Viikon uutuus: Artekin Zebra ruskeassa sävyssä
Zebra-kuvio on koristanut Artekin huonekaluja 1930-luvulta lähtien. Tänä syksynä mustavalkoinen klassikkokuosi saa rinnalleen uuden, ruskea-valkoisen version.
ARTEKIN ZEBRA-KANKAAN tarina ulottuu aina sadan vuoden taakse, 1920-luvun Ranskaan, jossa eläinkuosit alkoivat yleistyä kotien sisustuksessa.
Ensin sisustuksissa käytettiin oikeita eläinten nahkoja, mutta pian värityksiä alettiin jäljentää kudottuina ja painettuina kuoseina, jotka olivat edullisempia valmistaa ja taipuivat useampaan käyttöön. Erityisesti seepran raidat istuivat art deco -tyyliin, joka suosi rohkeaa symmetriaa ja voimakkaita kontrasteja.
Zebra-kankaalla verhoiltu Tankki on yksi ikonisimmista Artek-ilmestyksistä. Alvar Aalto suunnitteli tuolin Milanon Triennaaliin vuonna 1936.
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin, 1930-luvun puolivälissä, matkusti pariskunta Aino ja Alvar Aalto ristiin rastiin Eurooppaa etsien uusia vaikutteita niin tuleviin arkkitehtuurihankkeisiinsa kuin muotoilusuunnitelmiinsa. Zebra-kuosin heistä kahdesta löysi Aino, joka tuolta reissulta kirjoitetussa matkapäiväkirjassaan mainitsee pariisilaisessa tavaratalossa näkemänsä seeprakuvion.
Aino tunnettiin selkeän modernista tyylistään, johon hän toi pehmeyttä luonnonmateriaalien ja luonnollisten kuvioiden avulla. Ei siis mikään ihme, että seeprakuosi kiinnosti häntä niin kovasti.
Itse asiassa Aino ihastui graafiseen kuosiin niin palavasti, että tilasi myöhemmin samaa kangasta lähetettäväksi Suomeen asti. Hän toimi tuolloin Artekin muotoilujohtajana ja johti myös yrityksen sisustussuunnittelustudiota. Kun Artek sitten avasi ensimmäisen myymälänsä Helsingissä vuonna 1936, esiteltiin siellä kyseisellä Zebra-kankaalla verhoiltuja Aalto-huonekaluja.
Vaikka Zebra-kankaan suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi ja alkuperäinen kuosi vuosien saatossa hieman elänyt ja muuttunut, kuuluu se yhä Artekin rakastetuimpien kuosien joukkoon.
Zebran uusi, ruskeavalkoinen sävy koristaa huonekalujen lisäksi myös asusteita ja sisustustuotteita.
Kuosi on pysynyt Artekin valikoimassa aina julkaisustaan lähtien. Syksyllä 2026 klassisen mustavalkoisen Zebran rinnalle tulee uusi versio, jossa tutut raidat väritetään tällä kertaa ruskealla. Kuosi pysyy yhtä leikkisänä ja rakastettavana kuin aina, mutta ruskea-valkoinen väritys antaa sille maanläheisen tunnun, joka viehättänee heitäkin, jotka aiemmin ovat saattaneet arastella eläinkuosien vahvaa kontrastia.
Ruskeavalkoinen Zebra-kangas on saatavilla kaikkiin Artekin verhoiltaviin kalusteisiin sekä sisustustekstiileihin ja asusteisiin.
Katso myös:
• Artekin kaikki tuotteet >
• Kaikki Finnish Design Shopin uutuudet >
Julkaistu 04.09.2026