Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Muuton perustaja Peter Bonnén hyppäsi kosmetiikan maailmaan – Nuori luottaa tuoreuden voimaan

Jasmi Bonnén perusti kosmetiikkayritys Nuorin vuonna 2015, ja Peter Bonnén hyppäsi mukaan muutamaa vuotta myöhemmin.

”Tahdoin löytää oman tapani yhdistää bisnesosaamiseni ja luovan puoleni.”Design Storiesin haastattelussa Peter Bonnén kertoo uransa vaiheista aina Muutoa edeltävästä ajasta nykyiseen työhönsä vaimonsa Jasmi Bonnénin omistamassa Nuori-kosmetiikkayrityksessä.

TANSKALAISELLA PETER BONNÉNILLA on ollut käänteentekevä rooli 2000-luvun skandinaavisen designin tarinassa. Peterin ja Kristian Byrgen Kööpenhaminassa vuonna 2006 perustama Muuto on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa pohjoismaisten muotoiluperinteiden uudistajana ja raikkaan pelkistetyn skandiestetiikan suunnannäyttäjänä.

Kun Peter ja Kristian myivät Muuton amerikkalaiselle designyritys Knollille vuonna 2018, Peter sai tilaisuuden pohtia uransa seuraavaa askelta. Uusi työ löytyi lopulta yllättävän läheltä: Peter liittyi mukaan vaimonsa Jasmi Bonnénin vuonna 2015 perustamaan kosmetiikkayritys Nuoriin, jonka ytimessä ovat mahdollisimman tuoreisiin raaka-aineisiin perustuvat tuotteet ja minimalistiseksi hiottu tyyli.

Peter toi mukanaan Nuoriin – varsin luonnollisesti – intohimon laadukasta muotoilua kohtaan. Yksi sen hedelmistä on Nuorin uusin kokoelma, joka koostuu käsintehdyistä kammoista ja vegaanisesta nahasta valmistetuista kosmetiikkalaukuista. Ajattoman luksuskokoelman suunnittelusta on vastannut New Yorkissa ja Kööpenhaminassa toimiva luova toimisto NR2154.

Nuorin uusin kokoelma koostuu NR2154-toimiston suunnittelemista toilettilaukuista ja kammoista.

Hei Peter, miten olet voinut viime aikoina?
”Olen voinut hienosti ja juuri nyt olen todella innoissani uuden kokoelmamme julkaisusta. Työskentelimme tuotteiden parissa lähes kaksi vuotta, ja tuntuu mukavalta nähdä ideoiden saavan todellisen muotonsa. Ne näyttävät ja tuntuvat hyviltä!”

Voisitko kertoa siitä, miten alun perin päädyit muotoilun maailmaan?
”Kasvoin taiteilijakodissa – isäni, setäni, tätini ja veljeni olivat kaikki taiteilijoita. Itse puolestani valmistuin kauppatieteiden maisteriksi ja aloitin urani amerikkalaisessa liikkeenjohdon konsultointiin erikoistuneessa McKinsey-yrityksessä, joten olen oikeastaan täydellinen vastakohta sille, mitä perheeni oli odottanut. Mutta olen iloinen siitä, että kuljin juuri sitä reittiä, sillä McKinseyllä työskennellessäni tapasin vaimoni Jasmin!

Tajusin kuitenkin, että en voisi olla pelkästään liikemies. Kaipasin taidetta, arkkitehtuuria ja muotoilua. Niinpä tahdoin löytää oman tapani yhdistää bisnesosaamiseni ja luovan puoleni.”

Nuori: Sideway-toilettilaukku, beige

Sideway-toilettilaukkusettiin kuuluu kaksi erillistä laukkua, joita voi käyttää joko yhdessä tai erikseen.

Muovittoman, puukuitupohjaisen kamman mukana tulee vegaanisesta nahasta valmistettu suojakotelo.

Pari vuotta sitten myitte Muuton amerikkalaiselle Knollille. Miten päädyitte tähän?
”Kristian ja minä tiesimme aina, että jonain päivänä tahtoisimme myydä Muuton. Joten kyse oli oikeastaan vain sopivan kodin löytämisestä Muutolle. Kuten Muutolla, myös Knollilla on aina ollut todella omistautunut ote muotoiluun ja laatuun, ja he ovat vuosikymmenten aikana osoittaneet, että pystyvät todellakin pitämään kiinni lupauksistaan. Joten kaikkien kiinnostavien ostajaehdokkaiden joukosta Knoll oli se, joka tuntui mielestämme täydelliseltä kumppanilta.”

Muuton myymisen jälkeen lähdit mukaan vaimosi perustamaan Nuoriin. Mikä on oma roolisi yrityksessä, ja miten ammatillinen yhteistyönne on sujunut?
”Jasmi on yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Itse auttelen siellä, missä voin. Minut tunnettiin pitkään harjoittelija-Peterinä, mutta nyt meillä on uusi Peter-niminen harjoittelija, joten lienee aika keksiä uusi titteli minulle.

