Kolumni: Remontin voi suunnitella koti itse
”Palasin kesälomaltani saman työn ja samojen työvälineiden äärelle, mutta kotona uutta on luvassa erinäisten muutostöiden myötä”, kertoo Hanna-Katariina Mononen. Vitran Toolbox säilöö kynät ja muut työpisteen tärkeät tavarat.
KALENTERIVUOSI VAIHTUU UUTEEN muutaman kuukauden kuluttua, mutta paljon enemmän kuin uusi vuosi, tämä vähitellen käynnistyvä syksy tuo joka vuosi monelle meistä uutuuden tunnun. Liekö tuo tunne jäänne lapsuudesta, jolloin syksyn tullen palattiin kouluun, uudelle luokka-asteelle ja uusien, vielä painomusteelta tuoksuvien oppikirjojen ääreen. Kesä oli pienelle ihmiselle pitkä ja parissa kuukaudessa ystävillekin oli tapahtunut paljon: yksi oli saanut uudet lenkkitossut ja toisen hiukset ylsivät yhtäkkiä poninhännälle. Syksy oli uuden aikaa.
Tämä syksy on uuden aikaa myös kodissani. Palasin kesälomaltani saman työn ja samojen työvälineiden äärelle, mutta kotona uutta on luvassa erinäisten muutostöiden myötä. Vuoden loppua kohti saavutetaan toivoakseni enenevässä määrin raikastuva kokonaisuus, kun vuosikymmeniä muuttumattomina pysytelleet pinnat ja sisustusratkaisut kunnostetaan tai vaihdetaan harkiten uusiin.
Olen ihan järjissäni siitäkin huolimatta, että käyn melko usein keskustelua kotini kanssa. Ihan ääneen lausuttuun dialogiin saakka en vielä ole venynyt, mutta jonkinlaista tunnustelua ja myös aika paljon hyviä arvauksia tämä vuorovaikutuksemme on pitänyt sisällään. Pohdiskelen ja opiskelen, minkälaiset pinnat, yksityiskohdat ja materiaalit olisivat sopivia juuri tähän kotiin ja sen suuriin linjoihin. Lukuisiin kysymyksiin koitan onkia vastaukset kodilta itseltään enkä niinkään omista unelmistani.
”Pohdiskelen ja opiskelen, minkälaiset pinnat, yksityiskohdat ja materiaalit olisivat sopivia juuri tähän kotiin ja sen suuriin linjoihin.”
On vaikea erottaa hetken hurmiota oikeasti hyvästä, ja on myös aika trendikästä kutsua trendikkäitä asioita ajattomiksi. Vain se, että jokin tuntuu uudelta ja raikkaalta, ei välttämättä aina tarkoita sen olevan automaattisesti oikea ratkaisu. Aivan kuten painomusteelta tuoksuvat uudet koulukirjatkin lopulta nuhjaantuivat koululaisen selkärepussa, on kodinkin remontoinnissa siis syytä kysyä, innostummeko jostakin vain siksi, että se on meille uutta – ja kuinka tunnistaa oikeasti hyvän.
Aikeenani on vaalia 50-vuotiaan kotini ominaispiirteitä valiten vallitseviin puitteisiin parhaimmat mahdolliset, ja ennen kaikkea sopivimmat ratkaisut. En halua museoida elinympäristöäni, muttei mielessäni ole myöskään esimerkiksi rakennuksen ajalle ominaisen pohjaratkaisun mullistaminen avoimeksi nykyihanteeksi. Asuisin 2000-luvun rakennuksessa, jos haluaisin 2000-luvun kodin.
Kyseessä on ilman muuta myös omanlaisensa vastuunvapautus. Kun ulkoistan päätöksenteon rakennuksen arkkitehtuurin ja rakennusajankohdan määrittelemiin vaihtoehtoihin, valtavasta määrästä erilaisia polkuja hupenee pois leijonanosa. Mutta ajattelen myös, että kaikki muutokset tehdään ensisijaisesti kotia ja vasta toissijaisesti sen asukkaita varten. Huomionarvoista kun on se, että vaikka asukkaat siirtyvät elämässään muualle, koti jää. On meidän vastuullamme pitää siitä huolta parhain mahdollisin keinoin sen ajan, kun saamme sitä asuttaa.
Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.
Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen
Julkaistu 26.08.2021
