Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Kolumni: Etsivä löytää – joskus myös tahtomattaan

Nikarin käytetyt Seminar-tuolit laittoivat Hanna-Katariina Monosen mielentilaan, jota hän itse kutsuu löytöpaniikiksi.

”Kaikkea ei tarvitse saada eikä kaikkea ihailemaansa omistaa”, Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen opettaa itselleen ja noudattaakin periaatetta – ainakin toisinaan.

HANKIN LEIJONANOSAN elämäni tavaroista käytettynä. Niin vaatteet, kodin kalusteet ja pienesineet kuin elektroniikankin. Syitä tähän on lukuisia, mutta suurin lienee tunnepohjainen: jokin maailmassa jo matkaansa taivaltanut yksinkertaisesti tuntuu aivan erilaiselta kuin sellainen, joka vasta harjoittelee olemistaan haparoivin ensiaskelin.

Käytettynä ostaminen koulii oppimaan monenlaista, ja aivan erityisesti kärsivällisyyttä. Kun etsii jotakin tietynlaista, on syytä valmistautua odottamaan jopa vuosia. Toisaalta tarjontaa käytetyn tavaran markkinoilla on aivan valtavasti ja ajattelenkin, että on hyvä tiukentaa seulaansa ja koittaa olla joutumatta hurmokseen monenkirjavan tarjonnan äärellä. Kirpputorilla helposti jokainen kippo ja leninki tuntuvat ihanan erityisiltä, jollei ole marinoinut itseään riittävässä määrässä asiaankuuluvaa kyynisyyttä.

Olenkin opettanut itselleni hartaasti sitä, että kaikkea ei tarvitse saada eikä kaikkea ihailemaansa omistaa. Joskus riittää asian ihailu etäältä ja tyytyväisyys siitä, että jotakin sellaista on ylipäänsä olemassa.

”Joskus tilanne osoittautuu niin kiperäksi, että moni periaate unohtuu hetkessä. On vaikeaa olla toimimatta, kun jotakin aivan odottamatonta tulee vastaan.”

Näistä kauniista ja puhtoisista ajatuksista huolimatta joskus tilanne osoittautuu niin kiperäksi, että moni periaate unohtuu hetkessä. On vaikeaa olla toimimatta, kun jotakin aivan odottamatonta tulee vastaan. Jotakin sellaista, mitä ei varsinaisesti ole etsinyt mutta jonka nyt vimmalla haluaisi käsikirjoittaa suunnitelmaansa. Tällainen diili saattaa tuntua ohittamattomalta. Mieli sumenee, suuta kuivaa ja tilannetta sävyttää voimakas pelko siitä, että tämä ainutkertainen tilaisuus on pian mennyt ohi suun. Kutsun tilannetta milloin milläkin nimellä, mutta kuvaavin lienee löytöpaniikki.

Viimeisin löytöpaniikkini iski aivan hiljattain. Vastaani tuli myynti-ilmoitus kuudesta kauniisti patinoituneesta Nikarin tammipuisesta Seminar-tuolista. ”Diili!”, huusi mieleni. ”Toimi heti!”, rummutti sydämeni vaateliaasti. Siinä samassa muistin ystäväni, joka oli vastikään kertonut etsivänsä uusia ruokapöydän tuoleja. Kyseinen löytöpaniikkini oli sitä sorttia, että halusin tuolien lähtökohtaisesti löytävän hyvän kodin, olipa se ystäväni tai omani. Voisi myös puhua jonkinlaisesta tarpeesta pelastaa tuolit.

Ystäväni epäröi (hän saattoi toki kokea hektisen olemukseni tilanteessa suhteellisen painostavaksi) tuntematta itsessään samanlaista poltetta, siinä missä omani kyti yhä hehkuvana. Samana viikonloppuna painelin parinsadan kilometrin päähän tuolinpelastukseen ja nyt istuimet ovat minun. Tarinallani on helppo ja yksiselitteinen opetus. Laadi itsellesi periaatteet, joista sitten tarpeen vaatiessa voit luopua.

