Jonas Lutzin Leaf-hyllyt syntyivät kokeilujen tuloksena

Tanskalaisen Form & Refinen ylijäämäpuusta valmistetut Leaf-hyllyt ovat suomalaisen, sittemmin Rotterdamiin asettuneen Jonas Lutzin käsialaa. Kuten monet muotoilijan kalusteista, Leaf-hyllyt syntyivät kokeilemalla ja tutkimalla.

Jonas Lutz
Muotoilija Jonas Lutzin tuotteilla on vahva mutta hienostunut muotokieli.

JONAS LUTZIN suunnittelemat Leaf-hyllyt lanseerattiin tänä keväänä osana tanskalaisbrändi Form & Refinen OffCuts-kokoelmaa, jonka tuotteet on valmistettu eri teollisuusalojen ylijäämämateriaaleista. Jututimme suomalaissyntyistä, tätä nykyä Rotterdamissa asuvaa Lutzia kuullaksemme lisää Leaf-hyllyjen syntyprosessista sekä siitä, mikä sai hänet muuttamaan Alankomaihin.

Hei Jonas! Olet kotoisin Suomesta, mutta asunut pitkään ulkomailla. Kertoisitko meille hieman taustastasi?
”Vartuin vanhassa koulurakennuksessa kymmenen minuutin matkan päässä Tammisaaresta. Tammisaari on todella kaunis paikka, ja käyn siellä niin usein kuin mahdollista, sillä vanhempani ja monet ystävistäni asuvat siellä yhä.

Nuorena en ollut varma, minkälaista uraa lähtisin tavoittelemaan. Sitten sain tietää kiinnostavasta huonekalumuotoilulinjasta, jonne hain ja pääsin. Melko nopeasti ymmärsin, että ala oli kyllä minulle oikea valinta, mutta kyseinen koulu ei vastannut toiveitani. Niinpä muutin Ruotsiin opiskellakseni Carl Malmstensskolan -huonekalukoulussa Tukholmassa. Vietin siellä kaksi erittäin antoisaa vuotta keskittyen opinnoissani puuhuonekaluihin ja pohjoismaiseen muotoiluteollisuuteen. Sitten lähdin opiskelijavaihtoon Design Academy Eindhoven -korkeakouluun Alankomaihin.

Design Academy on erittäin inspiroiva ja vaativa koulu, jossa todella tuntee olevansa muotoilualan aallonharjalla. Toisin kuin varovaisessa pohjoismaisessa opetustyylissä on tapana, Eindhovenissa opettajat eivät säästelleet meitä tippaakaan. Se oli minusta virkistävää. Ympäristö oli niin inspiroiva, että päätin jäädä Eindhoveniin ja suorittaa opintoni loppuun siellä. Olen asunut Alankomaissa käytännössä siitä saakka.”

Form & Refinen Leaf-hylly
Yhteistyö Form & Refinen kanssa johti kokoelmaan minimalistisia hyllyjä, jotka valmistetaan Tanskassa ylijäämäpuusta.

Form & Refine on ottanut suunnittelemasi Leaf-hyllyt mallistoonsa. Miten päädyit yhteistyöhön tanskalaisbrändin kanssa?
”Tapasin Form & Refinen toimitusjohtajan ja perustajajäsenen Lasse Lund Lauridsenin vuoden 2016 Salone del Mobile -messuilla, joilla olin esittelemässä uusia tuotteitani. Silloin Form & Refine ei ollut vielä lähelläkään lanseeraustaan, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin Lasse tuli käymään luonani Rotterdamissa ja esitteli minulle Form & Refinen idean ja vision – oli selvää, että olimme samalla aaltopituudella.”

”On aina mahtavaa, kun jotain uutta ja odottamatonta muotoutuu silmiesi edessä.”

Mistä sait idean Leaf-hyllyihin?
”Kuten monet suunnittelemistani kalusteista, Leaf sai alkunsa työpajallani. Tein kokeiluja erilaisilla muodoilla ja keksin lehden muotoisen tukipuun profiilin, josta tuli hyllyjen olennaisin elementti. Koin oikean ilon hetken, kun huomasin sen potentiaalin. Ne ovat aina mahtavia hetkiä – kun jotain uutta ja odottamatonta muotoutuu silmiesi edessä. Sitten haasteena onkin tehdä siitä jotain, joka myös toimii ja vieläpä ilman, että se menettää taikansa suunnitteluprosessin edetessä.”

Jonas Lutz
Hyllyjen suunnittelu lähti liikkeelle lehteä muistuttavasta muodosta. Ne ovat saaneet myös nimensä englannin kielen sanasta "leaf", joka tarkoittaa puun lehteä.
Form & Refinen Leaf-hylly
Herkkä muoto toistuu hyllyjen tukipuissa.

Mistä etsit inspiraatiota töihisi?
”Minusta inspiraatiota ei niinkään voi etsiä, vaan se saattaa herätä milloin vain. Mikä tahansa kulloiseenkin työstämääni ideaan liittyvä seikka saattaa sytyttää inspiraation.

Suunnittelijoista se, jolta eniten haen opastusta, on Tapio Wirkkala. Loistava Eye, Hand and Thought -kirja (suomeksi Ajattelevat kädet) kattaa tuotteliaan muotoilijan koko uran. Mielestäni hänen tapansa suunnitella, ennemminkin kuin kuvanveistäjä eikä niinkään kuin perinteinen muotoilija, on virkistävää ja jotain, johon voin hyvin samaistua.”

Form & Refinen Leaf-hylly
Leaf-hyllyt ovat yhdistelmä käytännöllisyyttä ja kaunista muotoilua. Oikealla Form & Refinen Shoemaker Chair -jakkara.

Mitä voimme odottaa sinulta jatkossa?
”On vielä hankalaa tietää, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti tämä aika kollektiivisessa historiassamme on pian ohitse! Odotan innolla, että pääsen jatkamaan työskentelyä sekä Form & Refinen kaltaisten brändien kanssa että itsenäisesti oman muotoilustudioni kautta valmistamieni ja myymieni tuotteiden parissa.”

Katso myös:

Leaf-hyllyt >
Kaikki Form & Refinen tuotteet  >

Teksti: Emmi Ratilainen Kuvat: Form & Refine ja Jonas Lutz

Edellinen juttu
Seuraava juttu