Peter Erlandssonin talo Etelä-Ruotsissa on myös uudistuneen String Furnituren koti

String Furnituren perustajan Peter Erlandssonin kodissa Falsterbon niemellä näkyy asukkaiden rakkaus luontoon, arkkitehtuuriin, designiin – ja tietysti String-hyllyihin. Design Stories vieraili tässä ainutlaatuisessa (ja tv:stä tutussa!) talossa, jonka arkkitehti suunnitteli paikan ehdoilla.

Peter Erlandsson, String Furnituren perustaja
Peter Erlandsson on String System -säilytyskalusteista tunnetun String Furnituren toinen perustaja.

RUOTSIN ETELÄKÄRJESSÄ Falsterbon niemellä näkyy, että ollaan meren lähellä. Hiekkaisessa maastossa kasvaa tuulen tuivertamia mäntyjä ja kitukasvuisia pensaita. Viimassa on purevuutta ja meri tuoksuu kaikkialla, vaikka rantaa ei näkyisikään.

Täällä noin 30 kilometrin päässä Malmöstä sijaitsee Peter Erlandssonin, String Furnituren toisen perustajan, kotitalo. Tontin Ljungskogenin alueelta hän hankki 1990-luvun lopulla. Paikka oli hänelle entuudestaan tuttu, sillä hän oli viettänyt siellä lapsuus- ja nuoruusvuotensa.

Julkisivu omakotitalosta Etelä-Ruotsissa
Pitkä ja kapea talo sijaitsee Ruotsin eteläkärjessä Falsterbon niemellä, josta on noin 30 kilometriä Malmöhön sekä Tanskaa ja Ruotsia yhdistävälle Juutinrauman sillalle.

Kun tontille oli aika ryhtyä suunnittelemaan taloa, muistui Peterin mieleen kiinnostava asuinrakennus, joka oli vain kivenheiton päässä.

”Olin monta kertaa pelannut tässä lähellä golfia ja ihaillut kentän laidalla olevaa taloa. Pidin sen luonnonläheisestä ja selkeästä arkkitehtuurista. Niinpä lähdin selvittämään, kuka talon oli suunnitellut. Selvisi, että se kuului arkkitehti Per Fribergille ja hän oli itse suunnitellut sen kesäasunnoksi 1960-luvulla. Menin tapaamaan Periä, ja pyysin hänet meidän talomme arkkitehdiksi”, kertoo Peter.

String Furniture  String Outdoor hylly 58 x 30 cm, korkea, galvanoitu
Terassilla on ulkokäyttöön tarkoitettuja ja galvanoidusta teräksestä valmistettuja String Outdoor -hyllyjä.
Kuva terassista ja pihasta, jossa istuskelualue
Rakennuksen suunnittelussa lähdettiin liikkeelle paikan merellisestä luonnosta. Puita ja muita kasveja pyrittiin säilyttämään tontilla mahdollisimman paljon.

TUOLLOIN JO YLI 70-VUOTIAS arkkitehti tarttui toimeen ja talo valmistui vuonna 1999. Siitä tuli Peterin, hänen vaimonsa Ulrikan ja heidän kolmen lapsensa koti. Neljä vuotta myöhemmin taloon rakennettiin vielä kolmen huoneen laajennusosa.

Vuonna 1999 valmistuneen talon suunnitteli arkkitehti Per Friberg.

Siperianlehtikuusella verhoillussa talossa näkyy, että arkkitehti tunsi hyvin rakennuspaikan ja sen herkän luonnon. Maisema-arkkitehtinakin toiminut Friberg sijoitti rakennuksen huolellisesti maastoon niin, että pihamaalle jäi pala koskematonta metsää käppyrämäntyineen. Hän suunnitteli muutkin istutukset paikan merelliseen luontoon sopiviksi.

Luonto on oikeastaan myös osa rakennuksen sisätilaa. Alakerrassa on suuri oleskelutila, jonka kaksi seinää ovat pelkkää ikkunapintaa, joten luonto tuntuu tulevan talon sisälle asti. Pihallekin pääsee helposti, sillä olohuoneesta on vain pari porrasta terassille.

Siperianlehtikuusella verhoiltu julkisivu
Julkisivut on verhoiltu kauttaaltaan siperianlehtikuusella.
Kuva terassilta ikkunan läpi olohuoneeseen
Jos talo näyttää tutulta, niin ei ihme: se oli yksi suositun Silta-sarjan 1. kauden kuvauspaikoista ja esitti tanskalaisen rikospoliisi Martin Rohden perheen kotia. Sarja on katsottavissa Netflixissä.

SISÄLTÄ ERLANDSSONIEN KOTI on rennon ja mutkattoman tuntuinen, aivan kuten asukkaansakin. Linjat ovat selkeät, mutta kaikissa pinnoissa ja kiintokalusteissa on puuta – se tekee tiloista kotoisat.

