Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Ajan patina kruunaa Joanna Laajiston Eames-työtuolin

Joanna Laajisto on Helsingissä asuva sisustusarkkitehti. Hän on suunnitellut valaisimia, huonekaluja ja sisustustuotteita oman studionsa lisäksi myös Lundialle, Made by Choicelle, Hakolalle ja Roots Livingille.

Tanskalaisesta vintageliikkeestä hankittu Eames-työtuoli hurmasi sisustusarkkitehti Joanna Laajiston. Hän päätyi käytettyyn tuoliklassikkoon sekä sen ekologisuuden että pehmeän patinan vuoksi.

JOANNA LAAJISTO: ”Charles ja Ray Eamesin vuonna 1969 suunnittelema Soft Pad Group Chair oli ensimmäinen kaluste, jonka hankin perustettuani yritykseni. Tein ostopäätöksen jo silloin, kun työskentelin nuorena suunnittelijana kalifornialaisessa Gensler-arkkitehtuuritoimistossa.

Käytimme kyseistä työtuolia monissa eri projekteissa, ja rakastuin sen ajattomaan muotoiluun. Päätin, että se tulisi löytymään joskus myös oman yritykseni tiloista.

Charles ja Ray Eames suunnittelivat Soft Pad Group Chair -työtuolin vuonna 1969. Kaapin päällä Laajiston musta Lumme-pöytävalaisin.

Laadukas nahkaverhoilu pehmenee käytössä ja patinoituu kauniisti.

Hankin kalusteen lopulta tanskalaisesta vintageliikkeestä. Päätös ostaa tuoli käytettynä johtui paitsi ekologisuudesta myös siitä, että tällaiset huonekalut patinoituvat erityisen kauniisti. Sen musta nahka onkin aivan uskomattoman pehmeää.

”Päätös ostaa tuoli käytettynä johtui paitsi ekologisuudesta myös siitä, että tällaiset huonekalut patinoituvat erityisen kauniisti.”

Eames-tuoli on minulla nyt toimistossani työistuimena, vaikka se ei ehkä ole nykystandardeilla kaikkein ergonomisin. Olen kuitenkin liikkeessä koko päivän, joten se täyttää tehtävänsä hyvin. Olen käyttänyt tuolia myös työprojekteissa.

Joanna Laajisto hankki Vitran työtuolin käytettynä.

Suhtaudun kaikkiin hankintoihini samalla tavalla kuin Eames-tuoliin. Ostan vain tarpeeseen ja kun päätän hankkia jotain, odotan niin kauan, että hankinta on minulle mahdollinen. En hairahdu korvikkeisiin. Tämä on myös kuluttamisen ja designin kannalta eettistä. Voin niin ikään vain ihailla jotain kauniisti muotoiltua kalustetta kaukaa ilman, että minun tarvitsisi omistaa sitä.

Pidän rauhoittavasta, selkeästä ympäristöstä, ja jokaisen tilaan tulevan esineen pitää olla kaunis yksinäänkin. Eames-työtuoli on tämän ajatuksen ytimessä.”

Designaarre: Soft Pad Group Chair

• Charles ja Ray Eamesin suunnittelema työtuoli vuodelta 1969
• Euroopassa Eames-tuoleja valmistaa sveitsiläinen Vitra
Katso myynnissä olevat Eames-tuotteet Francklystä >

Mikä on Franckly?

Franckly.com on uusi käytetyn designin osto- ja myyntipaikka verkossa
• Palvelu on Finnish Design Shopin kuratoima ja kehittämä
• Osta ja myy käytettyjä designaarteita: Franckly.com >

Katso myös:

Käytetyt Vitran tuotteet Francklyssä >
Joanna Laajiston kaikki tuotteet >

Teksti ja kuvat: Suvi Kesäläinen

Julkaistu 12.02.2020

Lue myös

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!