Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Artekin 69-tuolit päätyivät Tero Kuitusen kotiin onnenkantamoisen kautta

Muotoilija Tero Kuitunen

Tero Kuitunen on Helsingissä asuva tila- ja tuotemuotoilija, joka inspiroituu erityisesti väreistä ja materiaaleista. Keltainen keraaminen maljakko on hänen suunnittelemansa.

Muotoilija Tero Kuitunen arvostaa Alvar Aallon suunnittelemien vintage-tuoliensa kaunista patinaa ja klassisen muotoilun perintöä. Hän löysi tuolikolmikon jäsenet kampuksensa paperikaupasta ja helsinkiläisen liikkeen edestä.

"HANKIN AALLON TUOLIPARIN noin kymmenen vuotta sitten, kun vielä opiskelin Taideteollisessa korkeakoulussa. Kampus sijaitsi Arabianrannassa, ja sen alakerrassa piti majaansa Kynä ja Paperi -kauppa. Liike oli instituutio ja toimi niin paperikauppana, kahvilana, kuljetuspalveluna, kuin myös pienimuotoisena antiikkiliikkeenäkin.

Kerran minua onnisti, ja huomasin liikkeessä kaksi Artekin 69-tuolia. Kiinnitin huomiota tuolien kauniiseen, hunajan väriseksi patinoituneeseen pintaan ja varasin ne. Kun saavuin seuraavana päivänä hakemaan saalistani, tuoleja ei näkynyt missään. Kävi ilmi, että omistaja oli tullut katumapäälle, koska ne olivatkin 30-luvun originaaleja alkuperäisellä verhoilulla. Taistelin kuitenkin tahtoni läpi sovitusta ostoksesta, ja tuolit päätyivät lopulta ruokapöytämme ympärille.

1930-luvulta peräisin oleviin 69-tuoleihin on kehittynyt ajan saatossa hunajansävyinen patina.

“Vaikka tuolimme ovat eri vuosikymmeniltä eivätkä ne ole keskenään identtisiä, kolmikko toimii minusta silti kauniisti kokonaisuutena.”

Tero Kuitusen löytämien tuolien paikka on nykyään ruokapöydän ääressä.

Kolmas 69-tuolimme taas löytyi hylättynä kaupungilta. Se oli täynnä maalitahroja, mutta helppo kunnostaa. Vaikka tuolimme ovat eri vuosikymmeniltä eivätkä ne ole keskenään identtisiä, kolmikko toimii minusta silti kauniisti kokonaisuutena.

Arvostan muotoilijana Alvar Aallon suunnittelua ja tuolien muotokieltä, mutta opiskeluiden alkuaikoina tunsin jopa tietynlaista halua kapinoida Aaltoa ja suomalaisen designin kultakautta vastaan. Minusta on tärkeää löytää kerroksellisuutta työhöni: tuoda esiin tätä arvokasta perintöämme, mutta ravistella samalla sitä, miten näemme ja koemme suomalaisen muotoilun tässä ajassa."

69-tuolien rakenteen perustana toimivat Alvar Aallon suunnittelemat L-jalat.

Mikä: 69-tuoli

  • Alvar Aalto suunnitteli 69-tuolin alun perin osaksi Viipurin kirjaston sisustusta vuonna 1935.

  • Selkeälinjaisen tuolin materiaalit ovat massiivikoivu ja muotoonpuristetusta koivulamelli, ja sen rakenteessa on hyödynnetty klassista L-jalkaa.

  • Artek valmistaa 69-tuolia useassa eri värissä.

Mikä on Franckly?

  • Franckly.com on uusi käytetyn designin osto- ja myyntipaikka verkossa.

  • Palvelu on Finnish Design Shopin kuratoima ja kehittämä.

  • Osta ja myy käytettyjä designaarteita: Franckly.com >

Katso myös:

• Artekin 69-tuoli Francklyssä >
• Kaikki Artekin huonekalut Francklyssä >
 

Teksti ja kuvat: Suvi Kesäläinen

Julkaistu 09.03.2021

Lue myös

  • 100 vuotta Verner Pantonin syntymästä – muotoilun radikaalin uranuurtajan perintö elää yhä

    Verner Panton on pohjoismaisen muotoilun iso nimi, joka tunnetaan villeistä väreistä, veistoksellisista muodoista ja utopistisista tilasuunnitelmista. Sata vuotta tanskalaismuotoilijan syntymän jälkeen hänen huonekalunsa ja valaisimensa ovat edelleen ajankohtaisia. Kysyimme niitä valmistavilta yrityksiltä, mikä tekee Verner Pantonin designista niin onnistunutta ja aikaa kestävää.

    Lue juttu
  • Alessin vesipannu 9093 – teekestejä jo 40 vuoden ajan!

    Neljä vuosikymmentä, lukemattomia keitettyjä teekupillisia – ja yhä sama ilo jokaisessa vihellyksessä. Michael Gravesin Alessille suunnittelema vesipannu 9093 on säilyttänyt asemansa muotoiluklassikkona, joka yhdistää leikkisyyden ja ajattomuuden tavalla, johon vain harvat pystyvät.

    Lue juttu
  • Tuolien mestari Hans J. Wegner

    Suutarinpoika Hans J. Wegner lähti vain 14-vuotiaana puusepän oppipojaksi. Hänestä kasvoi skandinaavisen huonekalumuotoilun kärkinimi, joka suunnitteli urallaan yli 500 tuolimallia. Tänä päivänä Wegner tunnetaan parhaiten ikonisesta Wishbone-tuolista, jota on valmistettu vuodesta 1950 lähtien.

    Lue juttu

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!