Viikon uutuus: LAYERED-matot
Runsailla väreillä leikittelevään Flower Field -mattoon on kudottu abstrakti tulkinta kukista ja kukoistavista puutarhoista.
VUONNA 2015 PERUSTETTU ruotsalaisbrändi LAYERED sai alkunsa, kun Malin Glemme turhautui mattokaupoilla. Muotialalla työskennellyt Glemme oli yrittänyt etsiä kotiinsa laadukasta, ilmeikästä ja ekologista designmattoa löytämättä kuitenkaan sopivaa – niinpä hän päätti suunnitella mieleisensä maton itse ja teettää sen käsityönä Intiassa.
Matto päätyi lopulta paitsi Glemmen kodin lattialle myös ruotsalaisen sisustuslehden sivuille ja keräsi lopulta niin laajalti huomiota, että Glemme päätti perustaa oman designyrityksen.
Muhkean pörröisellä Residue Shaggy -villamatolla on kauniin epäsymmetrinen, luonnonläheinen muoto.
Avenue Checked -maton ruutukuvio ammentaa inspiraationsa kaupunkimaisemien suorista linjoista ja terävistä kulmista.
Ruotsalaistaiteilija Evelina Kroonin suunnittelemat Afternoon Sky ja Ochre Fields -matot kuvaavat eri vuodenaikojen vaihtuvia värimaailmoja.
Mattojen suunnitteluun on haettu innoitusta monista eri taidesuuntauksista ja tavoitteena on ollut luoda uusia tulkintoja klassisesta minimalismista, särmää ja värejä kaihtamatta. LAYEREDin mallistoon mahtuukin sekä mielikuvituksellisten värien, muotojen ja tekstuurien vuoropuhelua kuin rauhallisempaa ja hienovaraisempaa yksinkertaisuutta.
Mattojen suunnitteluun on haettu innoitusta monista eri taidesuuntauksista.
Suunnittelussa on tehty yhteistyötä lahjakkaiden pohjoismaisten nykymuotoilijoiden kanssa. Esimerkiksi unenomaisten Flower Field- ja The Secret Garden -mattojen takaa löytyy kööpenhaminalainen kukkakauppa ja muotoilutoimisto Poppykalas, kun taas graafisemmat Afternoon Sun- ja Ochre Fields -matot ovat ruotsalaistaiteilija Evelina Kroonin käsialaa.
The Secret Garden -matto kuuluu yhteistyössä kööpenhaminalaisen Poppykalas-kukkakaupan kanssa suunniteltuun sarjaan.
LAYERED-matoissa käytetään ainoastaan luonnonkuituja ja kierrätysmateriaaleja. Flower Field -matto on valmistettu villan ja Tencelin sekoituksesta.
Aaltoileva reuna antaa erottuvuutta ja liikkeen tuntua lempeän laventeliselle Organic Scallop -matolle.
Mattojen valmistuksessa käytetään ainoastaan luonnonkuituja tai kierrätettyjä materiaaleja, ja tuottajina toimivat pienet ja perinteikkäät perheomisteiset kutomot. Esimerkiksi villamatot kudotaan käsin Intian Bhadohissa, jossa matonkudonnan perinteet juontavat aina 1500-luvulle asti. Pörröiset villamatot ovat puolestaan peräisin Kreikan Samarinasta, jossa perinteisiä flokati-mattoja on valmistettu käsityönä jo yli tuhannen vuoden ajan.
LAYEREDin tähänastista taivalta voi hyvästä syystä kutsua todelliseksi menestystarinaksi. Brändin matot ovat jo ehtineet voittaa useita arvostettuja muotoilupalkintoja, muun muassa Elle Deco Accessory of the Year -palkinnon, ja olleet esillä kansainvälisissä julkaisuissa aina Voguesta New York Timesiin. Samalla LAYEREDistä tullut yksi Skandinavian halutuimmista designmerkeistä, ja sen mallisto on sittemmin laajentunut myös huonekalumuotoilun puolelle.
Katso myös:
• Poppykalas Flower Field -matto >
• Kaikki LAYERED-matot >
Teksti: Nora Uotila Kuvat: LAYERED
Julkaistu 17.05.2023