Muotoilija Fredrik Paulsenille mänty on materiaalien kuningas
Fredrik Paulsenin mielestä muotoilun tulee olla ennen kaikkea hauskaa. Vaarniin 001-tuoli ilmentää suunnittelijansa mieltymystä rohkeisiin muotoihin ja mäntypuuhun.
Hei Fredrik! Miten kesäsi sujui, ja millaisten projektien kanssa olet viime aikoina työskennellyt?
”Kesäni oli hyvin rentouttava, vietin aikaa perheeni kanssa syrjäisellä rannikkoseudulla eteläisessä Ruotsissa.
Perustin hiljattain oman Joy Objects -nimisen brändini, joten olen työskennellyt paljolti sen parissa ja suunnitellut kokonaisen tuotekokoelman, joka olisi tarkoitus julkaista piakkoin. Olen myös viimeistellyt veistossarjaa, joka on osa julkista tilaustyötä Ruotsin Värnamossa.”
Fredrikin tie muotoilumaailmaan on kulkenut itse rakennettujen skeittiramppien kautta.
Fredrikin studio sijaitsee Etelä-Tukholman Årstassa. Suunnittelijan oma designbrändi on nimeltään Joy Objects.
Materiaaleissa Fredrik suosii paikallista, mutta tyylillisesti häntä innoittavat kokeilevasta ja provokatiivisestakin tyylistään tunnetut italialaismuotoilijat Ettore Sottsass ja Enzo Mari.
Kertoisitko vähän siitä, miten alun perin päädyit muotoilualalle?
”Kiitos siitä kuuluu skeittaukselle. Vietin nuoruuteni 80-luvulla ruotsalaisessa pikkukylässä, jossa meidän oli itse rakennettava omat skeittiramppimme ja toden teolla etsittävä sopivia skeittipaikkoja. Rakensin jopa ensimmäisen ’skeittilautani’ itse, kun äitini kieltäytyi hankkimasta minulle sellaista. Lukion jälkeen päädyin sattumalta opiskelemaan puusepäksi. Rakastin sitä, mutta olin kuitenkin liian kärsimätön käyttääkseni jopa satoja tunteja yhden ainoan esineen valmistukseen. Jatkoin opintojani muotoilun pariin, ja se tuntui kuin kotiinpaluulta.”
”Uskon, että toimintaani ohjaa DIY- ja vastakulttuureista ammentava skeittimentaliteetti.”
Suunnittelemasi tuotteet eivät varsinaisesti edusta klassista skandinaavista minimalismia. Mistä löydät innoitusta tyyliisi?
”Otan vaikutteita aivan kaikesta ympärilläni, enkä näe oikeastaan minkäänlaisia rajoja kulttuurin eri ilmenemismuotojen välillä. Uskon, että toimintaani ohjaa DIY- ja vastakulttuureista ammentava skeittimentaliteetti. Lempisuunnittelijoideni osalta on pakko mainita ainakin Ettore Sottsass, Enzo Mari, Maria Pergay, Lina Bo Bardi ja Gaetano Pesce.”
Fredrik ja Vaarnii jakavat samankaltaisen arvomaailman ja kokonaisvaltaisen designkäsityksen.
Öljyvahakäsittely antaa Vaarniin mäntypuiselle 001-tuolillesuloisen sileän tunnun.
Beckmans-muotoilukoulussa sekä Lontoon Royal College of Art -yliopistossa opiskelleen Fredrikin työt haastavat muotoiluun usein liitettyä jäykkää arvokkuutta ja hienostuneisuutta.
Miten yhteistyösi suomalaisen Vaarniin kanssa sai alun perin alkunsa?
”Kun Vaarniin perustajat Antti ja Miklu ottivat yhteyttä ja esittelivät visionsa, olin ällikällä lyöty. Jaoimme keskenämme todella samanlaiset arvot ja samanlaisen intohimon muotoilua kohtaan. He näkevät kaiken suurena kokonaisuutena, mikä on mielestäni ehdottoman tärkeää merkityksellisen brändin luomisessa. Se yhdistettynä samankaltaiseen huonekalumakuumme teki päätöksen yhteistyöstä helpoksi.”
