Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Anna Pirkola: Parhaat joululahjavinkkini

Anna Pirkola asuu perheensä kanssa Helsingin keskustassa ja työskentelee stylistinä ja suunnittelijana Studio Plentyssä. Hän on mukana myös Our Edition -kaksikossa, jonka kädenjälkeä on muun muassa Turnaround-vaaterekki.

Ystävämme ja designalan vaikuttajat kertovat parhaat lahjavinkkinsä Finnish Design Shopin valikoimasta. Design Storiesin juttusarja jatkuu jouluun saakka, ja ensimmäisenä vuorossa on stylisti Anna Pirkola.

Anna Pirkola, minkälaisia jouluperinteitä perheelläsi on?
”Lapsena joulun tekivät perinteet, mutta myös taianomaiset elämykset. Mieleen on jäänyt se kerta, kun uskoin ihan varmasti nähneeni joulutontun. Oli myös ihmeellistä, miten tontut aina aatonaaton yönä olivat käyneet koristelemassa kuusemme.

Perinteisiimme kuuluvat joulusauna, joulupuuro ja kauan kestävä lahjojenjakorituaali. Se menee niin, että suurin osa menee yhteen huoneeseen hoilottamaan joululauluja, ja joku aikuinen jää aina vuorollaan tonttujen avuksi lahjojen kanssa. Yleensä kuusen juurelta löytyy kaikille yksi oma paketti, jonka jälkeen mennään taas laulamaan. Sama kaava jatkuu niin kauan, kuin paketteja riittää. Tämä on ihanaa, sillä kun paketit avataan hiljakseen, tuntuu jokainen lahja tärkeältä.”

Miten sisustat kotisi jouluna?
”Olemme yleensä viettäneet joulua isolla porukalla omien vanhempieni luona, missä rakkaat ja perinteikkäät joulukoristeet löytyvät vintiltä keltaisesta pahvilaatikosta. Omassa kodissa joulu syntyy kokonaisvaltaisesta tunnelmasta – kukista, kynttilöiden valosta, kanelin, appelsiinin ja piparkakkujen tuoksusta sekä rönsyilevästä joulupöydän kattauksesta.

Koristeista tärkeimmät ovat lasten tekemiä. Ne ripustetaan yleensä Hakaniemen torilta haettuun minikuuseen. Tänä vuonna haaveilen pienestä mökkijoulusta, vaikka totuuden nimissä itse mökkikin on vielä hankkimatta.”

Anna Pirkolan joululahjavinkit:

1. Jokaiselle

”Kynttilät kuuluvat jouluun ja talven tummiin iltoihin. Skultunan vuonna 1939 suunniteltu kynttilänjalka miellyttää muotokielellään, ja sen messinkipinta patinoituu kauniisti. Lilja on täydellinen valinta myös sellaiselle ystävälle, jolle on vaikea keksiä sopivaa lahjaa.”

• Skultunan Lilja-kynttilänjalka >

”Lilja on täydellinen valinta ystävälle, jolle on vaikea keksiä lahjaa.”

2. Äidille

”Äitini on haaveillut uudesta kylpytakista jo pitkään. Kylpytakki on paras mahdollinen välivaate. Siihen voi pukeutua aamulla heti herättyään, illalla ennen nukkumaanmenoa ja tietenkin saunan tai pesun jälkeen. Lapuan Kankureiden pellava kuivaa ihanasti, ja koska Terva-kylpytakki ei ole liian muhkea, se on helppo pakata mukaan myös matkalle. Tässä on lahjaidea, jolla ei voi epäonnistua!”

• Lapuan Kankureiden Terva-kylpytakki >

3. Jokaiseen kotiin

”Ikuinen klassikko, joka toimii pöytänä, tuolina ja varaistuimena. Artekin jakkarat säilyvät kauniissa pinossa, josta ne on helppo nostella ja sirotella istumapaikoiksi, kun ystäviä tulee kylään enemmänkin. Aalto-jakkarat myös sopivat keskenään yhteen – niin eriväriset kuin uudet ja kuluneetkin. Uusi väriyhdistelmä, tinanharmaa linoleum ja pähkinä, viehättää.”

• Artekin Aalto-jakkara >

4. Hyvään arkeen

”Ferm Livingin Ripple-lasit ovat uutta muotoilua, mutta näyttävät klassikoilta. Ohuet lasit ovat kauniit ja tuntuvat ylellisiltä, mutta parasta niissä on se, että niistä on hyvä juoda. Laseihin mahtuu juuri sopiva määrä vettä, ja niiden pinnasta saa hyvän otteen. Ripplet sopivat kuulemma erinomaisesti myös olutlaseiksi.”

• Ferm Livingin Ripple-lasit >

”Ferm Livingin Ripplet sopivat kuulemma erinomaisesti myös olutlaseiksi.”

5. Itselle

”Olen haaveillut tästä Paavo Tynellin vuonna 1941 suunnittelemasta 5231-pöytävalaisimesta jo pitkään. Simpukanmallinen varjostin ja rottinkinen jalka ovat ihastuttava yhdistelmä. Gubin valmistama klassikko tuntuu nyt materiaalinsa ja muotoilunsa ansiosta erityisen ajankohtaiselta.”

• Gubin Tynell 5321 -pöytävalaisin >

Katso myös:

• Lisää joululahjavinkkejä >
• Anna Pirkolan suunnittelemat tuotteet >

Toimitus: Mikko Vaija ja Laura Hallikainen Kuvat: Valmistajat

Julkaistu 16.10.2018

Lue myös

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!