Valokuvaaja Kaisu Kaplin: ”Taide tekee kodista juuri meidän kodin”

Kaisu Kaplinin kotona taide tuo väriä pohjoismaiseen sisustukseen. Teokset on valittu harkiten ja ne ovat löytäneet oman paikkansa ajan kanssa. Kaplin kertoo Design Storiesille taidekokoelmastaan ja antaa myös vinkkejä taideteosten hankintaan.

Flos IC F1 lattiavalaisin, messinki
Viherkasvit viihtyvät olohuoneen lukunurkassa. IC F1 -lattiavalaisin on Flosin. Seinällä oleva teos on Kaplinin omaa tuotantoa. ”Työ on tehty valokuvan pohjalta ja hämmästyin itsekin, miten mukavasti sain vangittua kuvan tunnelman.”

Asukkaat:

Valokuvaaja Kaisu Kaplin, puoliso Kai, lapset Leevi ja Aapo sekä Simo-koira. Koti on 150 neliön omakotitalo Järvenpäässä.

Valokuvaaja Kaisu Kaplin
Kaisu Kaplin rohkaisee ihmisiä luottamaan omaan makuunsa myös taidehankinnoissa. ”Uniikit teokset ovat meidän kotimme juttu.”

VALOKUVAAJA KAISU KAPLININ perheen koti Järvenpäässä hurmaa raikkaudellaan ja valoisuudellaan. Vuonna 2020 valmistunut talo on rakennettu clt-elementeistä eli ristiinlaminoidusta massiivipuusta, ja sisätiloissa kuusipuinen pinta on jätetty tarkoituksella esille. Lipeöidyt ja kuultomaalilla viimeistellyt puupinnat antavat selkeän kehyksen kodin modernille ja skandinaaviselle sisustukselle.

Tärkeä elementti kodissa on myös taide, jota löytyy lähestulkoon kaikista tiloista. Ison osan teoksista Kaplin on tehnyt itse, osa taas on hankittu suoraan taiteilijoilta. Tilaa selkeimmin määrittävät teokset ovat vahvoja maalauksia, mutta hyllyiltä löytyy myös ilmeikästä keramiikkaa. Teoksia on runsaasti, ja Kaplin uskoo, että nykyinen taidekokoelma tulee vielä kasvamaan.

”Olohuone-keittiömme on liki seitsemän metriä korkea. Seinäpinta-alasta on vasta murto-osa käytössä ja luulenpa, että se tulee täyttymään taiteella ajan myötä. Rakastan kuitenkin myös tyhjän tilan tuntua ja kaunista clt-pintaa”, Kaisu Kaplin sanoo.

Muuto Closely Separated -maljakko
Eteisen seinällä olevat naisen kipsikasvot on kirpputorilöytö, jotka on spraymaalattu. Veistoksellinen Closely Separated -maljakko on Muuton.
Muuto Halves sivupöytä, vaaleanharmaa
Etualan vihreä teos on Lauri Ahtisen. ”Alareunassa lukee Things I like about you. Lauri sisällyttää töihinsä usein pieniä viestejä, ja värien lisäksi tässä työssä vetosi juurikin tuo teksti.” Takaseinällä kaapin päällä on Kaplinin oma teos, Halves-sivupöytä on Muuton.
Muuto Kink maljakko, vaaleansininen
Pasi-niminen teos oikealla on Heli Lundströmin. ”Pidän töistä, jotka ovat abstrakteja, mutta niistä kuitenkin näkee selvästi mistä kyse.” Hauska Kink-maljakko on Muuton.

Millainen merkitys taiteella on kotinne sisustuksessa?
”Valtava merkitys! Taide piristää, tuo iloa ja muuttaa täysin kodin tunnelman. Taideteokset ovat kuin matkamuistoja, ja jokaisella on oma tarinansa. Muistan hyvin miten olen kunkin teoksen löytänyt ja miksi olen siihen ihastunut.

Pidän siitä, että kotona on uniikkeja asioita, joita ei tule vastaan muualla. On kutkuttavaa tietää, että vain meillä on tietty teos. Arvostan myös käsintehtyä keramiikkaa ja astiakaappimme onkin ihan oma taideteoksensa. Taide ihastuttaa joka ikinen päivä: toisinaan teoksia jää katselemaan, ja välillä ne ovat osa kodin yleistä tunnelmaa. Taide tekee kodista juuri meidän kodin.”

