Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Teklan tekstiileistä on riisuttu pois kaikki turha

Charlie Hedin on työskennellyt aiemmin muun muassa Acne Studiosilla. Hän perusti Teklan, koska ei löytänyt muualta yksinkertaisen tyylikkäitä vuodevaatteita ja pyyhkeitä.

Tekla on vuonna 2017 Kööpenhaminassa perustettu kodintekstiileihin keskittyvä brändi, jonka tarkkaan harkitut tuotteet tuovat kotiin maanläheistä minimalismia. Design Stories sai tilaisuuden kysyä Teklan perustajalta, Charlie Hediniltä, mikä tekee Teklan tuotteista niin vastustamattomia.

Charlie Hedin, miten Tekla sai alkunsa?
”Idea syntyi, kun turhauduin yrittäessäni löytää kauniita, mutta edullisia kodintekstiilejä. Olen muuttanut useasti, Pariisista Amsterdamiin ja sieltä Los Angelesiin, ja kunkin muuton yhteydessä olen kaivannut uusia vuodevaatteita ja pyyhkeitä, mutten ole löytänyt mitään puhuttelevaa. Jossain vaiheessa tuo tyydyttämätön tarve muuttui tarpeeksi luoda tuotteita, joita todella haluaisin käyttää ja jotka ovat läpeensä käytännöllisiä, mutta silti kauniita.

Työskentelin aiemmin Acne Studiosilla ja se auttoi valtavasti muotoilemaan oman visioni sekä tekemään sen todeksi. Luomaan jotain omaa, jossa näkyy kädenjälkeni.”

Teklalle sänky on viihtyisä pakopaikka, jossa levätään, virkistytään ja rauhoitutaan. Teklan tuotteet suunnitellaan tästä näkökulmasta, mukavuus ja funktio ennen muuta.

Teklan kauniit pussilakanat ja tyynyliinat valmistetaan laadukkaasta luomupuuvillaperkaalista.

Teklan tuotteille on muodostunut oma fanikuntansa. Mikä tekee Teklasta niin erityisen?
”Tekla ei juokse trendien tai villitysten perässä, vaan kaiken mitä teemme tulee kestää sesongista toiseen. Viime kädessä kaikki kiteytyy yhteen tärkeään asiaan, jonka ympärille koko Tekla-universumimme rakentuu: haluun jatkaa vilpittömien, yksinkertaisten kodintekstiilien kehittämistä – laadusta ja muotoilusta tinkimättä.

”Yksi Teklan arvoista on vapaus, ja minulle käytännöllisyys on vapautta.”

Olen harrastanut purjehdusta, ja sillä on ollut merkittävä vaikutus niin Teklan muotokieleen kuin perusarvoihimme. Purjehtiminen on pakottanut alleviivaamaan käytännöllisyyttä ja yksinkertaisia asioita: pyyhkeen tulee kuivata, viltin tulee lämmittää. Käyttötarkoitus tulee ennen ulkokuorta.”

Teklan kivipestyissä vuodevaatteissa on miellyttävän pehmeä ja rapsakka tuntu, joka tuo mieleen levolliset hotelliyöt.

Teklan korkealaatuiset tuotteet valmistetaan Euroopassa, lähellä Portugalin Portoa.

Millaisia arvoja Tekla jakaa asiakkaidensa kanssa?
”Uskon, että ihmiset alkavat nykyään yhä enemmän tiedostaa kodin esineiden roolin ja merkityksen. Kotiimme valitsemillamme tuotteilla on suuri merkitys tunnelmaan, ja ne vaikuttavat siihen miten tarkastelemme ympäristöämme. Turhan karsiminen ja laadukkaisiin tuotteisiin panostaminen tekee tilasta rennomman ja kohentaa elämänlaatua. Luulen, että Teklan tuotteiden teeskentelemättömyys ja levollisuus vetoaa myös asiakkaisiimme.”

Matat, hienovaraiset värisävyt mahdollistavat tuotteiden monipuolisen yhdistelemisen.

Teklan laventelin värinen pussilakana lähikuvassa.

