Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

The Audo – kokonaisvaltainen designelämys Kööpenhaminassa

The Audon sisätiloissa on esillä monipuolisesti tanskalaisen MENUn tuotevalikoimaa. Samassa rakennuksessa on myös MENUn toimisto.

The Audo on muotoilun monitoimitila, jossa toimivat sulassa sovussa sekä pieni boutique-hotelli, ravintola että designbrändi MENUn uusi pääkonttori konseptimyymälöineen. The Audo on samalla myös yhteisöllinen työskentely- ja tapahtumatila, joka tarjoaa inspiroivat puitteet paikalliselle luovan alan väelle sekä kaupungissa vieraileville muotoilun ystäville.

KÖÖPENHAMINAN UUSI DESIGNKESKITTYMÄ The Audo avasi ovensa keväällä 2019 merellisessä Nordhavnin kaupunginosassa sijaitsevaan, pitkään käyttämättömänä olleeseen rakennukseen. Aiemmin satama- ja teollisuusalueena toiminut Nordhavn on viime vuosina kehittynyt trendikkääksi urbaaniksi keskukseksi, jossa voi bongailla kiinnostavaa uutta arkkitehtuuria sekä useiden designbrändien showroomeja.

The Audo sijaitsee Nordhavnissa Kööpenhaminan ydinkeskustan pohjoispuolella.

Ylelliset luonnonmateriaalit luovat ajattoman pohjan The Audon yhteistilan sisustukselle.

Aulassa huomio kiinnittyy komeisiin portaisiin. Katutasossa toimii myös ravintola, joka löytyy tilan takaosasta.

The Audon takana on tanskalaisen designbrändi MENUn perustaja Bjarne Hansen, jonka visiona oli luoda vapaaseen yhteistyöhön, luovuuteen ja oppimiseen kannustava tila – nimi Audo tulee latinankielisestä sanonnasta ”Ab uno disce omnes” eli ”Yhdestä opitaan kaikki”.

Hansen tarttui toimeen yhdessä MENUn, arkkitehti- ja muotoilutoimisto Norm Architectsin sekä lifestylejulkaisu Kinfolkin Nathan Williamsin kanssa. Lopputulos on ylellinen mutta yhteisöllinen monitoimitila, jossa kohtaavat muotoilu, matkailu, luova työ ja vapaa-aika.

The Audon takana on MENUn perustaja Bjarne Hansen, jonka visiona oli luoda vapaaseen yhteistyöhön, luovuuteen ja oppimiseen kannustava tila.

”Tila on mielestäni kutsuva, kiehtova ja inspiroiva. Sen ideana on muistuttaa keräilijän kotia, jossa jokainen esine sisältää jaettavissa ja ilmaistavissa olevan tarinan. Koska meitä työskenteli yhdessä monipuolinen tiimi, sisustus on yhdistelmä jaettuja visioita, päämääriä, tietoa ja taitoa. Jokainen toi mukaan sitä, minkä osasi parhaiten, ja lopputulos on näiden jaettujen pyrkimysten ilmentymä”, kertoo arkkitehti Rebecca Norberg, joka vastasi projektin arkkitehtuurista ja toimi mukana myös sisustussuunnittelussa ja brändityössä.

”Meitä työskenteli yhdessä monipuolinen tiimi, joten The Audon sisustus on yhdistelmä jaettuja visioita, päämääriä, tietoa ja taitoa”, kertoo arkkitehti Rebecca Norberg.

Menu The Audo

TR Bulb -pöytävalaisimen on suunnitellut Tim Rundle.

Katutasossa on konseptimyymälä, josta voi ostaa MENUn huonekaluja ja sisustustuotteita.

Colin Kingin suunnittelema Interconnect-kynttilänjalka leikittelee geometristen perusmuotojen kontrasteilla.

The Audon julkisivu kertoo tarinoita menneestä ajasta, jolloin Nordhavnin vanhimpiin kuuluva rakennus toimi kauppiaan talona vilkkaalla satama-alueella. Etuovesta sisään astuva vieras kohtaa perusteellisesti uudistetun, modernia eleganssia henkivän miljöön, jossa pääosassa ovat pohjoismainen muotoilu ja ajattomat materiaalit.

