaikka kiinteine penkkeineen. Ulkokäyttöön sopiva matto on Woodnotesin kokoelmasta.
Woodnotesin My-säkkituoleista tehdään myös ulkokäyttöön sopivaa versiota.
Saunan lämmittäminen saa viedä aikaa ja ulkotulella valmistettu ruoka on monasti parasta.
Saunan vastakkaisessa kulmassa on pukutila tai kammari, jossa mahtuu myös yöpymään. New York -matto on Woodnotesin klassikkomalli, tuolit ja pikkupöytä Nikarin. Suojaa antavat rullaverhot Woodnotesin.
Tilavan saunan lauteilta aukeaa näkymä Saimaalle. Lauteet toteutti Rintala Meuble.
Takan siirryttyä ulkoseinän viereen keittiölle saatiin lisätilaa ja ennen kaikkea ilmavuutta, vaikka neliöitä tuskin on paljoa entistä enempää. Lattiasta kattoon ulottuva ikkunarivistö puolestaan avaa maiseman uudella tapaa osaksi tilaa. Pariin kerrokseen sijoitetut kiinteät vuoteet taas toistettiin lähes yksi yhteen vanhan mökin mallilla, sillä hyvät jutut kestävät aikaa ja niitä on turha lähteä muuttamaan.
Puotilan veljesten lapset ja lapsenlapset saavat nyt vuorostaan painaa mieliinsä jännittävät yöt mökin mittavilla kerrossängyillä sisarusten ja serkkujen seurassa.
Katso myös:
• Woodnotesin kaikki tuotteet >
Juttu on julkaistu alun perin Asun-lehden numerossa 3/2022.
Julkaistu 11.06.2026