Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Ruotsin kansallismuseossa näkyy Iittalan lasinpuhaltajien mestarinäyte

Matti Klenellin Putki-valaisimet voi nähdä Tukholmassa kansallismuseon ravintolassa.

Muotoilija Matti Klenell suunnitteli peruskorjattuun Ruotsin kansallismuseon ravintolaan uniikit Putki-valaisimet, jotka puhallettiin Iittalassa. Niiden lisäksi Klenellin johtama ryhmä suunnitteli tilaan yli 80 uutta esinettä astioista huonekaluihin. Seitsemän vuotta remontissa ollut museo avautui lokakuussa.

Matti Klenell, mistä ajatus Putki-valaisimesta lähti?
”Halusimme luoda tilan ikkunoihin melko suuret valaisimet, sillä kansallismuseon rakennus on vaikuttavan kokoinen. Halusimme myös, että valaisimet ovat lasia ja että niistä näkisi tavalla tai toisella lasinvalmistuksen prosessin, sillä koko sisustussuunnitelman konsepti perustuu esineiden tuotannon esiin nostamiseen eikä viimeisteltyihin mestariteoksiin, joita kansallismuseo jo on täynnä. Ikkunalaudat, joihin valaisimet laitetaan, ovat tärkeät tilan ilmanvaihdon kannalta. Siksi valaisimista piti tehdä putkimaiset.

Tulin ajatelleeksi Iittala Cupia, joka järjestetään joka vuosi. Se on lasinpuhaltajien epävirallinen mestaruuskilpailu, jossa yhtenä osana on puhaltaa muottiin mahdollisimman korkea putki. Niin sain idean ikkunalla olevasta kynttelikkömäisestä valaisimesta, joka koostuu erikorkuisista, valoa ja lasinvalmistuksen taitoa heijastavista lasiputkista.”

”En olisi voinut kuvitella valaisimia tehtäväksi missään muualla kuin Iittalassa.”

Mitä Iittalan lasitehdas merkitsee sinulle?
”En olisi voinut kuvitella valaisimia tehtäväksi missään muualla kuin Iittalassa. Tiesin, että mestaripuhaltajat Heikki Punkari ja nyt jo eläköitynyt Risto Sipilä ovat alan kiistattomia mestareita ja oli siksi hyvin luonnollista ottaa yhteyttä Iittalaan.”

Miten ravintolatilan konseptin suunnittelu sujui? Tuliko matkalla yllätyksiä?
”Tämä projekti oli täynnä jatkuvia yllätyksiä. Minä, Carina Seth Andersson, TAF Studio ja Stina Löfgren muodostimme ydinryhmän, ja kutsuimme mukaan noin 25 muuta designeria. Suunnittelimme yhteensä noin 80 uutta tuotetta massatuotetusta posliinista printteihin, sohvamoduuleihin ja käsin kudotuista kankaista uniikkiin seinäpeiliin.

Oli aika homma saada kokonaisuus pysymään kasassa, mutta toisaalta tämä on kerran elämässä -projekti, jossa voi oppia uutta joka päivä.”

Matti Klenell on suunnitellut Iittalalle myös Nappula-kynttilänjalat ja Lempi-lasit.

Miten toivot museovieraiden kokevan työsi?
”Toivon, että heille heräisi voimakas halu palata. Haluamme luoda ympäristön, jossa kaikki ei ehkä ole kerralla nähtävissä vaan paljastuu asteittain.”

Etunimesi viittaa siihen, että sinulla saattaisi olla suomalaisjuuria. Onko näin?
”Ei ole. Valitettavasti. Sain nimeni Bertolt Brechtin Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmästä, joka pyöri Göteborgin kaupunginteatterissa, kun synnyin marraskuussa vuonna 1972. Mutta minulla on nimeni vuoksi ollut erityinen suhde Suomeen lapsesta saakka, jo ennen kuin kävin Suomessa ensimmäistä kertaa. Olen siksi todella onnellinen ja kiitollinen Iittalan kanssa yli kymmenen vuotta sitten alkaneesta yhteistyöstä, sillä se on antanut minulle monia syitä ylittää Itämeren.”

Ruotsin kansallismuseo avattiin remontin jälkeen 13. lokakuuta 2018.

Katso myös:

Matti Klenellin tuotteet >

Teksti: Anu Karttunen Kuvat: Agency Leroy

Julkaistu 24.10.2018

Lue myös

Suosituimmat

  • Kesämökin valoisa olohuone, jossa on näkyviin jätetty aumakaton kantava rakenne, yhtenäinen ikkunarivistö järvelle päin ja Woodnotesin Uni-villamatto lattialla.

    Uusi talo nousi tutulle paikalle – tutustu Puotilan perheen kesämökkiin Saimaalla

    Puotilan suvussa on vietetty kesiä Saimaan rannalla jo 1950-luvulta. Kun vanha hirsimökki alkoi kaivata perusteellista remonttia, päädyttiin epätavalliseen ratkaisuun: vanha talo purettiin ja uusi rakennettiin täsmälleen vanhan paikalle. Toimiviksi todetut asiat tehtiin uudelleen, entistä paremmin.

    Lue juttu
  • Suunnittelija Nani Marquina työpöytänsä ääressä, hymyilee kameralle ja pitelee tekstiilimalleja käsissään

    Nani Marquina tekee matoista taideteoksia

    Espanjalainen muotoilija Nani Marquina halusi suunnitella mattoja omalla tavallaan ja rakensi samalla yhden maailman omaleimaisimmista tekstiilibrändeistä. Tässä Design Storiesin haastattelussa hän kertoo luovuudesta, käsityötaidosta ja siitä, mikä vie häntä eteenpäin lähes 40 vuoden uran jälkeenkin.

    Lue juttu
  • Havainnekuva Paimion parantolan kattoterassista

    Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!