Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Kolumni: Remontin voi suunnitella koti itse

Vitran Toolbox

”Palasin kesälomaltani saman työn ja samojen työvälineiden äärelle, mutta kotona uutta on luvassa erinäisten muutostöiden myötä”, kertoo Hanna-Katariina Mononen. Vitran Toolbox säilöö kynät ja muut työpisteen tärkeät tavarat.

”Asuisin 2000-luvun rakennuksessa, jos haluaisin 2000-luvun kodin”, kirjoittaa Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen hahmotellessaan kotinsa remontin suuntaviivoja.

KALENTERIVUOSI VAIHTUU UUTEEN muutaman kuukauden kuluttua, mutta paljon enemmän kuin uusi vuosi, tämä vähitellen käynnistyvä syksy tuo joka vuosi monelle meistä uutuuden tunnun. Liekö tuo tunne jäänne lapsuudesta, jolloin syksyn tullen palattiin kouluun, uudelle luokka-asteelle ja uusien, vielä painomusteelta tuoksuvien oppikirjojen ääreen. Kesä oli pienelle ihmiselle pitkä ja parissa kuukaudessa ystävillekin oli tapahtunut paljon: yksi oli saanut uudet lenkkitossut ja toisen hiukset ylsivät yhtäkkiä poninhännälle. Syksy oli uuden aikaa.

Tämä syksy on uuden aikaa myös kodissani. Palasin kesälomaltani saman työn ja samojen työvälineiden äärelle, mutta kotona uutta on luvassa erinäisten muutostöiden myötä. Vuoden loppua kohti saavutetaan toivoakseni enenevässä määrin raikastuva kokonaisuus, kun vuosikymmeniä muuttumattomina pysytelleet pinnat ja sisustusratkaisut kunnostetaan tai vaihdetaan harkiten uusiin.

Olen ihan järjissäni siitäkin huolimatta, että käyn melko usein keskustelua kotini kanssa. Ihan ääneen lausuttuun dialogiin saakka en vielä ole venynyt, mutta jonkinlaista tunnustelua ja myös aika paljon hyviä arvauksia tämä vuorovaikutuksemme on pitänyt sisällään. Pohdiskelen ja opiskelen, minkälaiset pinnat, yksityiskohdat ja materiaalit olisivat sopivia juuri tähän kotiin ja sen suuriin linjoihin. Lukuisiin kysymyksiin koitan onkia vastaukset kodilta itseltään enkä niinkään omista unelmistani.

”Pohdiskelen ja opiskelen, minkälaiset pinnat, yksityiskohdat ja materiaalit olisivat sopivia juuri tähän kotiin ja sen suuriin linjoihin.”

On vaikea erottaa hetken hurmiota oikeasti hyvästä, ja on myös aika trendikästä kutsua trendikkäitä asioita ajattomiksi. Vain se, että jokin tuntuu uudelta ja raikkaalta, ei välttämättä aina tarkoita sen olevan automaattisesti oikea ratkaisu. Aivan kuten painomusteelta tuoksuvat uudet koulukirjatkin lopulta nuhjaantuivat koululaisen selkärepussa, on kodinkin remontoinnissa siis syytä kysyä, innostummeko jostakin vain siksi, että se on meille uutta – ja kuinka tunnistaa oikeasti hyvän.

Aikeenani on vaalia 50-vuotiaan kotini ominaispiirteitä valiten vallitseviin puitteisiin parhaimmat mahdolliset, ja ennen kaikkea sopivimmat ratkaisut. En halua museoida elinympäristöäni, muttei mielessäni ole myöskään esimerkiksi rakennuksen ajalle ominaisen pohjaratkaisun mullistaminen avoimeksi nykyihanteeksi. Asuisin 2000-luvun rakennuksessa, jos haluaisin 2000-luvun kodin.

Kyseessä on ilman muuta myös omanlaisensa vastuunvapautus. Kun ulkoistan päätöksenteon rakennuksen arkkitehtuurin ja rakennusajankohdan määrittelemiin vaihtoehtoihin, valtavasta määrästä erilaisia polkuja hupenee pois leijonanosa. Mutta ajattelen myös, että kaikki muutokset tehdään ensisijaisesti kotia ja vasta toissijaisesti sen asukkaita varten. Huomionarvoista kun on se, että vaikka asukkaat siirtyvät elämässään muualle, koti jää. On meidän vastuullamme pitää siitä huolta parhain mahdollisin keinoin sen ajan, kun saamme sitä asuttaa.

Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen

Julkaistu 26.08.2021

Lue myös

Suosituimmat

  • Diman ja Guyn kontrastien koti Kreuzbergissä

    Dima ja Guy remontoivat rouheaa asuntoaan Kreuzbergissä omin käsin. Projektin edistymistä voi seurata luovan pariskunnan suositulla Instagram-tilillä The Berlin Chapters. Kodin sisustus on täynnä vastakohtia, ja Vaarniin veistokselliset huonekalut löysivät joukosta luontevasti paikkansa.

    Lue juttu
  • Isabelle Kaiserin ja Barabbas Chyban koti on syntynyt kokeilemalla

    Frankfurtin liepeillä, aivan Main-joen rannalla, Isabelle Kaiser ja Barabbas Chyba ovat rakentaneet kotinsa kokeilemalla. Täällä aikakaudet ja materiaalit saavat sekoittua, eikä mitään tarvitse suunnitella etukäteen.

    Lue juttu
  • Värikkäät kalusteet tuovat iloa Maijun kodin sisustukseen

    Sisustusarkkitehti Maiju Kiannan ja hänen lastensa koti Kauniaisissa on iloinen värien leikki, jossa designkalusteet ja värit lyövät kättä päälle. 1960-luvun rivitaloasunnon remontti on huolella mietitty ja laadukkaasti toteutettu.

    Lue juttu

Ajankohtaista

  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • Peter Erlandssonin talo Etelä-Ruotsissa on myös uudistuneen String Furnituren koti

    String Furnituren perustajan Peter Erlandssonin kodissa Falsterbon niemellä näkyy asukkaiden rakkaus luontoon, arkkitehtuuriin, designiin – ja tietysti String-hyllyihin. Design Stories vieraili tässä ainutlaatuisessa (ja tv:stä tutussa!) talossa, jonka arkkitehti suunnitteli paikan ehdoilla.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!