Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Muuton Beam Lamp valaisee kaksi kohdetta yhdellä kertaa

Muuto Beam Lamp
Voisiko yksi ja sama valaisin valaista sekä pöydän ääressä selailemasi lehden että vastakkaisella seinällä roikkuvan taulun? Tom Chungin Muutolle suunnittelema Beam Lamp on pieni mutta monikäyttöinen pöytävalaisin, joka hoitaa yhdellä kertaa kahden valaisimen työt.

OMAN LAPSUUDENKODIN MUODONMUUTOS inspiroi kanadalaismuotoilija Tom Chungia luomaan pöytävalaisimen, joka kohdistaa valoa kahteen vastakkaiseen suuntaan.

”Sain idean Beam Lamp -valaisimeen remontoidessani lapsuudenkotiani. Olin tehnyt eteisen ja olohuoneen väliin hyllyn tilanjakajaksi ja tarvitsin siihen valaisimen, joka levittäisi valoa samaan aikaan sekä olohuoneeseen että alas eteiskäytävään”, Chung taustoittaa.

Muuto Beam Lamp
Muuto Beam Lamp

Tanskalaisen Muuton valmistama Beam Lamp muodostuu kahdesta sylinterinmuotoisesta kappaleesta: 350 astetta kääntyvä pystysuora varsi kannattelee viistoon asetettua putkea, jonka kumpaankin päähän on asetettu himmennettävä LED-yksikkö. Vinon rakenteen ansiosta valo suuntautuu sekä ylä- että alaviistoon.

”Beam Lamp jäljittelee pyöreän putken läpi matkaavaa yksittäistä valonsädettä, ja sen himmennin antaa käyttäjälle mahdollisuuden muunnella molempien päiden antamaa valoa kolmiportaisella säädöllä”, Chung selittää.

Beam Lamp -pöytävalaisimen kaikki säädöt hoituvat yhden säätönupin avulla.

Suunnittelijan tavoitteena oli tiivistää mahdollisimman kattavat säätömahdollisuudet mutkattomaan ja intuitiiviseen muotoon. Siksi Beam Lampin kaikki säädöt hoituvat yhden säätönupin avulla – valaisinrunkoon sijoitettua pyöreää nappia painamalla määritetään valon voimakkuus ja sitä kiertämällä valitaan käytössä oleva valonlähde.

”Voit säädellä Beam Lampin valon määrää, muunnella valon suuntaa jalustaa pyörittämällä ja asettaa sen mille tahansa hyllylle, pöydälle tai ikkunalaudalle tuomaan uutta perspektiiviä nykyaikaiseen valaistukseen.”

Muuto Beam Lamp

Beam Lamp -pöytävalaisin on valmistettu mattapintaisena hohtavasta anodisoidusta alumiinista ja sitä on saatavana neljässä tyylikkäästä sävyssä.

Näppärä koko, tyylitelty olemus ja säätömahdollisuudet pitävät huolen siitä, että kekseliäs pöytävalaisin tuo uutta eloa tilaan kuin tilaan.

Näppärä koko, tyylitelty olemus ja säätömahdollisuudet pitävät huolen siitä, että kekseliäs pöytävalaisin tuo uutta eloa tilaan kuin tilaan. Aseta Beam Lamp vaikkapa lukuvaloksi sängyn tai nojatuolin kupeeseen ja kohdista sen toinen pää takaseinälle heijastamaan lempeää tunnelmavaloa – tai tee kuten Chung itse ja luo Beam Lampin avulla kahteen eri huoneeseen suuntautuva valaistus.

Muotoilija Tom Chung vierellään Beam Lampin sininen prototyyppi.

Kuka: Tom Chung

• Kanadalainen teollinen muotoilija, syntynyt Vancouverissa vuonna 1990
• Avasi tuotemuotoiluun ja tilasuunnitteluun keskittyneen toimistonsa Torontoon vuonna 2016
• Yhdistelee tuotannossaan vaikutteita nykykulttuurista ja paikallisesta teollisuudesta
• Beam Lamp on Chungin ensimmäinen Muutolle suunnittelema tuote

Katso myös:

• Beam Lamp -pöytävalaisin >
Muuton kaikki tuotteet >

Teksti: Nora Uotila Kuvat: Muuto

Julkaistu 05.12.2018

Lue myös

  • Tanskalainen Karstadin perhe viettää mökkielämää meren ja metsän välissä

    Mikkel ja Camilla Karstadin perheen mökillä Kööpenhaminan kupeessa kokataan ulkona ja pulahdetaan meressä läpi vuoden. Metsämaisemaan sulautuvan vapaa-ajankodin keskuksena toimivat Muuton puutarhakalusteet, joiden äärellä nautitaan rauhallisesta ulkoilmaelämästä aamusta iltaan.

    Lue juttu
  • Teräksen uudet muodot: Gustav Winsth kertoo, miten Muuton Pleat-peili syntyi

    Gustav Winsthin Muutolle suunnittelemassa Pleat-peilissä yhdistyvät yllättävä materiaali ja omintakeinen muoto. Ruostumattomasta teräslevystä valmistettu peili heijastaa sekä Winsthin insinööritaustaa että hänen intuitiivista, käsin tekemiseen painottuvaa työskentelytapaansa.

    Lue juttu
  • Vierailimme suunnittelija Maria Bruunin työhuoneella

    Maria Bruunin suunnittelema Re-Norm-ruokapöytä haastaa perinteiset käsitykset siitä, miten istumme yhdessä. Vierailimme Muuton kanssa Bruunin työhuoneella Kööpenhaminassa ja kuulimme, miten alkuperäisestä ideasta muotoutui lopulta pöytä, joka vastaa tämän hetken tapoihin viettää aikaa yhdessä.

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Sunila on metsälähiö, jonka ovat löytäneet myös Aalto-fanit

    Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Sunila oli Suomen ensimmäinen moderni metsälähiö. Nyt Sunilan 1930–1950-luvulla rakennetuissa asunnoissa asuu myös arkkitehtuurista ja designista kiinnostuneita Aalto-faneja. Kurkista kanssamme kahteen designilla sisustettuun Aalto-kotiin!

    Lue juttu
  • Arkkitehti Pil Kallesøn kotona ajattomat valinnat ovat kaiken ytimessä

    Arkkitehti Pil Kallesø asuu perheensä kanssa Jørn Utzonin suunnittelemassa atriumtalossa Tanskassa. Pariskunta rakastaa pohjoismaista arkkitehtuuria, ja he kiersivät viime kesänä Suomessa Alvar ja Ainon Aallon inspiroivimmissa kohteissa. Heidän seesteinen kotinsa, jossa on Artekin kalusteita ja Johanna Gullichsenin tekstiilejä, heijastaa tätä yhteistä intohimoa.

    Lue juttu
  • Vierailulla Serban Ionescun leikkisässä kodissa ja ateljeessa

    Taiteilija Serban Ionescu tunnetaan veistoksellisesta otteestaan huonekalujen ja arkkitehtuurin suunnitteluun. Hän kutsui meidät uuteen kotiinsa ja ateljeeseensa Pariisissa. Ainutlaatuinen tila heijastaa hänen omaleimaista tyyliään ja rajatonta mielikuvitustaan.

    Lue juttu

Ajankohtaista

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!