Ilmari Tapiovaara suunnitteli Mademoiselle-keinutuolin Artekille vuonna 1956. Mademoiselle-keinutuoli oli keinuva versio samana vuonna suunnitellusta Mademoiselle-nojatuolista. Kummankin tuolin lähtökohtana olivat perinteiset suomalaiset pinnatuolit, joiden pohjalta Tapiovaara luonnosteli veistoksellisen kauniin istuimensa. Tapiovaara halusi säilyttää keinutuolin jalkarakenteen mahdollisimman yksinkertaisena ja perinteisten neljän kannatinpinnan sijaan hän kehitti uudenlaisen tukirakenteen, joka sivulta päin katsottuna häviää kokonaan ja korostaa jalkojen kolmiomaista vaikutelmaa.
Tuotekuvaus
Mademoiselle keinutuoli, musta
Artek
Tuotetiedot
- Väri
- Musta
- Leveys
- 55 cm
Suunnittelija
Ilmari Tapiovaara (1914-1999) on arvostettu suomalainen sisustusarkkitehti ja muotoilija. Tapiovaara pyrki suunnittelemaan inhimillisiä, hyvin valaistuja ja kodikkaita ympäristöjä ja niihin sopivia huonekaluja – Tapiovaaran huonekalut olivat aina osa kokonaisuutta, jossa arkkitehtuuri toimi lähtökohtana huonekalumuotoilulle.
Tapiovaara valmistui Taideteollisen keskuskoulun huonekalusuunnittelun linjalta vuonna 1937. Valmistuttuaan hän vieraili Pariisin maailmannäyttelyssä, ja Pariisissa oleskellessaan pääsi kuuden kuukauden ajaksi työskentelemään Le Corbusierille. Palattuaan Suomeen Tapiovaara meni töihin huoneakaluvalmistaja Askolle, jossa hän työskenteli suunnittelijana ja taiteellisena johtajana muutaman vuoden. Kymmenien pääasiassa julkisiin tiloihin suunniteltujen tuolimallien ja muiden huonekalujen lisäksi Tapiovaara suunnitteli sisustuksia useisiin pankkirakennuksiin, toimistoihin, hotelleihin sekä kauppoihin. Hänen kuuluisimpiin töihinsä lukeutuvat TT40-pöytä, Tale-jakkara, Trienna-pöytä sekä Mademoiselle-tuoli ja -keinutuoli.
Tapiovaaran muotoilussa tärkein elementti oli puu. Hän ihaili Alvar Aaltoa ja halusi tuoda Aallon ihanteita ja ajatuksia näkyviin myös omassa työssään. Tämä näkyy esimerkiksi Tapiovaaran huonekalujen vahvassa funktionalistisuudessa: Tapiovaara pohti paljon suunnittelemiensa tuotteiden sopivuutta tuotantoon sekä niiden demokraattisuutta. Hän toimi myös sisustussuunnittelun opettajana Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa ja pyrki uudistamaan opetusta teollisen tuotesuunnittelun suuntaan käyttäen apunaan kansainvälisiä esimerkkejä.
Tapiovaara palkittiin yhteensä kuudella kultamitalilla Milanon triennaaleissa 1950- ja 1960-luvuilla. Hän on voittanut myös Good Design -palkinnon Chicagossa vuonna 1951, Pro Finlandia -mitalin vuonna 1959, Suomen valtion muotoilupalkinnon vuonna 1971 sekä Suomen sisustusarkkitehtien liiton huonekalupalkinnon vuonna 1990.
Lue juttu Ilmari Tapiovaarasta >
Katso kaikki tuotteet