Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Näin valitset sopivan sohvapöydän – 6 vinkkiä, joiden avulla onnistut

Hyvä sohvapöytä tarjoaa riittävästi laskutilaa ja viimeistelee oleskelutilan ilmeen. Opettele muutama niksi, joilla löydät sohvallesi sopivan kumppanin.

Ferm Livingin marmoripöydät toimivat myös ryhmässä. Kokoja on kolme.

1. Määritä tarpeet

Sohvapöydän äärellä syödään, sillä säilytetään kaukosäätimiä, kirjoja ja kaikenlaista pikkutavaraa. Siksi sohvapöydän on tarjottava tarpeeksi laskutilaa.

Muuto Airy-sohvapöytä

Muuton Airy-sohvapöydän pinta on kestävällä nanolaminaatilla päällystettyä vaneria.

2. Mittaa korkeus

Mittaa sohvan istuinkorkeus, sillä hyvän sohvapöydän tulisi olla enintään samankorkuinen tai jopa matalampi kuin sohvan. Liian korkea pöytä näyttää kömpelöltä.

Menun NoNo on sulavailmeinen sohvapöytä, jonka lasista pöytälevyä kannattelee kevyt, kaareva metallirunko.

3. Päätä koko

Sohva on pääroolissa, joten sen eteen sijoitettavan pöydän tulee olla reippaasti sitä pienempi. Hyvä nyrkkisääntö on, että maksimikoko on kaksi kolmasosaa sohvan leveydestä. Liian pieni pöytä on parempi kuin liian suuri, mutta älä alimitoita. Ota huomioon, että kulkuväylän sohvalle pitää säilyä tarpeeksi leveänä ja istujan on yletyttävä vaivattomasti ottamaan tavaroita pöydältä.

By Lassen Twin-sohvapöytä

Neliönmallinen sohvapöytä toimii hyvin kahden sohvan tai nojatuolin kaverina. Twin-sohvapöytä on By Lassenin.

4. Valitse muoto

Pyöreä, soikea, epäsymmetrinen, neliö vai suorakulma? Irrotettava tarjotin, pyörillä vai kahdessa tasossa? Huomaamaton vai veistoksellinen järkäle? Valintaan vaikuttavat paitsi sohvan muoto, tyyli ja koko myös huoneen muu sisustus. Maton muoto on myös huomioitava. Jos sohva on kantikas ja matto suorakaiteen muotoinen, soikean tai pyöreän muotoinen kaveri tuo pehmeyttä kokonaisuuteen.

&Traditionin ylellisessä Fly-sohvapöydässä on marmorikansi ja tammirunko.

5. Mikä materiaali?

Marmori- ja lasipintaiset, messinkirunkoiset, maalatut metalliset ja puiset sohvapöydät ovat suuressa suosiossa. Valitse materiaali, joka sopii omiin tarpeisiisi parhaiten. Jos siirtelet pöytää usein, valitse kevytrakenteinen. Lapsiperheessä kannattaa valita materiaali, joka sietää naarmuja. Tarjotinmainen pöytä on oiva paikka koota legoja, kun palikat eivät putoile lattialle.

Mater Disc-sohvapöytä

Materin Disc-sohvapöydällä on nimensä mukaisesti pelkistetty kiekkomainen pöytätaso.

6. Yhdistele rohkeasti

Asettele pari tai kolme erikorkuista sohvapöytää lomittain. Yhdistely näyttää hyvältä ja on myös kätevää: saat tarvittaessa lisää laskutilaa, kun vedät pöydät erikseen tai lisää tilaa sohvan eteen, kun tiivistät pöydät yhteen. Erikokoiset pöydät voivat olla myös eri materiaaleista. Voit korvata toisen sohvapöydän rahilla, jonka työnnät osittain sohvapöydän alle, silloin löytyy aina ylimääräinen istumapaikka. Voit myös laskea tarjottimen rahille, jos tarvitset lisää laskutilaa. Sivupöytä sohvan vieressä taas saa olla korkeampi kuin itse sohva.

Katso myös:

Sohvapöydät Finnish Design Shopissa >

Teksti: Laura Brotherus Kuvat: Valmistajat

Juttu on julkaistu alun perin Avotakassa.

SaveSave

Julkaistu 16.03.2018

Lue myös

  • Menovinkit Habitareen ja Helsinki Design Weekille 2026

    Merkkaa syyskuun ensimmäinen viikko kalenteriin: Helsinki Design Week ja Habitare täyttävät kaupungin näyttelyillä, puheenvuoroilla ja kohtaamispaikoilla, joista jokainen muotoilun ja sisustamisen ystävä voi hakea inspiraatiota. Katso, mitä tapahtumia Design Storiesin toimitus suosittelee!

    Lue juttu
  • Vauhtikisat 2026: Tervetuloa vauhdin ja ilon juhlaan

    Sukella Vauhtikisat 2026 -tapahtuman hurjaan tunnelmaan Sinebrychoffin puistossa. Kuvareportaasi vie sinut keskelle jyrkkää mäkeä, yleisön kohinaa ja tiukkoja kisailuja.

    Lue juttu
  • Paimion parantolaan suunnitellaan hotellia ja kylpylää

    Paimion parantola, yksi modernin arkkitehtuurin ikonisimmista rakennuksista, saa uuden tulevaisuuden. Arvostettu norjalainen arkkitehtitoimisto Snøhetta on laatinut Masterplan-suunnitelman vuonna 1933 valmistuneelle Paimion parantolalle – ja visio on yhtä kunnianhimoinen kuin rakennus itse.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!