Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Asiakaspalvelu vastaa: ”Miten valmistelen kodin jouluun pienin muutoksin?”

Jouluinen sisustus syntyy jo muutaman luottotuotteen avulla. Kokeile esimerkiksi Artekin Lucia-kynttilänjalkaa tai Iittalan ihania lasiomenoita.

Joulu on parhaimmillaan ilon ja nautiskelun juhlaa. Tarkkaan harkituilla ja kestävillä valinnoilla loppuvuoden juhlakaudesta saa kaiken irti estetiikasta tinkimättä, lompakkoa ja luontoa säästäen ja ennen kaikkea rauhallisin mielin.

LOPPUVUODEN JUHLASESONKI lähestyy ja tuo tullessaan sille ominaiset värit, valot ja tuoksut. Ajattomilla ostopäätöksillä teet juhlakaudesta kauniin, eikä kaikkia sisustustuotteita tarvitse päivittää vuosittain. Laadukkaat tuotteet tuovat iloa vuosikymmeniä sekä oman perheen käytössä että lahjansaajan kotona.

Asiakaspalvelu vastaa -palstalla nostetaan esiin suosittuja kysymyksiä, ja parhaimmillaan vastauksista on apua sekä inspiraatiota muillekin. Kysymyksiin vastaa Miina Lindblad Finnish Design Shopin asiakaspalvelusta. 

Miten valmistelen kodin jouluun pienin muutoksin?

”Joulun voi tehdä kotiin lisäämällä sisustukseen väriä erilaisilla tekstiileillä, kuten tyynyillä, verhoilla ja pöytäliinoilla. Kattaukseen voi lisätä juhlavuutta valitsemalla koristeellisemmat lasit, aluslautaset tai ruokailuvälineet. Erilaiset valot ja kynttilät taas tuovat oman tunnelmansa, ja ne onkin usein kaivettu esiin jo ensimmäisten syyssateiden alettua. Kotiin ja lahjapakettiin sopivat vaikkapa HAYn aivan ihastuttavan värikkäät kynttilät!

Omia suosikkejani ovat Klaus Haapaniemen värikylläiset tyynynpäälliset, joilla saa pohjoismaisen vaalean ja pelkistetynkin kodin hetkessä aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Syksyn uutuuksien joukosta haluan mainita myös MENUn veistoksellisen kauniin Flambeau-seinäkynttilänjalan.

”Klaus Haapaniemen tyynynpäällisillä saa pohjoismaisen vaalean kodin hetkessä aivan toisenlaiseen tunnelmaan.”

Jos kotiin tulee joulukuusi, niin sen koristeeksi oiva valinta ovat lasista, keramiikasta tai tekstiilistä valmistetut ihanuudet, jotka kestävät käyttöä vuodesta toiseen. Ajattomia joulukoristeita löytyy moneen makuun: esimerkiksi ferm LIVINGin luomupuuvillaiset kirjaillut koristeet, Marimekon keraamiset koristeet tutuilla kuvioilla tai kestosuosikkina Iittalan lasiomenat ja -pallot. Kurkkaa myös Alessin suupuhalletut lasikoristeet!

Suosittelen tutustumaan myös Francklyn joulukaupan tarjontaan, jossa monet käytetyt designhelmet odottavat uutta kotia.”

• Kaikki joulukoristeet >

Etsin henkilöstölle pientä joululahjaa. Saisinko pari vinkkiä?

”Työkavereita on mukava muistaa joulun alla kestävällä designilla, joka piristää arkea ja sopii mahdollisimman monelle. Tällaiseksi soveltuvat hyvin tekstiilit, keittiövälineet, kosmetiikka, maljakot, taidelasi, kattausesineet tai vaikkapa piensäilytystuotteet toimistolle tai etätyöpöydälle ilahduttamaan.

Suomalainen muotoilu on aina hyvä valinta, ja suosikeiksi nousseita esineitä ovatkin esimerkiksi Iittalan Aalto-maljakot tai Fiskarsin veitset. Tekstiileistä voisin ehdottaa Lapuan Kankureiden pyyhkeitä tai Saana ja Ollin Onnenmaa-patakinnasta. Toimiston pöydälle tai kotiin sopisi hyvin Verso Designin Koppa Tool Box -säilytyslaatikko tai Antrei Hartikaisen Pino-rasiat. Lahjojen valintaa helpottamaan verkkokaupastamme löytyy lahjaideoita erilaisilla kategorioilla, suosittelen katsomaan ainakin Lahjoja Suomesta -kategorian.

Helppo valinta yrityslahjaksi ovat Finnish Design Shopin projektimyynnin valmiit lahjasetit. Kauniisti paketoituja lahjasettejä löytyy kolme eri vaihtoehtoa hemmottelusta keittiövälineisiin.

Lahjakortti on toki helpoin valinta ja se sopii taatusti kaikille. Uutiskirjettä ja someamme seuraamalla saat myös paljon lahjavinkkejä!”

• Kaikki lahjavinkit >

Haluaisin päivittää olohuoneen kevyesti. Onko teillä sisustussuunnittelupalvelua?

”Kyllä, oma sisustussuunnittelupalvelumme on sinua varten, asuitpa missä päin Suomea tahansa. Finnish Design Shop Studio auttaa yksityishenkilöitä niin huonekalujen valinnassa kuin koko kodin sisustuksen päivittämisessä. Pienetkin muutokset saattavat muuttaa koko huoneen ilmeen, joten ammattilaisen apu ja tarkkaan kuratoidut tuotteemme ovat varmasti aikaa ja rahaa säästävä ratkaisu täydellistä lopputulosta tavoitellessa.

”Finnish Design Shop Studio auttaa yksityishenkilöitä niin huonekalujen valinnassa kuin koko kodin sisustuksen päivittämisessä.”

Suunnittelupaketteja on kolme erilaista, olipa tarpeenasi sitten löytää vaikkapa uusi ruokaryhmä, tukea omille ideoillesi tai laajempi kodin uudistus. Tarkemmat tiedot löydät verkkokaupastamme, josta palvelut ovat myös helposti ostettavissa. Sisustussuunnittelupaketti on myös mukava lahjaidea!”

• Finnish Design Shop Studio >

Miina Lindblad toimii designmyyjänä Finnish Design Shopin asiakaspalvelutiimissä. Hän valmistautuu jouluun lisäämällä kotiin jotain uutta, vanhaa, lainattua ja punaista. Joulun herkut hän taikoo lähes satavuotiaalla puuliedellä.

Apunasi designhankinnoissa:

• Finnish Design Shopin asiakaspalvelu >

Teksti: Miina Lindblad Kuvitus: Evi Rinkinen

Julkaistu 22.11.2022

Lue myös

Suosituimmat

Ajankohtaista

  • Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

    Vierailimme Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä Giovanna Castiglioni kertoi meille, millaista on pitää museo ja isän perintö elävänä.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!