Valokuvaaja Kaisu Kaplin
Mitä taiteeseen tulee, on Kaisu Kaplin abstraktien aiheiden ja pastellisävyjen ystävä. Tulevaisuudessa suosikkivärit voivat kuulemma kuitenkin muuttua. Keittiön uuteen kotiin toimitti Blau, työtaso on terrazzoa eli mosaiikkibetonia.
Louis Poulsen PH 5 riippuvalaisin, harmaa
Ruokapöytää valaisee Louis Poulsenin harmaa PH 5 -klassikkovalaisin. Oikealla on Heli Lundströmin Poke-niminen teos. ”Usein taide vaan iskee, ja niin kävi tämän työn kanssa. Lundström tutki tällä sarjalla mitä ihmiselle tapahtuu, jos ei näe toisen silmiä – mihin seuraavaksi kiinnitetään huomiota.” Pienempi teos on Lauri Ahtisen.
Hay Porter-talouspaperiteline
”Kohtelin Heli Lundströmin Thank you for the birthday cake -teosta kaltoin kunnes sain kehystettyä sen. Kehystäminen maksoi maltaita, mutta nosti teoksen seuraavalle tasolle.” Analog-seinäkello ja Porter-talouspaperiteline ovat HAYn.

Millä perusteella olet valinnut teokset?
”Pidän abstrakteista ja erikoisista teoksista. Jokainen teos meillä on nykytaidetta. Mikäli teos esittää jotain, siinä on yleensä jotain hieman epärealistista, kuten vihreät hiukset ja kellertävät kasvot.

Olen ihastunut melko värikkäisiin taideteoksiin. Muistan hyvin, kun pastellisävyt tulivat trendikkäiksi liki vuosikymmen sitten. Olen käynyt läpi monenlaisia sisustustyylejä: hippityylistä punaisen värin jumalointiin ja vihreän sekä ruskean yhdistelmästä täysin mustavalkoiseen miljööseen. Kun pastellit sitten tulivat, mietin, miten kauan tätä vaihetta kestää. Yllättäen sitä on kestänyt nyt jo yhdeksän vuotta. Jokin siinä värimaailmassa puhuttelee sieluani.

Joihinkin teoksiin liittyy vahvoja tunteita. Keittiön seinällä oleva Lauri Ahtisen teos on ensimmäinen maalaus, jonka olen ostanut ja sillä on suurin merkitys. Mummoni menehtyi ja me lapsenlapset saimme pikkiriikkisen ennakkoperinnön. Sijoitin ne eurot tähän työhön ja nyt se muistuttaa mummosta aina.”

”Kotiimme hankittujen taideteosten pitää herättää sopivasti huomiota ja jossain määrin myös sopia toisiinsa.”

Mitä tulee pastellisävyjen jälkeen?
”Visuaaliselle ihmiselle teoksen värien balanssi on tärkeintä. Se ei tarkoita tylsää, kontrastitonta teosta, vaan työssä voi olla jokin hullu vastavärikin tai neonvärejä. Kokonaisuuden on kuitenkin oltava tasapainossa.

Nautin valtavasti nyt pinnalla olevista maanläheisistä sävyistä. Hankin juuri yhden taidejulisteen ruskean sävyissä. Se ei kuitenkaan meinaa löytää paikkaansa! Juliste tuntuu vaativan harmonisen värimaailman ympärilleen, kenties viherkasvien kera. Selkeästi kotiimme hankittujen taideteosten pitää herättää sopivasti huomiota ja jossain määrin myös sopia toisiinsa.

Olen sitä mieltä, että lopulta kaikkeen kyllästyy ja tyyli muuttuu. En suunnittele teosteni myymistä, mutta uskon, että hankin tulevaisuudessa hieman erityylistä taidetta. Se taas tarkoittaa sitä, että sisustuksen värimaailma ja tunnelma muuttuu. Uskon saavani pidettyä kokonaisuuden hallinnassa.”

Menu JWDA pöytävalaisin, vaalea betoni
Naisen vartaloa kuvaava keramiikkateos on Petra Aaltolan, pienempi teos on Laura Pehkosen. JWDA-pöytävalaisimen on suunnitellut Jonas Wagell.
Anu Penttinen Nightbird
”Lapset ansaitsevat taidetta huoneisiinsa ja mahtavinta on kehystää heidän omia töitään. Tässä on poikani Leevin maalaama omakuva, kun hän oli 14, ja vene taas kertoo tärkeästä harrastuksesta.” Mustavalkoinen Nightbird-lasilintu on Anu Penttisen.
Kaisu Kaplinin kotona
Seinällä oleva Gur-merkin tekstiiliteos on ostettu Berliinistä ja sen on suunnitellut Ainhoa Garmendia. Pöytävalaisin on HKlivingin.