Yksi Vaarniin tämän syksyn uutuuksista on 001-jakkara. Kohtasitko jakkaran suunnittelussa jonkinlaisia haasteita? Entä mihin olet siinä erityisen tyytyväinen?
”On vaikeaa suunnitella vakaa kolmijalkainen jakkara. Jalkaosat ovat melko kookkaita, enkä halunnut lisätä rakenteeseen neljättä jalkaa monista eri syistä. Onnistuimme kuitenkin tekemään jakkarasta erittäin tukevan, mistä olen hyvin tyytyväinen. Jakkaran olemuksessa on myös jotakin itseäni ilahduttavaa. Se on samaan aikaan ilmava ja tiheä.”
Kolmijalkainen jakkara on uusin tulokas Vaarniin 001-kokoelmaan.
Mäntypuun kauneus piilee sen voimakkaina esiin piirtyvissä puunsyissä ja oksankohdissa, joista voi löytää jopa psykedeelisiin ulottuvuuksiin johdattelevia kuvioita.
Olet yksi panelisteista Finnish Design Shopin uuden Product Sustainability Frameworkin julkaisutilaisuudessa Helsinki Design Weekillä. Miten vastuullisuusteemat näkyvät omassa työssäsi?
”Pyrin suunnittelemaan pitkäikäisiä ja hyvin rakennettuja tuotteita, jotka valmistetaan vastuullisesti tuotetuista ja kulutusta kestävistä materiaaleista. Ylikulutus on aivan valtava ongelma, ja sen vuoksi itselleni on tärkeää luoda äärimmäisen persoonallisia esineitä. Esineet, jotka eivät ehkä miellytä kaikkia, mutta resonoivat toisissa lujaa voivat luoda vahvemman siteen tuotteen ja sen omistajan välille.”
”Esineet, jotka eivät ehkä miellytä kaikkia, mutta resonoivat toisissa lujaa voivat luoda vahvemman siteen tuotteen ja sen omistajan välille.”
Mäntypuulla vaikuttaa olevan erityinen paikka sydämessäsi. Onko suhteesi mäntyyn on muuttunut työskenneltyäsi sen parissa jo pidempään? Oletko oppinut siitä jotain uutta?
”Aloin työskennellä männyn parissa perustettuani oman toimistoni. Mänty tuntui luontevalta materiaalilta jo sen vuoksi, että sitä on niin hyvin saatavilla täällä päin. Työskentelen mielelläni tavanomaisten materiaalien parissa, joita ei pidetä erityisen hienoina. Ja rakastan männyn syykuvioita ja oksankohtia, ne ovat ikään kuin puun symboli.
Opin männystä uusia asioita kaiken aikaa. Tässä yksi hyödyllinen käytännön vinkki: jos puupintaan tulee kolhu, voit kokeilla poistaa sen kostuttamalla kohtaa kostealla liinalla ja lämmittämällä sitä kevyesti silitysraudalla.”
Jykevätekoiset 001-baarituolit ovat omiaan myös ravintolakäyttöön ja muihin julkitiloihin.
001-baarituolia valmistetaan kahdessa eri korkeudessa: 65 cm ja 76 cm.
Tuolien ja jakkaroiden lisäksi 001-sarjaan kuuluu myös ruokapöytiä.
4 x Fredrik Paulsenin suosikit:
Paikka: Valtameri
Ruoka: Osterit
Musiikki: Stella Explorer
Väriyhdistelmä: Violetti + oranssi
Katso myös:
• Fredrik Paulsenin suunnittelemat tuotteet >
• Kaikki Vaarniin tuotteet >
Teksti: Nora Uotila Kuvat: Vaarnii ja Jussi Puikkonen
Julkaistu 13.09.2023