Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Toisin tehty – kuukauden kiinnostavimmat uutuudet

Moomin Arabian syksyn uutuusmukeissa muumit intoutuvat pieneen kapinaan.

Elokuussa asioita tehdään hieman toisella tapaa, joko pienesti tai perusteellisesti. Tutustu kuukauden uutuusviisikkoon, joka tarjoaa kotiin pientä kujetta ja omalaatuista kapinaa!
Teksti: Susa Pääkkönen

Moomin Arabian kiehtovan kapinalliseen Boss Lady -mukiin on kuvattu kunnianhimoisempaa elämäntyyliä tavoitteleva Niiskuneiti – sihteerikön ura päättyy kuitenkin siihen, etteivät työelämän maalliset askareet kerta kaikkiaan vain sovi yksiin Niiskuneidin romanttisen maailmankuvan kanssa.

Talk it all Out -mukia puolestaan koristaa rakkausdraama: Niiskuneiti-raasu kärsii mustasukkaisuudesta Muumipeikon mentyä ihastumaan laaksoon saapuneeseen vieraaseen. Onneksi kaikki lopulta päättyy kaksikon kannalta hyvin.

Kapinoijien kerho

Tove Jansson tunnettiin toisinajattelijana, joten ei liene yllätys, että myös hänen luomansa muumit kyseenalaistavat totuttuja normeja.

Kapinallisimmillaan Jansson oli alkuperäisissä sarjakuvissaan, joiden tunnelmasta Moomin Arabia on nyt ammentanut uusiin Rebel Club -muumimukeihinsa. Mukien vallaton värimaailma ja humoristinen ote tuovat juuri sopivasti kapinaa kahvipöytään muumeille tutulla lempeällä mutta reilulla luonteella.

• Moomin Arabian Rebel Club -muki >
• Kaikki Moomin Arabian tuotteet >

HAYn Backflip-tuolin taivutettu istuin ja selkänoja on valmistettu puunsyiden kauniisti kuvioimasta pyökkiviilusta. Massiivipuisen rungon ansiosta tuoli on ketteryydestään huolimatta myös miellyttävän tukeva istua.

Joka tarpeeseen taittuva

Toisinajattelu ei ole aina kovaäänistä kapinaa, vaan välillä arkipäivän sanelemaa käytännöllisyyttä. HAYn syksyn uutuus Backflip-tuoli on Gudmundur Ludvikin suunnittelema puinen taittotuoli, joka vastaa modernin elämän ja arjen muuttuviin tarpeisiin: se toimii niin kotona kuin julkitiloissa, ruokapöydän ääressä, neuvotteluhuoneessa tai juhlatilan lisäistuimena.

Tuoli taittuu näppärästi kokoon selkänojan sisään kätkeytyvän huomaamattoman mekanismin avulla. Halutessasi voit ripustaa kokoontaitetun tuolin seinälle erikseen myytävällä seinäkiinnikkeellä.

• HAYn Backflip-taittotuoli >
• Kaikki HAYn tuotteet >

Normann Copenhagenin Bit-jakkara sinapinkeltaisessa uutuusvärissä

Normann Copenhagenin Bit-jakkara on Simon Legaldin suunnittelema monitoimikaluste.

Pieni monitaituri

Käytäntöä kotiin tuo myös Normann Copenhagenin Bit-jakkara, joka hurmaa syksyisissä uutuusväreissään. Simon Legaldin suunnittelema pikkujakkara on todellinen arjen monitoimikaluste, sillä se toimii niin istuimena, sivupöytänä kuin jalustana vaikkapa kukille ja viherkasveille.

Ilmeeltään ilahduttavan omaperäinen Bit on valmistettu kierrätysmuovista. Jakkaran pilkullinen pinta juontuu juurikin materiaalista: tuotantoprosessin aikana värikkäät, sulatetut muovinpalaset asettuvat jokaisen jakkaran pintaan hieman eri tavoin, tehden jokaisesta Bitistä omanlaisensa yksilön.

• Normann Copenhagenin Bit-jakkara >
• Kaikki Normann Copenhagenin tuotteet >

Vyötärölle sidottava Kokki-essu on valmistettu sataprosenttisesta pestystä eurooppalaisesta pellavasta.

Ruutu saa uuden reseptin

Lapuan Kankureiden Kokki-kuosi suomalaissuunnittelija Elina Heleniuksen tuore tulkinta keittiötekstiileissä niin useasti käytetystä ruudukkokuviosta. Kuten kunnon reseptiin kuuluu, on kuosiin kuitenkin lisätty mausteeksi jotain yllättävää – Kokki-kuvio on nimittäin jacquard-kudottu yksiväriseen loimeen kaksikerrosrakenteella, joten se toistuu kankaan molemmilla puolilla eri sävyissä.

