Kaj Franck suunnitteli ajattomuuden puolesta
”Haluan tehdä käyttöesineitä, jotka ovat niin itsestäänselviä, ettei niitä huomaa”, kuvasi työtään muotoilija Kaj Franck (1911–1989) itse.
KAJ FRANCK TULI Viipurista ja saavutti nopeasti arvostetun aseman suomalaisen lasin ja keramiikan muodistajana. Kaikki mitä Franck sai aikaan, syntyi tavoitteesta luoda käyttökelpoista ja kaunista, tai yksinomaan kaunista.
Jokaisella on omat suosikkinsa: moniväriset pokaalit ja pikarit, linnut tai muut eläimet, kukkopullot ja -karahvit tai juomalasit, säilytyspurkit ja lokerovadit, Teemat ja Kartiot, miksi eivät jopa muoviset Pitopöytä-astiat ja ruokailuvälineet. Joitakin tuotteita valmistetaan edelleen, mutta osa on päätynyt osaksi laatuhuutokauppojen hintarulettia.
Suureen tuotantoon mahtuvat myös lähes unohduksiin painuneet huonekalut ja painokankaat. Esimerkiksi 1940-luvulla suunniteltu Sitruuna-kuosi oli Artekin mallistossa vielä 1960-luvulla. Se edustaa pelkistetyintä otetta painokankaissa, joista joihinkin Franck heltyi piirtämään suloisia kauriita ja sydämiä sekä Lapin eksotiikkaa. Matemaattisista perusmuodoista esineitään hahmotellut ja funktionalistina pidetty sisustusarkkitehti tunnusti sittemmin nolostuneensa kankaiden romanttisuudesta.
Käytännölliset Teema-astiat eivät esittelyä kaipaa. Sarjaan tuodaan sesongeittain uusia värejä.
Palataan siis suosiolla keramiikkaan ja lasiin. Kaj Franck aloitti joulukuussa 1945 muotoilijana Arabian posliinitehtaassa juuri sodasta kotiutuneena, vailla mitään kokemusta keramiikasta. Hatara lähtökohta ei muodostunut rasitteeksi. Franck suunnitteli ripeästi kasvaville markkinoille uudentyyppisiä selkeitä ja yksivärisiä käyttöastioita.
Kaj Franck suunnitteli ripeästi kasvaville markkinoille uudentyyppisiä selkeitä ja yksivärisiä käyttöastioita.
Esineiden muotoon vaikutti ratkaisevasti Franckin käsitys taideteollisuuden ja suunnittelijoiden sosiaalisesta vastuusta. Moniosaisten astiastojen tilalle oli saatava edullista, helposti erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa ja pieneenkin tilaan mahtuvaa käyttökeramiikkaa, kuten vuonna 1953 myyntiin tullut Kilta-sarja. Sitä edelsi 1949 kermapullo, joka solakkana sujahti kahden ikkunaruudun väliin – jääkaapit olivat tuolloin harvinaisia.
Killan tuotanto lakkasi vuonna 1975, mutta vuodesta 1981 sitä on tehty Franckin uudistamana Teema-nimellä. Alkuaikojen fajanssi on vaihtunut taloudellisista syistä kivitavaraan.
Kilta-sarja tuli myyntiin vuonna 1953. Astiat lanseerattiin uudelleen 1981 Teema-nimellä.
Kilta-sarjan kermapullo vuodelta 1949 suunniteltiin mahtumaan kahden ikkunaruudun väliin. Kuvassa uutta tuotantoa oleva Teema-sarjan kaadin.
Lasista Kaj Franck sai otteen osallistuttuaan ennakkoluulottomasti Iittalan lasitehtaan järjestämään koristelasin muotoilukilpailuun vuonna 1946. Kisan voitti Tapio Wirkkala, mutta Franck kahmaisi toisen ja kolmannen palkinnon. Pian sen jälkeen Iittalan suunnittelijaksi palkattu muotoilija ryhtyi perehtymään lasitekniikoihin ja niiden soveltamiseen tehtaan työläisten avulla. Hän korosti toistuvasti tiiviin yhteistyön merkitystä eri ammattilaisten välillä.