Jasmilla ja minulla on erilliset vastuualueemme. Jasmilla esimerkiksi on perusteellinen tietämys ainesosista, koostumuksista ja uusimmista tutkimuksista, joten itse pysyttelen visusti poissa niiltä alueilta. Ja koska Jasmi on toimitusjohtaja, on hänellä viimeinen sana kaiken suhteen, joten se tekee asiat lopulta aika helpoksi.”

Getaway-toilettilaukun kompakti koko tekee siitä erinomaisen varusteen matkoille ja retkille.

Nuori: Kampa, roosa

Nuorin selvityskampa tuo arkeen annoksen luksusta. Kamman jokainen piikki on kiillotettu käsin.

Nuorin uudet kosmetiikkalaukut ja kammat on suunnitellut NR2154-toimisto. Miten luonnehtisit lopputulosta?
”Nuorin uusi kokoelma tuo helppoutta ja kauneutta itsensä päivittäiseen hoitoon ja matkailuun. Sarjan skandinaavista muotokieltä hallitsevat huippuunsa hiottu jälki, tarkat yksityiskohdat sekä yksinkertaisuuden ja funktionaalisuuden limittyvät. Tavoitteena oli luoda kokoelma kauneudenhuollon luksustarvikkeita, jotka näyttävät ja tuntuvat tuoreilta pitkään. Luulen, että olemme onnistuneet tässä.”

”Nuorin uusi kokoelma tuo helppoutta ja kauneutta itsensä päivittäiseen hoitoon ja matkailuun.”

Sekä vaimosi että Nuorin nimi ovat lähtöisin Suomesta. Millainen on oma suhteesi Suomeen?
”Kyllä, Jasmi on suomalainen, joten hänelle oli hyvin luontevaa valita suomalainen sana yrityksensä nimeksi. Olemme myös antaneet kahdelle pojallemme suomalaiset nimet ja käymme varsin usein Suomessa tapaamassa sukulaisia ja ystäviä.”

Jasmi ja Peter Bonnénin suomalais-tanskalainen perhe asuu tällä hetkellä New Yorkissa.

”Tavoitteena oli luoda kokoelma kauneudenhuollon luksustarvikkeita, jotka näyttävät ja tuntuvat tuoreilta pitkään”, Peter Bonnén luonnehtii Nuorin uutta kokoelmaa.

Tämänhetkinen kotinne sijaitsee New Yorkissa. Miten päädyitte asumaan sinne?
”Rakastamme Suomea, rakastamme Kööpenhaminaa ja rakastamme New Yorkia. Ja rakastamme ajatusta uusien kokemusten ja inspiraation saamisesta. Sen vuoksi tuntui oikealta valinnalta kokeilla New Yorkissa asumista.”

Lopuksi, millaisten projektien parissa unelmoit työskenteleväsi tulevaisuudessa?
”Uskon vakaasti, että Nuorin tuotteet ovat ylivoimaisia – tai oikeastaan se ei ole vain uskoa, sillä ihonhoitotuotteidemme ainesosat ovat todistetusti todella tehokkaita. Tahdon varmistaa, että ihmiset saavat mahdollisuuden kokeilla tuotteitamme, ja juuri se motivoi minua juuri nyt.”

Katso myös:

Nuorin kaikki tuotteet >
Muuton kaikki tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Nuori ja Ryan Plett

Julkaistu 10.11.2020

Lue myös

  • Tanskalainen Karstadin perhe viettää mökkielämää meren ja metsän välissä

    Mikkel ja Camilla Karstadin perheen mökillä Kööpenhaminan kupeessa kokataan ulkona ja pulahdetaan meressä läpi vuoden. Metsämaisemaan sulautuvan vapaa-ajankodin keskuksena toimivat Muuton puutarhakalusteet, joiden äärellä nautitaan rauhallisesta ulkoilmaelämästä aamusta iltaan.

    Lue juttu
  • Teräksen uudet muodot: Gustav Winsth kertoo, miten Muuton Pleat-peili syntyi

    Gustav Winsthin Muutolle suunnittelemassa Pleat-peilissä yhdistyvät yllättävä materiaali ja omintakeinen muoto. Ruostumattomasta teräslevystä valmistettu peili heijastaa sekä Winsthin insinööritaustaa että hänen intuitiivista, käsin tekemiseen painottuvaa työskentelytapaansa.

    Lue juttu
  • Vierailimme suunnittelija Maria Bruunin työhuoneella

    Maria Bruunin suunnittelema Re-Norm-ruokapöytä haastaa perinteiset käsitykset siitä, miten istumme yhdessä. Vierailimme Muuton kanssa Bruunin työhuoneella Kööpenhaminassa ja kuulimme, miten alkuperäisestä ideasta muotoutui lopulta pöytä, joka vastaa tämän hetken tapoihin viettää aikaa yhdessä.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!