Vuoden 2024 aikana 20 vuoden ikään ehtinyt Finnish Design Shop juhlisti pyöreitä oman peli- ja soitinkokoelman julkaisun sekä harvinaisen Aalto-reliefin muodossa. Pohjoismaista designia postitettiin vuoden mittaan Turun varastolta kaikkiaan 92 eri maahan.
20 vuotta muotoilun iloa
Syksyllä 2024 tuli kuluneeksi pyöreät 20 vuotta Finnish Design Shopin perustamisesta. Kunnon synttärikemut vaativat tietenkin synttärileikkejä, joten juhlan kunniaksi lanseerattiin hauskanpitoon kannustava, puisista pihapeleistä ja soittimista koostuva PELATA pieces -kokoelma. Finnish Design Shopin ensimmäinen oma mallisto suunniteltiin yhdessä Studio Kaksikon, Anderssen & Vollin, Studio Tolvasen ja TAF Studion kanssa.
Juhlavuoden erikoisjulkaisuihin kuului myös Alvar Aallon suunnittelema, Paimio-nojatuolin kaaria mukaileva Aalto-puureliefi, joka esiteltiin ensimmäisen kerran maailmalle jo vuonna 1933. Yhteistyössä Artekin ja Aallon perheen kanssa suunniteltu keräilyharvinaisuus valmistetaan käsityönä Artekin tehtaalla Turussa, ja sen ensimmäiset 20 kappaletta ovat saatavilla vain Finnish Design Shopissa.
20 vuoden jälkeen Finnish Design Shopin perustaja Teemu Kiiski luotsaa yritystä edelleen CEO-roolissa. Keväällä 2024 johtoryhmän vahvistukseksi liittyi uusi toimitusjohtaja Noora Tirkkonen, joka tuo tiimiin rautaista kokemusta muun muassa yhdysvaltalaisilta huonekalumarkkinoilta.
• Lue juttu: 20 vuotta pohjoismaisen muotoilun iloa – Finnish Design Shopin kohokohdat vuosilta 2004–2024 >
Designlähetyksiä ympäri maailman
Vuonna 2024 Finnish Design Shopin varastolta postitettiin paketteja kaikkiaan 92 maahan, aina El Salvadoriin, Mongoliaan, Paraguayihin ja Seychelleille asti. Turussa sijaitsevan oman logistiikkakeskuksen ansiosta varastotuotteet saadaan nopeasti käsiteltyä ja pakattua matkaan maailmalle. Varastotiimiläiset ovat tehneet jo kolme vuotta peräkkäin uuden ennätyksen tilauksen keruumäärissä, eikä viime vuosi ollut poikkeus.
Finnish Design Shopin oma asiakaspalvelu palvelee sekin asiakkaita Turusta käsin – asiakaspalvelijamme ovat tavoitettavissa sekä puhelimitse, sähköpostitse että chatin kautta. Viime vuoden aikana lanseerattiin myös oma asiakasohjelmamme Friends of Nordic Happiness, joka avaa ystävillemme ovet sisäpiirietuihin ja jäsenhintoihin.
• Lue lisää: Tervetuloa ystävien joukkoon – Finnish Design Shopin asiakasohjelma tarjoaa etuja designin ystäville >
5 528 uutta tuotelisäystä
Finnish Design Shopin valikoiman pohjana on aikaa kestävä design – moni valikoimastamme löytyvä tuote on ollut mukana lähes koko 20-vuotisen historian ajan. Valikoima täydentyy jatkuvasti myös uusilla tuotteilla ja tulevaisuuden klassikoilla. Viime vuoden aikana verkkokauppamme valikoima kasvoi kaikkiaan 5 528 uudella tuotelisäyksellä, eli keskimäärin yli sadan tuotteen viikkovauhdilla!
Verkkokaupan kuratoituun valikoimaan kuuluu tälle hetkellä jo reippaasti yli 300 designbrändiä sekä Pohjoismaista että muualta maailmasta. Vuonna 2024 mukaan liittyi 36 uutta valmistajaa, muun muassa tanskalainen klassikkobrändi Fritz Hansen, japanilaiset keramiikkayritykset Sabato ja Hasami Porcelain, espanjalainen mattovalmistaja Nanimarquina sekä designtuotteita koirille valmistava ruotsalainen Masimalo.
• Katso myös: Suosituimmat designtuotteet vuonna 2024 >
Showroomin vilkas vuosi
Turun Aviatiellä sijaitseva Finnish Design Shopin showroom & myymälä ja sen yhteydessä sijaitseva lounasravintola kutsuivat luokseen hyvän muotoilun ja ruoan ystäviä läheltä ja kauempaakin – kaikista vilkkaimmat kuukaudet olivat helteiset elokuu ja heinäkuu, ja myös joulun alla ovi kävi tiuhaan. Kausittain vaihtuvien näyttelyiden lisäksi showroomilla järjestettiin suosittuja kukkaworkshopeja, kesäinen taidenäyttely sekä Aviatien ensimmäinen ystävämyynti, joka keräsi showroomin eteen pitkälle ulos asti yltävän jonon.
Showroomilla työskentelevät Finnish Design Shop Studion sisustussuunnittelijat saivat vuoden aikana työpöydälleen niin pienempiä konsultaatioita kuin suurempia yhteistyöprojekteja. Yksi helmistä oli Kemiönsaaren saaristomaisemissa sijaitseva vapaa-ajankoti, joka kävi läpi perusteellisen muodonmuutoksen Finnish Design Shop Studion käsissä.