”Arkkitehti oli mukana suunnittelemassa sisustusta. Hän ideoi muun muassa puisen keittiön ja olohuoneen japanilaishenkiset paneeliverhot”, kertoo Peter.

Kodin taidolla valituissa huonekaluissa näkyy puolestaan perheen rakkaus designiin. ”Täällä on tanskalaista muotoilua sekä tietysti Stringin tuotteita”, tiivistää Peter.

Peter Erlandsson istuu nojatuolissa ja selaa kirjaa
Talon esikuvana toimi naapurustossa oleva 1960-luvun talo, johon Peter ihastui. Lopulta sama arkkitehti suunnitteli myös perheen kotitalon.
Kuva olohuoneesta, jossa tanskalaisia designklassikoita
Alakerran olohuoneesta avautuvat isot ikkunat pihan suuntaan.
String Furniture  String Pocket hylly, pähkinäpuu-musta
Keittiön vieressä oleviin String Pocket -hyllyihin on koottu lempitavaroita, kuten tanskalaisia puuleluja ja Japanista tuotuja metallisia teepurkkeja.
Louis Poulsen PH Snowball riippuvalaisin
Pihan kasvit ja puut luovat kauniin taustan Børge Mogensenin Hunting Chair -nojatuolille, Eero Saarisen Tulppaani-pöydälle sekä Poul Henningsenin PH Snowball -valaisimelle.
Fredericia  The Spanish Chair nojatuoli, konjakki nahka - öljytty tammi
Børge Mogensenin muotoilemat The Spanish Chair -nojatuolit ovat Peterin lempihuonekalut. Tason päällä Gunnel Sahlinin isoja uniikkeja lasiesineitä.

Kodin kalusteet ovatkin kuin läpileikkaus tanskalaisen kalustemuotoilun tunnetuimmista klassikoista. Sisustuksesta voikin bongata pieteetillä viimeisteltyjä puukalusteita niin Børge Mogensenilta, Hans J. Wegneriltä, Erik Jörgenseniltä, Ole Wanscheriltä kuin Finn Juhlilta.

”Suosikkini on Børge Mogensenin suunnittelema The Spanish Chair. Siinä on kaikki kohdillaan. Nojatuoli on mukava istua, materiaalit ovat hyvät ja lisäksi käsinojat ovat tukevat ja leveät, joten ne toimivat myös laskutasoina”, perustelee Erlandsson.

Talon alakerran olohuone ja keittiö voivat tuntua hämmentävän tutuilta Nordic noirin ystäville, ja sille on hyvä selitys: koti toimi yhtenä kuvauspaikkana supersuositun Silta-rikossarjan ensimmäisellä tuotantokaudella.

Puusepän tekemä keittiö
Arkkitehti Per Friberg oli mukana suunnittelemassa keittiötä. Välitilaan on sijoitettu vaakaikkuna, jolloin ruokaa laittaessa näkee pihamaalle. Puiset kaapinovet teetettiin puusepällä.
Ruokapöydän ympärillä on Hans J. Wegnerin Wishbone-klassikkotuoleja. Keramiikka- ja lasiastiat ovat Malmö Porslinin Pi-mallistosta. Yritystä luotsaa Ulrika yhdessä Ann-Marie Josefssonin kanssa.
Kolme taideteosta portaikossa
Lukuisat taideteokset tuovat väriä kodin sisustukseen. Puuportaat vievät yläkertaan, jossa on oleskelutilaa ja makuuhuoneita.

KUN KIERTELEE TALOSSA, voi lähes joka tilasta bongata String-hyllyn tai -kalusteen. Niitä on oleskelutiloissa, kylpyhuoneessa, makuuhuoneissa sekä Peterin työtilan joka seinällä. Terassillakin seisoo galvanoitu String System meri-ilmaston armoilla.

Ei ihme, että Stringejä on talossa, sillä yritys on kuulunut kiinteästi perheen arkeen jo vuodesta 2004 lähtien, jolloin Peter hankki oikeudet Nils ja Kajsa Strinningin designiin ja käynnisti String-säilytysjärjestelmien tuotannon uudelleen yhtiökumppaninsa Pär Josefssonin kanssa. Taloa voisi hyvällä syyllä kutsua myös uudelleensyntyneen Stringin kodiksi.

Taloa voisi hyvällä syyllä kutsua myös uudelleensyntyneen Stringin kodiksi.

”Kaikki alkoi syksyllä 2004, kun Ulrikan sisustusliikkeeseen astui asiakas, joka halusi ostaa uuden String-hyllyn. Tuote oli tuttu, mutta emme tienneet, mistä niitä saisi ostettua. Lähdin Pärin kanssa selvittämään asiaa ja valmistaja löytyi, mutta yritys oli mennyt juuri konkurssiin”, muistelee Peter.

Peter Erlandssonin potretti
Peter Erlandsson perusti String Furnituren vuonna 2004. String-tuotteilla on kuitenkin paljon pidempi tarina, sillä Nils ja Kajsa Strinning suunnittelivat ensimmäiset hyllyt jo vuonna 1949.

