Tämä on tuotekuvien karuselli. Vaihda näytettävää kuvaa pikkukuvien avulla tai pyyhkäisemällä, ja avaa kuva täysikokoisena valitsemalla se.
Panthella lattiavalaisin, V2, opaali
Tuotekuvaus
Louis Poulsenin Panthella-lattiavalaisin kuuluu suosituimpiin Verner Pantonin suunnittelemiin tuotteisiin. Pantonin ajatuksena oli luoda valaisin, jossa sekä varjostin että varsi heijastaisivat valoa ,ja Panthella-valaisimen valonlähde sijaitseekin valkoisen, puolipallon muotoisen akryylivarjostimen sisäpuolella. Trumpetin muotoisesti levenevä jalka antaa valaisimelle paitsi veikeän ja tasapainoisen ilmeen, myös oman lisänsä valon sävyyn. Vuonna 1971 julkaistu Panthella on säilyttänyt asemansa klassikkona, ja vuosien varrella valaisinperhe on täydentynyt uusilla malleilla ja väreillä.
Huomaathan, että Louis Poulsen on uudistanut Panthella-lattiavalaisinta hieman vuonna 2020. Uudessa V2-versiossa on uusittu varjostinpidike/häikäisysuoja, joka ei luo varjoja opaalivalkoiseen varjostimeen, sekä valkoiset, aiempaa huomaamattomammat liitäntäkohdat valaisimen jalassa. Samalla valaisimen korkeutta on kasvatettu hieman sen alkuperäiseen vuoden 1971 mittaan (131,1 cm). Myös valaisimen max. wattimäärä on aiempaa matalampi.
- Leveys: 50 cm
- Varjostimen halkaisija: 50 cm
- Jalustan halkaisija: 34,5 cm
- Korkeus: 131,1 cm
- Johdon pituus: 250 cm
- Materiaali Varjostin: Ruiskuvalettu valkoinen opaaliakryyli. Jalusta: Valkoinen, ruiskuvalettu ABS. Valaisinrunko: Valkoinen, ruiskuvalettu ABS. Valaisinvarsi: Valkoinen, teräs. Häikäisysuoja: Ruiskuvalettu opaaliakryyli.
- Väri Valkoinen
- Valaisimen kanta E27
- Valonlähde 9-12W LED (ei sisälly pakkaukseen)
- IP luokitus 20
- Suojausluokka II
- Jännite 220–240 V
- Nimellistaajuus 50–60 Hz
- Sertifioinnit ja merkinnät CE-merkitty
- Pistoke EU-pistoke
- Johdon väri Valkoinen
- Johdon materiaali Muovi
- Paino 5,6 kg
- Lattiakatkaisin Kyllä
- Himmennettävä Ei
- Tuotetunnus: LP5744167068
Arkkitehti Verner Pantonia (1926–1998) pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä tanskalaisista huonekalumuotoilijoista ja sisustussuunnittelijoista. Pantonin töitä on esillä lukuisissa museoissa kautta maailman, ja hän saavutti töillään useita merkittäviä palkintoja.
Pantonin värin, muodon ja tilan taju oli vertaansa vailla. Hänet muistetaan erityisesti rohkeana värien käyttäjänä, futurististen muotojen luojana ja innovatiivisten muovikalusteiden suunnittelijana. Pantonin suunnittelemat esineet ja valaisimet rikkovat perinteisen skandinaavisen muotoilun rajoja ja inspiroivat yhä uusia sukupolvia.
Verner Panton – tanskalaisen designin vallaton visionääri
Verner Panton oli tanskalainen muotoilija ja arkkitehti, jota pidetään yhtenä 1900-luvun jälkipuoliskon omaperäisimmistä ja vaikutusvaltaisimmista designnimistä. Hän opiskeli arkkitehtuuria Kööpenhaminan kuninkaallisessa taideakatemiassa ja työskenteli uransa alkuvaiheessa Arne Jacobsenin toimistossa ennen oman studionsa perustamista vuonna 1955.
Panton tunnetaan erityisesti rohkeasta värien käytöstään, futuristisista muodoistaan sekä tavastaan yhdistää huonekalut, valaisimet, tekstiilit ja sisätilat kokonaisvaltaisiksi ympäristöiksi. Hänen työnsä toi skandinaaviseen muotoiluun uudenlaista kokeellisuutta, leikkisyyttä ja visuaalista voimaa.
Muovikalusteita ja futuristisia muotoja
Panton oli kiinnostunut uusista materiaaleista ja tuotantotekniikoista, erityisesti muovista. Hän suunnitteli useita radikaaleja kalusteita, joiden orgaaniset muodot ja kirkkaat värit ilmensivät 1960–70-lukujen optimistista tulevaisuuden estetiikkaa. Häntä kiinnosti erityisesti muovin mahdollisuus luoda yhtenäisiä, orgaanisia ja teknisesti kunnianhimoisia muotoja – tämä ajattelu huipentui Vitran Panton-tuoliin, josta tuli yksi 1900-luvun tunnetuimmista tuoleista.
Panton suunnitteli myös useita omaleimaisia valaisimia, jotka ovat säilyttäneet suosionsa vuosikymmenten ajan. Yksi tunnetuimmista on vuonna 1971 suunniteltu Panthella-valaisin, jota valmistaa Louis Poulsen.
Värien rakastaja
Panton muistetaan myös värikkäänä ja inspiroivana persoonallisuutena. Hän kuvasi itse työtään seuraavasti:
”Työni päämääränä on saada ihmiset käyttämään mielikuvitustaan. Useimmat ihmiset elävät harmaa-beigessä, turvalliseksi kokemassaan maailmassa ja pelkäävät kuollakseen värejä. Kokeilemalla valon, värien, tekstiilien ja huonekalujen kanssa pyrin esittelemään uusia tapoja käyttää niitä. Toivon, että se rohkaisisi ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan ja tekemään elinympäristöistään jännittävämpiä.”
Monet Pantonin töistä ovat nykyään designklassikoita, ja hänen tuotantoaan on esillä lukuisissa museoissa ympäri maailmaa.
Kuka: Verner Panton
- Tanskalainen muotoilija ja arkkitehti (1926–1998).
- Opiskeli Kööpenhaminan kuninkaallisessa taideakatemiassa ja työskenteli uransa alussa Arne Jacobsenin toimistossa.
- Tunnetaan erityisesti rohkeasta värien käytöstä, futuristisista muodoista ja kokonaisvaltaisista sisustuksista.
- Palkintoja: International Design Award (1963, 1968, 1981, 1986), Poul Henningsen Prize (1967), iF Design Prize (1971, 1972, 1992), Norway's Design Prize (1992)
- Tunnettuja töitä: Panton-tuoli (Vitra), Panthella-valaisimet (Louis Poulsen), Flowerpot-valaisin (&Tradition), Pantop-valaisin (Verpan).
Design Stories: Lue lisää ja inspiroidu
Katso kaikki tuotteet4.5
Perustuu 4 arvosteluun
-
A
Anonyymi | Vahvistettu asiakas
Helsinki, Finland
1 vuosi sitten
-
K
Kirsi V | Vahvistettu asiakas
Masku, Finland
Upea. Saisi ehkä olla hiukan pidempi. Muuten kaunis.
1 vuosi sitten
-
J
Johanna H | Vahvistettu asiakas
Houtskär, Finland
2 vuotta sitten
Tällä tuotteella ei vielä ole vastuullisuusarvosanaa.
Lue lisää.