• Lue juttu: Talo Kemiönsaarella yhdistää modernin sisustuksen ja saaristoluonnon estetiikan >
Maailmankuulut projektikohteet
Finnish Design Shopin projektimyynti pääsi viime vuoden aikana toimittamaan kalusteita sekä kotimaisiin että ulkomaisiin projektikohteisiin, joista kansainvälisesti tunnetuin lienee vastikään peruskorjattu ja loppuvuodesta yleisölle avautunut Finlandia-talo. Projektimyynti toimitti Alvar Aallon suunnittelemaan, vuonna 1971 valmistuneeseen kokouskeskukseen valtaosan sen olemassa olevaa kalustusta täydentävistä huonekaluista ja valaisimista. Lisäksi projektimyynti oli mukana sisustamassa Finlandia Homes -majoitustiloja, jotka Aalto suunnitteli alkujaan Finlandia-talon työntekijöiden asunnoiksi.
Vuoden 2024 suurimpiin projektikohteisiin lukeutuivat myös Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi Finnair Lounge sekä uudistetun Sokos Hotel Royal Vaasan sisustus.
• Lue juttu: Finlandia-talon uusi aikakausi >
Franckly: viisi vuotta vintagea
Finnish Design Shopin kuratoima käytetyn designin markkinapaikka Franckly on toiminut vintageaarteiden välittäjänä jo viiden vuoden ajan. Tässä tiimin kolme tärppiä tämän hetken suosikkituotteista:
- Klassikko: Ikisuosikki String on monipuolinen hyllysarja, jota voi päivittää tarpeen mukaan. Francklystä haetaan niin hyllykokonaisuuksia kuin täydennysosia olemassa oleville hyllyille.
- Yllättäjä: Iittalan Sarjaton-kokoelman suosiolle ei ole havaittavissa hiipumista. Suosiota selittävät kenties Harri Koskisen suunnittelemat lempeät muodot yhdistettynä luonnosta ammentaviin pelkistettyihin kuoseihin.
- Seuraava hitti: Kromin uusi tuleminen. Kromi on pinnalla jo muutaman vuoden, ja käytetyn designin puolella on enenevissä määrin haettu esimerkiksi Panton Wire -moduuleita sekä Curva-jakkaraa ja -lehtitelinettä.
• Katso myös: Franckly Favorites: Nämä ovat sesongin seuratuimmat designaarteet >
Työtä tasa-arvon ja vastuullisen designin puolesta
Finnish Design Shopin perinteinen naistenpäivän kampanja keräsi tänäkin vuonna varoja UN Womenin tasa-arvotyölle – 5 000 euron suuruinen lahjoituksemme kohdistettiin naisten oikeuksien edistämiseen maailman kriisialueilla, kuten Gazassa, Ukrainassa ja Afganistanissa. Saimme myös kunnian toimia jo viidettä vuotta peräkkäin keskikesällä vietettävän Helsinki Priden virallisena yhteistyökumppanina. Aiempien vuosien tapaan lahjoitimme 10 000 euroa Helsinki Pride -yhteisön tekemään tärkeään työhön yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi.
Tasa-arvon lisäksi Finnish Design Shopin vastuullisuusstrategia painottaa myös tuotteiden vastuullisuutta. Pitkään ja perusteellisesti kehittämämme vastuullisuuskriteeristö Product Sustainability Framework tekee vastuullisesti tuotetun designin etsimisen ja vertailun mahdollisimman mutkattomaksi: jokainen vastuullisuusarvioinnin läpikäynyt tuote saa oman vastuullisuusarvosanan, joka kertoo yksityiskohtaisesti sen täyttämistä kriteereistä aina materiaaleista, työoloista ja tuotannosta ilmasto- ja ympäristöystävällisyyteen. Tuotteiden vastuullisuusarvosanat löydät kätevästi niiden omilta tuotekorteilta!
• Lue lisää: Saammeko esitellä: vastuullisuustyökalu Product Sustainability Framework on täällä! >
10-vuotias Design Stories
20-vuotiaan verkkokaupan ja 5-vuotiaan Francklyn lisäksi talosta löytyi kolmaskin tasavuosia juhlistava sankari, nimittäin parhaillaan lukemasi Design Stories!
Ensimmäinen Design Stories -numero näki päivänvalon printtilehtenä vuonna 2014. Vuodesta 2017 alkaen Design Stories on toiminut useamman kerran viikossa päivittyvänä verkkojulkaisuna, jota julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi. Viime vuoden aikana Design Storiesin oma toimitustiimi avustajineen täräytti ilmoille kokonaiset 158 juttua molemmilla kielillä.
Vuoden 2024 luetuimmat Design Stories -jutut:
- Janni Vepsäläinen johdattelee Iittalan uudelle aikakaudelle >
- Arkkitehtuuri ohjasi Joanna Amemorin kodin remonttia – lopputulos on lumoava ja ajaton >
- Miten kunnostan tiikkipöydän itse? Huonekalurestauroija Sanna Laurila kertoo parhaat vinkkinsä tiikkikalusteiden huoltoon >
Teksti: Nora Uotila ja Mikko Vaija