Teklan minimalistisen muotokielen taakse kätkeytyy liuta funktionaalisia ominaisuuksia: pussilakanoissa on yläkulmissa lakanoiden vaihtoa helpottavat aukot ja sisäpuolella nauhat, jotka voi kiinnittää peittoon. Alareuna on viimeistelty tyylikkäin napein.

Tekla on tehnyt yhteistyötä tunnettujen suunnittelijoiden kanssa. Esimerkkinä voisimme mainita merinovillaviltit, jotka on suunniteltu yhdessä brittiläisen arkkitehdin John Pawsonin kanssa. Tuoko tulevaisuus tullessaan uusia yhteistöitä?
”Suhtaudumme avoimin mielin pidempiaikaiseen yhteistyöhön Johnin kanssa, ja toki myös uusiinkiin projekteihin. Tärkeintä on löytää juuri oikea kumppani. Haluamme varmistaa, että jaamme samat arvot pystyäksemme luomaan vaikuttavia ja rehellisiä perustuotteita, jotka todella palvelevat tarkoitustaan. Juuri nyt keskitymme yöasumallistoomme.”

Mitä Teklalle kuuluu muutaman vuoden kuluttua ja miten teette valinnat, jotka ohjaavat toimintaanne?
”Haluamme ensisijaisesti keskittyä nykyisten tuoteryhmiemme kehitykseen varmistaaksemme, että pystymme tarjoamaan parhaan laadun. Kunnioitamme käsityötä ja luonnonmateriaalien ominaisuuksia, ja tämä näkyy tekemissämme valinnoissa, oli kysessä sitten pakkaukset tai raaka-aineet. Vastuullisuus ohjaa työtämme, ja pyrimme tekemään kaiken mahdollisimman läpinäkyvällä tavalla. Aina on kuitenkin parannettavaa, ja jatkuva kehitys onkin tärkein asia niin uusissa projekteissa kuin nykyisessäkin toiminnassamme.”

”Tekla ei juokse trendien tai villitysten perässä, vaan kaiken mitä teemme tulee kestää sesongista toiseen,” kuvailee Charlie Hedin.

Jakaisitko vielä parhaat vinkkisi makuuhuoneen sisustamiseen?
”Kodin pitäisi olla paitsi turvallinen myös henkilökohtainen paikka, joka kuvastaa asukkaan olemusta ja persoonaa. Ympäristön kodikkuuden tiedostaa kaiken aikaa. Sisustaessa makuuhuonetta on tärkeää ympäröidä itsensä tuntemuksilla: tunteilla ja muistoilla, jotka kuljettavat sinut ikiomaan turvapaikkaasi.”

Katso myös:

Kaikki Teklan tuotteet Finnish Design Shopissa >
• Lisää kodintekstiilejä Finnish Design Shopissa >

Teksti: Mira Ahola Kuvat: Tekla

Julkaistu 27.05.2020

Lue myös

Suosituimmat

  • Kesämökin valoisa olohuone, jossa on näkyviin jätetty aumakaton kantava rakenne, yhtenäinen ikkunarivistö järvelle päin ja Woodnotesin Uni-villamatto lattialla.

    Uusi talo nousi tutulle paikalle – tutustu Puotilan perheen kesämökkiin Saimaalla

    Puotilan suvussa on vietetty kesiä Saimaan rannalla jo 1950-luvulta. Kun vanha hirsimökki alkoi kaivata perusteellista remonttia, päädyttiin epätavalliseen ratkaisuun: vanha talo purettiin ja uusi rakennettiin täsmälleen vanhan paikalle. Toimiviksi todetut asiat tehtiin uudelleen, entistä paremmin.

    Lue juttu
  • Suunnittelija Nani Marquina työpöytänsä ääressä, hymyilee kameralle ja pitelee tekstiilimalleja käsissään

    Nani Marquina tekee matoista taideteoksia

    Espanjalainen muotoilija Nani Marquina halusi suunnitella mattoja omalla tavallaan ja rakensi samalla yhden maailman omaleimaisimmista tekstiilibrändeistä. Tässä Design Storiesin haastattelussa hän kertoo luovuudesta, käsityötaidosta ja siitä, mikä vie häntä eteenpäin lähes 40 vuoden uran jälkeenkin.

    Lue juttu
  • Havainnekuva Paimion parantolan kattoterassista

    Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!