Iittalan lasitehtaan järjestämä koristelasin muotoilukilpailu sai Franckin kiinnostumaan lasista.
Ensimmäinen käyttölasisarja oli Tupa-lasisto, joka ilmestyi kauppoihin 1948. Pyörittäen puhallettua vihreää lasia olevan sarjan kaadin, juomalasi, karahvi ja ryyppylasi saivat vaikutteita vanhasta suomalaisesta lasista.
Vuonna 1951 Franck siirtyi Iittalaa huomattavasti pienemmän Nuutajärven palvelukseen. Tehtaan ensimmäisenä vastaavana tuotesuunnittelijana hän kutsui pian avukseen nuoren Saara Hopean.
Nuutajärven vuosinaan Franck suunnitteli runsaasti puristelasia, mutta myös taidelasia, joka on muodostunut lähes esikuvalliseksi monille häntä seuranneille suunnittelijoille. Yksi ansiokkaimmista teoista oli elvyttää ranskalaisen Charles Bredgemin Nuutajärvellä 1850-luvulla aloittama filigraanilasin tuotanto.
Iittalan Kartio-lasisarjan käytännöllisyys ilahduttaa arjessa ja tyylikkyys sopii juhlavaankin kattaukseen.
Valmistustekniikat ja eri tavoin käyttäytyvät värit tarjosivat Franckille lukemattomia haasteita. Esineiden muodot pysyivät yleensä yksinkertaisina, mutta lasipinnat olivat sitäkin elävämpiä ja jopa leikkisiä. Kaj Franck tunnettiin hienotunteisena ja vaatimattomana, mutta toisaalta vaativana ja kompromissittomana. Kuuluisaksi muodostui 1960-luvulla käyty kiista, joka johtui Franckin halusta jättää suunnittelijan nimi pois teollisten sarjatuotteiden markkinoinnista.
Franckin kohdalla on usein korostettu suomalaisia ja pohjoismaisia suunnitteluihanteita. Hän sisusti kotinsakin vanhoilla talonpoikaiskalusteilla ja Alvar Aallon töillä. Monet ratkaisut tuovat väistämättä mieleen myös japanilaisen keramiikan esteettiset lähtökohdat. Franck matkusti laajasti Japanissa ja suunnitteli itselleen japanilaisia puutarhoja, viimeisen niistä omakotitalonsa yhteyteen Helsingin Käpylään.
Kaj Franck varttui monikulttuurisessa perheessä, saksalaissukuisen Kurt Franckin ja suomenruotsalaisen Vevi Ahrenbergin poikana.
Kuka: Kaj Franck (1911–1989)
• Syntyi 9.11.1911 Viipurissa
• Valmistui Taideteollisuuskeskuskoulun huonekalupiirustusosastolta 1932
• Luettelopiirtäjä, Taito 1933 ja Riihimäen lasi 1934
• Sisustussuunnittelija, Te-Ma 1934–38
• Painokankaiden suunnittelija,Yhtyneet Villatehtaat 1938– 39 ja Helsingin Taidevärjäämö 1940–45
• Suunnittelija 1945–61 ja mallisuunnitteluosaston johtaja, Arabia 1946–61
• Taiteellinen johtaja, Nuutajärven lasi 1951–73
• Tuntiopettaja 1945–60 sekä taiteellinen johtaja, Taideteollinen oppilaitos 1960–68
• Lunning-palkinto 1955
• Milanon triennaalin grand prix ja Compasso d ́oro -palkinto 1957
• Pro Finlandia -mitali 1957
• Taideteollisuuden taiteilijaprofessori 1973–78
• Kunniatohtori, Royal College of Art, Lontoo 1983
• Kuoli 26.9.1989 Helsingissä
Katso myös:
• Kaj Franckin tuotteet >
• Täydellisen ajaton Kartio >
Teksti: Kari-Otso Nevaluoma Kuvat: Iittala
Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa osana Muotoilun mestarit -sarjaa.
Julkaistu 09.11.2018