Anna parhaat vinkkisi taiteen hankintaan! Mistä teoksia kannattaa etsiä ja ostaa?
”Täytyy paljastaa, että olen maailman laiskin käymään gallerioissa. Selaan usein taidelainaamojen nettisivuja, mutta pääosin olen löytänyt minua miellyttävät taiteilijat somesta tai isommista tapahtumista, kuten Taidemaalariliiton Teosvälityksen kautta. Kun ihastun jonkun taiteilijan tyyliin, seuraan somessa satunnaisesti hänen tuotantoaan ja otan yhteyttä kun puhutteleva teos ilmestyy näytölleni. Uusia tulokkaita olen bongannut vuosien ajan myös Aalto-yliopiston myyjäisistä. Hinta määräytyy usein merkittäväksi tekijäksi, koska budjetti on rajallinen.”

Kenen taiteilijoiden tuotantoa seuraat tällä hetkellä?
”Pidän silmällä niitä taiteilijoita, joiden töitä minulla jo on, mutta myös muutamia joiden työn haluaisin joskus omistaa. Kiinnostavia ovat esimerkiksi Elisa Tuohimaa ja Valtteri Kivelä, joiden maalauksia mielelläni laittaisin esille. Ia Kähkösen tekstiiliteokset sopisivat hyvin meille ja Elina Ahlstedt toimittaa upeaa keramiikkaa.”

Hay Cloche pöytävalaisin, messinki
”Rakastan keramiikkaa ja sitä löytyy usealta eri tekijältä. Olen itsekin harrastanut keramiikan työstöä ja omia teoksia on siellä täällä pitkin kotia.” Cloche-pöytävalaisin on HAYn, beige Nappula-ruukku Iittalan.
Reeta Ek Kouru taidejuliste
Kaplin sanoo ihastuneensa Reeta Ekin Kouru-taidejulisteeseen saman tien, vaikka yleensä välttelee kehystettäviä töitä. Kodinhoitohuoneen seinällä on oma teos.
Hay Marselis pöytävalaisin, harmaa
Makuuhuoneesssa olevat teokset ovat molemmat Kapliniin omaa tuotantoa. ”Maalaaminen on toistaiseksi kovin kausiluontoista ja olen ottanut askelia abstraktista maailmasta esittävään.” Harmaat Marselis-pöytävalaisimet ovat HAYn.

Miten löydät oikean paikan teokselle?
”Mietin paljon taiteen sijoittelua. Yksittäinenkin teos voi puhutella, mutta sen on myös istuttava kotiin. Jos niin ei heti käy, taulu vaeltaa kodissamme nojaillen eri seiniin, eli kokeilen miltä se näyttäisi eri paikoissa. Tähän mennessä jokainen teos on löytänyt paikkansa. Maalaan ja teen keramiikkaa myös itse ja kokoelma kasvaa koko ajan. Uuden teoksen lisääminen seinälle tai tasolle aiheuttaa yleensä dominoefektin ja useampi teos vaihtaa paikkaa.”

Mikä on suosikkiteoksesi kotona?
”Oman paikkansa löytäneet teokset tuntuvat merkittäviltä ja jokainen tuo oman osansa sisustukseen. En kykene valitsemaan suosikkia, sellaista ei yksinkertaisesti ole! Kyllästyn melko helposti asioihin, mutta taiteen kanssa en ole vielä törmännyt moiseen ilmiöön. Jokainen teos tuntuu tärkeältä.

Meillä taide on tärkein osa sisustusta. Toki mukana on kauniita huonekaluja ja valaisimia, mutta uniikit teokset ovat kotimme juttu.”

Inspiroidu tyylistä

HAY
Cloche-pöytävalaisin
Muuto
Halves-sivupöytä
Louis Poulsen
PH 5 -riippuvalaisin
Muuto
Kink-maljakko
Iittala
Nappula-ruukku
Knoll
Womb Relax -nojatuoli
Menu
Bottle Grinder -maustemyllyt
Menu
JWDA-pöytävalaisin

Katso myös:

Finnish Design Shopin taide-esineet >
Julisteet Finnish Design Shopissa >
Kaisu Kaplin Instagramissa >

Teksti: Mikko Vaija Kuvat: Kaisu Kaplin

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan