Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Karuselli-tuoli edusti aikansa radikaalia designia

Karuselli-tuolin kansainvälinen lanseeraus oli Kölnin messuilla vuonna 1965.

Yrjö Kukkapuron suunnittelema Karuselli-tuoli on ollut designmaailman hittituote jo yli 50 vuotta. Miten tämä klassikko oikein syntyi?

SISUSTUSARKKITEHTI YRJÖ KUKKAPURO tunnetaan nerokkaasti muotoilluista tuoleistaan. Vuonna 1933 syntyneen Kukkapuron suunnittelun lähtökohtana on aina ollut ihmisvartalo ja sen lainalaisuudet. Karuselli-tuoli vuodelta 1965 lienee hänen töistään tunnetuin – niin Suomessa kuin maailmallakin.

Leikkisän Karuselli-tuolin nimen keksi Kukkapuron tytär Isa vuonna 1964. Hän oli tuolloin seitsemänvuotias ja pyöri prototyyppituolissa tokaisten isälleen: ”Tämähän on sellainen karuselli”.

Suunnittelija Yrjö Kukkapuro (s. 1933) on suomalaisen funktionalismin keskeisimpiä hahmoja.

Karusellin synnystä liikkuu maailmalla veikeä tarina. Sen mukaan Kukkapuro olisi vodkaa juotuaan pyllähtänyt lumihankeen ja keksinyt Karusellin muodon hankeen jääneestä painaumasta. Niin hyvä kuin tarina onkin, se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Tarinan mukaan Kukkapuro olisi vodkaa juotuaan pyllähtänyt lumihankeen ja keksinyt Karusellin muodon hankeen jääneestä painaumasta.

Todellisuudessa Kukkapuro aloitti tuolin suunnittelun tekemällä sen aihion ohuesta metalliverkosta. Hän otti palan ohutta ja joustavaa metalliverkkoa, jota käytetään muun muassa katiskoissa. Hän asetti sen nojatuolin päälle, istui siihen ja litisteli verkkoa itseään vasten. Samalla muokkaantuivat myös käsinojat. Siten syntyi valtava kolmiulotteinen malli tuolista.

Sen jälkeen Kukkapuro nosti mallin pyödälle ja katsoi aihiota kaikista suunnista, jolloin tuoli alkoi hahmottua. Muotoilija lisäsi mallin päälle kipsiä ja ryhtyi veistämään. Työssä kului kokonainen vuosi, ja vuoden 1964 lopussa tuolista syntyi jo joitakin lasikuitulaminoituja kappaleita.

Karusellista on saatavilla myös nougat-valkoinen versio.

Karuselli-rahi viimeistelee mukavan lukunurkan. A810-lattiavalaisin on Artekin klassikko.

Karusellissa yhdistyivät aikanaan uudella tavalla ergonomia, uudet materiaalit ja tuotantotavat sekä taiteellisuus. Juuri tämä yhdistelmä teki siitä vallankumouksellisen tuolin.

Karuselli oli vallankumouksellinen tuoli omana aikanaan, mitä kuvaa hyvin seuraava tarina: Kun Kukkapuro oli saanut Karusellin lähes valmiiksi, suunnittelija vei sen näytille Helsingin keskustan huonekaluliikkeeseen. Liikkeen omistaja Gunnar Haimi oli kauhuissaan, koska tuoli oli hänen mielestään kamala, ja hän pystyi vaivoin peittämään epäilynsä.

Sattumalta liikkeen ovesta astui sisään mies, joka oli käymässä Helsingissä työmatkallaan. Hän kierteli myymälää, näki Karusellin prototyypin ja kysyi, mikä se oli. Kukkapuro ja Haimi kertoivat pohtivansa, olisiko tästä myyntiin. Mies istui Karuselliin, pyörähteli hetken ja tokaisi: ”Juu, minä otan yhden”. Sillä hetkellä kivi vierähti liikkeen omistajan sydämeltä, sillä mallin myyntikelpoisuus tuli todistettua.

Katso myös:

• Artekin Karuselli-tuoli >
• Yrjö Kukkapuron suunnittelemat tuotteet >

Teksti: Anna Korpi-Kyyny Kuvat: Mindre / Finnish Design Shop ja Artek
 

Julkaistu 01.08.2019

Lue myös

  • Laura ja Arthur Franckin perheen tunnelmallinen puutalo Helsingissä

    Franckien kotona Puu-Käpylässä on nariseva portaikko ja hieman vino lautalattia, mutta ne vain tuovat lisää tunnelmaa 1920-luvun taloon. Koti on täynnä kirjoja sekä taidetta, ja perheelle rakkaat Aallon kalusteet ovat kestäneet vuosien kuluessa kolmen lapsen leikit.

    Lue juttu
  • Viikon uutuus: Artekin Zebra ruskeassa sävyssä

    Zebra-kangas on aikojen saatossa löytänyt paikkansa lukemattomien kotien keskipisteenä. Tutustu Zebran historiaan ja katso, miten syksyn uutussävy vaihtaa tutut raidat ruskeaan!

    Lue juttu
  • Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoli pukeutuu uusiin sävyihin

    Vuonna 1946 ilmestynyt Domus-tuoli on kotimainen designklassikko, jonka sirot mittasuhteet ja verraton istuinmukavuus hurmaavat yhä uusia sukupolvia. Domuksen 80-vuotisjuhlan kunniaksi Artek esittelee tuolin uusissa, raikkaissa sävyissä ja verhoiluvaihtoehdoissa.

    Lue juttu

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!