Kiasman sisätilaa

Nykytaiteen suurkatselmus ARS22 on esillä Kiasmassa 16.10.2022 asti.
Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Suosittelen: Käynti Kiasmassa

”NYKYTAITEEN MUSEO Kiasma on avannut ovensa yli vuoden kestäneen peruskorjausremontin jälkeen. Vuonna 1998 valmistunut, arkkitehti Steven Hollin suunnittelema rakennus on Helsingin keskustan maamerkki ja tarjoaa vaikuttavan kokemuksen paitsi taiteen myös arkkitehtuurin ystävälle.”

• Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki

Kolumni: Etsivä löytää – joskus myös tahtomattaan

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuva: Hanna-Katariina Mononen

Julkaistu 26.04.2022

Avainsanat

Lue myös

  • Hiljaisena hehkuvat värit – Helene Schjerfbeckin väripaletissa on kyse ihmisenä olemisesta

    Kolumnissaan kirjoittaja ja taidehistorioitsija Selina Vienola pohtii Helene Schjerfbeckin teosten hillittyä väripalettia – ja sitä, miten tuttujen teosten äärelle palaaminen voi paljastaa paitsi uusia merkityksiä myös uusia tapoja nähdä itsensä.

    Lue juttu
  • Kolumni: Ainoa asia, josta on syytä eheytyä, on häpeä

    ”Voimme solidaarisilla teoillamme hillitä sateenkaariyhteisöön suunnattua häpeällä hallitsemista. Ehdotankin varhaisen välittämisen mallia ongelmalliseen käytökseen puuttumiseen”, toteaa Eero Nurmi kolumnissa, joka myös muistuttaa Suomelle välttämättömistä seuraavista askeleista.

    Lue juttu
  • Kolumni: Tee se itse

    Kun itse tekee, saa sellaista kuin sattuu tulemaan, tavataan vitsailla. Tällä erää viimeisessä Design Storiesin kolumnissaan Hanna-Katariina Mononen pohtii, mitä muuta itse tekemällä voisi oppia kuin vain uusia taitoja.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Diman ja Guyn kontrastien koti Kreuzbergissä

    Dima ja Guy remontoivat rouheaa asuntoaan Kreuzbergissä omin käsin. Projektin edistymistä voi seurata luovan pariskunnan suositulla Instagram-tilillä The Berlin Chapters. Kodin sisustus on täynnä vastakohtia, ja Vaarniin veistokselliset huonekalut löysivät joukosta luontevasti paikkansa.

    Lue juttu
  • Isabelle Kaiserin ja Barabbas Chyban koti on syntynyt kokeilemalla

    Frankfurtin liepeillä, aivan Main-joen rannalla, Isabelle Kaiser ja Barabbas Chyba ovat rakentaneet kotinsa kokeilemalla. Täällä aikakaudet ja materiaalit saavat sekoittua, eikä mitään tarvitse suunnitella etukäteen.

    Lue juttu
  • Värikkäät kalusteet tuovat iloa Maijun kodin sisustukseen

    Sisustusarkkitehti Maiju Kiannan ja hänen lastensa koti Kauniaisissa on iloinen värien leikki, jossa designkalusteet ja värit lyövät kättä päälle. 1960-luvun rivitaloasunnon remontti on huolella mietitty ja laadukkaasti toteutettu.

    Lue juttu

Ajankohtaista

  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • Peter Erlandssonin talo Etelä-Ruotsissa on myös uudistuneen String Furnituren koti

    String Furnituren perustajan Peter Erlandssonin kodissa Falsterbon niemellä näkyy asukkaiden rakkaus luontoon, arkkitehtuuriin, designiin – ja tietysti String-hyllyihin. Design Stories vieraili tässä ainutlaatuisessa (ja tv:stä tutussa!) talossa, jonka arkkitehti suunnitteli paikan ehdoilla.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!