Kokki-keittiötekstiilit kudotaan pestystä eurooppalaisesta pellavasta, jolle on ominaista erityisen hyvä imukyky sekä luonnostaan rypyttyvä pinta. Kokki-essua ei siis ole tarve silittää, vaan se saa luvan kanssa näyttää rennolta ja eläväiseltä.

• Lapuan Kankureiden Kokki-essu >
• Kaikki Lapuan Kankureiden tuotteet >

Tanskalaisen Botanén valikoimasta löytyy tekokukkia jokaiseen makuun.

Jopa läheltä katsottuna eroa aitoihin on vaikea erottaa.

Ikuisesti kukkivat

Tekokukat ja -kasvit ovat sisustuksessa olleet jonkinlainen tabu. Tanskalainen Botané on kuitenkin päättänyt viitata kintaalla kaikennäköisille ennakkoluuloille ja valmistaa kukka-asetelmia, joiden eron aitoihin hahmottaa vasta lähietäisyydeltä, jos edes silloinkaan.

Valikoima kattaa niin valmiit kimput kuin yksittäiset varret, ja kukkien kirjo on laaja: pioneja, tulppaaneja, unikkoja, hortensioita, eukalyptuksen oksia, saniaisen lehtiä… Aidoista kukista nämä eroavat siinä yhdessä olennaisessa asiassa, että Botanén kukat eivät lakastu. Niitä ei myöskään tarvitse kastella – laiskemmat viherpeukalot kiittänevät!

• Lapuan Kankureiden Kokki-essu >
• Kaikki Lapuan Kankureiden tuotteet >

Kuvat: Valmistajat

Julkaistu 28.08.2026

Lue myös

  • Pimeän ajan tunnelmantuojat – kuukauden kiinnostavimmat uutuudet

    Emme halua liikaa pelotella pimeillä ajoilla, mutta lienee hyvä tiedostaa, että hämärämmät kuukaudet ovat pian taas täällä. Hätä ei ole tämännäköinen, sillä syyskuun uutuusviisikkomme tekee tavalla tai toisella kaikkensa sen eteen, että voisit nauttia tummenevista illoista täysillä!

    Lue juttu
  • Viikon uutuus: Artekin Zebra ruskeassa sävyssä

    Zebra-kangas on aikojen saatossa löytänyt paikkansa lukemattomien kotien keskipisteenä. Tutustu Zebran historiaan ja katso, miten syksyn uutussävy vaihtaa tutut raidat ruskeaan!

    Lue juttu
  • Toisin tehty – kuukauden kiinnostavimmat uutuudet

    Elokuussa asioita tehdään hieman toisella tapaa, joko pienesti tai perusteellisesti. Tutustu kuukauden uutuusviisikkoon, joka tarjoaa kotiin pientä kujetta ja omalaatuista kapinaa!

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Diman ja Guyn kontrastien koti Kreuzbergissä

    Dima ja Guy remontoivat rouheaa asuntoaan Kreuzbergissä omin käsin. Projektin edistymistä voi seurata luovan pariskunnan suositulla Instagram-tilillä The Berlin Chapters. Kodin sisustus on täynnä vastakohtia, ja Vaarniin veistokselliset huonekalut löysivät joukosta luontevasti paikkansa.

    Lue juttu
  • Isabelle Kaiserin ja Barabbas Chyban koti on syntynyt kokeilemalla

    Frankfurtin liepeillä, aivan Main-joen rannalla, Isabelle Kaiser ja Barabbas Chyba ovat rakentaneet kotinsa kokeilemalla. Täällä aikakaudet ja materiaalit saavat sekoittua, eikä mitään tarvitse suunnitella etukäteen.

    Lue juttu
  • Värikkäät kalusteet tuovat iloa Maijun kodin sisustukseen

    Sisustusarkkitehti Maiju Kiannan ja hänen lastensa koti Kauniaisissa on iloinen värien leikki, jossa designkalusteet ja värit lyövät kättä päälle. 1960-luvun rivitaloasunnon remontti on huolella mietitty ja laadukkaasti toteutettu.

    Lue juttu

Ajankohtaista

  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • Peter Erlandssonin talo Etelä-Ruotsissa on myös uudistuneen String Furnituren koti

    String Furnituren perustajan Peter Erlandssonin kodissa Falsterbon niemellä näkyy asukkaiden rakkaus luontoon, arkkitehtuuriin, designiin – ja tietysti String-hyllyihin. Design Stories vieraili tässä ainutlaatuisessa (ja tv:stä tutussa!) talossa, jonka arkkitehti suunnitteli paikan ehdoilla.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!