Tämä on tuotekuvien karuselli. Vaihda näytettävää kuvaa pikkukuvien avulla tai pyyhkäisemällä, ja avaa kuva täysikokoisena valitsemalla se.
Muumipeikko ja pyrstötähti
Tuotekuvaus
Ensimmäisen kerran vuonna 1946 ilmestynyt Muumipeikko ja pyrstötähti on tarina Muumilaaksosta, jonka rauhan rikkoo taivaalla kuumana hehkuva pyrstötähti. WSOY on julkaissut Tove Janssonin rakastetut muumiklassikot uudistettuna laitoksena yhtenäisessä sarja-asussa.
Muumilaaksossa tapahtuu epätavallisia luonnonilmiöitä, jotka pessimistinen Piisamirotta tulkitsee tuhon merkeiksi. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään kaukaista tähtitornia ottaakseen asiasta selvää. Matkallaan he tutustuvat Nuuskamuikkuseen, joka tietää, että omituisten ilmiöiden takana on pyrstötähti. Kolmikon matka etenee huimasta seikkailusta toiseen, ja samalla heidän joukkonsa kasvaa. Lopulta on enää hyvin vähän aikaa ehtiä takaisin kotiin varoittamaan vaarallisesta pyrstötähdestä, joka lähestyy uhkaavasti maata...
"Muumipeikko katseli synkkää maisemaa ja ajatteli, miten peloissaan maapallon täytyi olla, kun se näki hehkuvan tulipallon lähestyvän. Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä. Mutta sitten hän ajatteli: kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa."
- Tekijä Tove Jansson
- Kääntäjä Laila Järvinen
- Alkuperäisteos Kometen kommer
- Kieli Suomi
- Julkaisuvuosi 2018
- Painos Uudistettu laitos
- Ikäryhmä 7+
- Sidosasu Kovakantinen
- Sivumäärä 150 sivua
- ISBN 9789510429204
- Tuotetunnus: WS978-951-0429-20-4
Tove Jansson (1914–2001) kuuluu Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin. Etenkin muumihahmoistaan tunnettu Jansson oli paitsi tuottelias kirjailija ja kuvittaja, myös taidemaalari sekä sarjakuva- ja pilapiirtäjä. Uransa aikana Jansson ehti kirjoittaa ja kuvittaa toistakymmentä Muumilaakson seikkailuista kertovaa kirjaa ja noin 1500 sarjakuvaa sanomalehtiin, ja kuvataiteen saralla hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluvat muumikuvitusten lisäksi Auroran lastensairaalan koristemaalaukset ja Helsingin kaupungin taidemuseossa esillä olevat freskot.
Janssonin elämä oli täynnä taidetta jo lapsesta asti: suomenruotsalaisessa taiteilijakodissa varttuneen Toven vanhemmat olivat kuvanveistäjä Viktor Jansson ja graafikko Signe Hammarsten-Jansson, ja myös veli Lars Jansson teki uransa taiteilijana. Jansson opiskeli 1930-luvulla mainospiirtämistä ja muotoilua Tukholman taideteollisessa koulussa ja sen jälkeen taidemaalausta Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa. Helsingissä syntynyt ja asunut Jansson vietti aikaa myös äitinsä suvun luona Ruotsissa sekä syrjäisellä Klovharun saarella yhdessä puolisonsa, taidegraafikko Tuulikki Pietilän kanssa.
Janssonin luomat muumit kuuluvat suomalaisen kulttuurin rakastetuimpiin hahmoihin. Ensimmäiset muumikirjat julkaistiin 1940-luvulla, ja sen jälkeen muumit ovat löytäneet tiensä kirjoista ja sarjakuvista muun muassa televisioon, teatterilavoille, postimerkeiksi, juhlarahoiksi ja lukuisiksi erilaisiksi tuotteiksi, joista suosituimpiin kuuluvat Arabian muumimukit ja muut astiat. Muumien hyväntahtoinen avarakatseisuus, hilpeän boheemi elämänasenne ja vaikeitakin aiheita kaihtamaton filosofia lumoavat sekä lapsia että aikuisia ympäri maailman – Muumi-kirjoja on käännetty noin 45 kielelle.
Pitkän uransa aikana Jansson voitti lukuisia merkittäviä palkintoja ja tunnustuksia, esimerkiksi vuoden 1966 Hans Christian Andersen -palkinnon ja vuoden 1976 Pro Finlandia -mitalin. Hänelle myönnettiin Åbo Akademin kunniatohtorin arvo vuonna 1978 sekä professorin arvonimi vuonna 1995.
Katso kaikki tuotteet
Tällä tuotteella ei vielä ole vastuullisuusarvosanaa.
Lue lisää.