Peter ja Pär näkivät hyllyissä potentiaalia ja ottivat yhteyttä suunnittelijoihin, Nils ja Kajsa Strinningiin. Jo saman vuoden joulukuussa, Lucian päivänä, he menivät tapaamaan suunnittelijoita.

”Visiomme vakuutti heidät ja allekirjoitimme sopimuksen tuotannon uudelleenkäynnistämisestä. Olimme onnekkaita, sillä vielä samana päivänä toinenkin yritys teki tarjouksen.”

Peter Erlandsson ja Pär Josefsson ovat kehittäneet kokonaisvaltaista String-tuoteperhettä jo lähes parikymmentä vuotta.

Viimeiset lähes parikymmentä vuotta Erlandsson on yhtiökumppaninsa kanssa kehittänyt Stringeistä kokonaisvaltaista tuoteperhettä, joka tarjoaa säilytysratkaisuja kodin joka tilaan.

String Furnituren tuotteet ovat nousseet valtavaan suosioon niin Pohjoismaissa kuin maailmalla, mutta kehitystyö ole vielä päättynyt. Uutta on kehitteillä, paljonkin, mutta Peter ei vielä paljasta, mitä on tulossa.

Näkymä oleskelutilaan, jossa pöytä ja tuoleja
Yläkerran oleskelutilassa on kokoelma tanskalaisen muotoilun klassikkokalusteita.
Finn Juhlin Chieftain-nojatuoli
Finn Juhlin muotoileman Chieftain-nojatuolin vieressä on rivi Ole Wanscherin Egyptian-jakkaroita.
String Furniture  Museum sivupöytä, oranssi
Pöydän ympärille on koottu Ole Wanscherin Colonial-tuoleja. Nurkassa Hans J. Wegnerin Queen-nojatuoli ja sen vieressä String Furnituren oranssi Museum-sivupöytä ja Arne Jacobsenin AJ-lattiavalaisin.
String Furniture  Museum kynttilänjalka, tummanruskea
Toisen kerroksen oleskelutilasta avautuu näkymä ympäristöön. Seinään kiinnitetty säilytysjärjestelmä ja Museum-kynttilänjalka ovat molemmat String Furnituren.
Parveke, josta on näkymä merelle
Yläkerran parveke muistuttaa laivan kantta. Sieltä on näköala yli puiden ja rantakaistaleen aina merelle saakka.
String Furnituren uusimmat tuotteet
Peter Erlandsson paljastaa Design Storiesille, että aivan uusia String-tuotteita on tulossa lähiaikoina – kuulemme niistä varmasti pian lisää.

KÄYDÄÄNPÄ LOPUKSI kurkistamassa, miltä talon toisessa kerroksessa näyttää. Sinne noustaan puuportaikkoa pitkin. Ensimmäiseksi astutaan isoon aulatilaan, josta pääsee myös laivan kantta muistuttavalle terassille.

Yläkerrassa seisoessa näkee, miten hienosti arkkitehti on osannut ottaa paikkaan toisenkin näkökulman. Vaikka olemme nousseet vain yhden kerroksen ylöspäin, on tunnelma siellä toinen. Nyt ollaan puunlatvojen yläpuolella ja edessä avautuu näkymä aina merelle saakka. Meri, jonka läheisyyden on tuntenut jo aiemmin, näkyy nyt rauhoittavana elementtinä horisontissa.

”Arkkitehti Per Friberg lähti suunnittelutyössä aina liikkeelle paikasta ja maisemasta. Se näkyy tämänkin talon kaikissa valinnoissa”, Peter Erlandsson iloitsee.

 String Furnituren suosikkeja

String-kaappi
Museum-sivupöytä
String Pocket -hylly
String-laatikosto
String-kaappi
Museum-kynttilänjalka
String Pocket -hylly
String-kaappi

Katso myös:

Kaikki String Furnituren tuotteet >

Teksti: Anna-Kaisa Huusko Kuvat: Niclas Mäkelä

Edellinen juttu
Seuraava juttu




Tilaa Finnish Design Shopin uutiskirje niin osallistut lahjakortin arvontaan!

Tilaa uutiskirje

Rakkaudesta hyvään muotoiluun

Design Stories on Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu, joka esittelee skandinaavisia koteja, klassikoita ja ajankohtaisia uutuuksia. Tervetuloa viihtymään seurassamme!

Siirry Design Storiesin etusivulle

Osta pohjoismaista muotoilua

Design Storiesin tarjoaa Finnish Design Shop, maailman suurin pohjoismaisen muotoilun verkkokauppa.

Siirry ostoksille Finnish Design Shopiin

Osta ja myy vintageaarteita

Franckly.com on Finnish Design Shopin ylläpitämä ja kuratoima käytettyjen designtuotteiden osto- ja myyntipaikka.

Tutustu Francklyn valikoimaan