MENUn kalusteet, vintagekuosit ja säännöllisesti vaihtuvat taideteokset luovat ravintolaan, kahvilaan ja muihin yhteistiloihin tunnelmallisen ympäristön niin paikallisille freelancereille kuin hotelliin saapuville vieraille.

The Audon modernia eleganssia henkivän miljöön pääosassa ovat pohjoismainen muotoilu ja ajattomat materiaalit.

”Yhteistila on paikka, jossa sinulle tarjoillaan aamiainen, ja päivän aikana voit nauttia siellä juomia. Olet myös tervetullut istuskelemaan tai työskentelemään MENUn materiaalikirjastossa tai voit viettää aikaa konseptimyymälässä ja nauttia samalla kahvia, selailla lehteä tai pitää vaikka palaverin. Tilasta riippumatta sinua ympäröivät ihmiset, joita yhdistää kiinnostus taiteeseen, muotoiluun ja arkkitehtuuriin, ja jotka ovat kiinnostuneita oppimaan jotain sinusta tai jakamaan omia ideoitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan”, Norberg kuvailee paikan henkeä.

The Audon ylimmässä kerroksessa on boutique-hotelli, jonka kaikki huoneet ovat erilaisia.

Hotellihuoneiden sisustuksessa on käytetty MENUn huonekaluja ja valaisimia.

Marmori ja tummat kivilajit tuovat kylpyhuoneisiin ylellisen tunnelman.

Siinä missä alakerran yhteistilat on sisustettu yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä silmällä pitäen, tarjoavat yläkerran tasokkaat loft-huoneet vierailijalle oman, rauhaisan sopen. Alakerrasta ylös liikuttaessa myös tilan materiaalit ja värimaailma muuttuvat pehmeämmiksi ja seesteisemmiksi.

Jokainen hotellin kymmenestä huoneesta on sisustettu uniikiksi; yhdistäviä tekijöitä ovat MENUn huonekalut ja valaisimet sekä tyylikkäät, luonnonläheiset materiaalivalinnat, kuten puu ja marmori.

Jokainen hotellin kymmenestä huoneesta on sisustettu uniikiksi; yhdistäviä tekijöitä ovat MENUn huonekalut ja valaisimet.

Kaiken kaikkiaan The Audo on kokonaisvaltainen designelämys, joka hellii vierasta sekä ainutlaatuisella miljööllään että tunnelmallaan. Jokaisella hotellivieraalla on mahdollisuus olla osa The Audon designyhteisöä, ja Norberg kannustaakin kävijöitä ottamaan kaiken irti rakennuksen eri tiloista ja luovasta ilmapiiristä.

”Et ole vain vieras, vaan sinut kutsutaan olemaan osa The Audoa ja koko yhteisöä, josta talo muodostuu. Sen lisäksi että saat käyttöösi oman huoneen nukkumista varten, sinua rohkaistaan tekemään olosi kotoisaksi ja käyttämään kaikkia tiloja juuri itsellesi sopivalla tavalla.”

The Audo, Aarhusgade 130, 2150 Nordhavn, Kööpenhamina

Katso myös:

MENUn kaikki tuotteet >
Norm Architectsin suunnittelemat tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: MENU

Julkaistu 20.02.2020

Lue myös

  • Vanhan talon uusi arki

    Asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen pääkonttori sijaitsee Helsingin keskustan ikonisessa Grönqvistin talossa. Vuoden mittaisessa remontissa henkilöstön yhteiset tilat uudistettiin täysin.

    Lue juttu
  • Messuraportti: Jordan ja Matthew 3 Days of Designissa

    Joskus kolme päivää tuntuu aivan liian lyhyeltä ajalta. Sisällöntuottajat Jordan Bunker ja Matthew Spade kiersivät Kööpenhaminan 3 Days of Design -messuilla Finnish Design Shopin kutsumina. Tässä parhaat palat vuosi vuodelta kasvavasta tapahtumasta.

    Lue juttu
  • Katrine Møbiuksen koti on 1800-luvun maalaistalossa Kööpenhaminan liepeillä

    Valokuvaaja Katrine Møbius asuu perheensä kanssa persoonallisessa 1800-luvun maalaistalossa Kööpenhaminan lähistöllä. Kodin sisustusta määrittävät ajan myötä kertyneet esineet ja lapsiperheen arkeen sopivat Vaarniin mäntyhuonekalut.

    Lue juttu

Suosituimmat

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!