Tias Eckhoff

Mathias Gerhard "Tias" Eckhoff (1926 - 2016) oli norjalainen teollinen muotoilija, joka on kädenjäljellään suuresti vaikuttanut siihen, että skandinaavisesta muotoilusta on tullut käsite ympäri maailmaa. Eckhoff valmistui keramiikkataiteilijaksi Norjan valtion taideteollisuuskorkeakoulusta vuonna 1945. Vuonna 1962 hän suunnitteli ensimmäisen ruokailuvälinemallistonsa, nimeltään Maya, joka sittemmin on valittu Phaidonin Design Classics -luetteloon maailman 999 parhaan designesineen joukkoon. Ruokailuvälineiden lisäksi Eckhoff on suunnitellut myös huonekaluja.

    0 tuotetta

    Tias Eckhoffin töiden taustalla on ajatus kauniiden ja toimivien arkiesineiden luomisesta ihmisten jokapäiväistä elämää ilahduttamaan. Hänen teoksensa ovat voittaneet useita palkintoja, kuten Milanon triennaalin kultamitalin vuosina 1954, 1957 ja 1960, Lunning-palkinnon sekä norjalaisen Jacobprisenin. Eckhoffin töitä on ollut edustettuna useissa museoissa, niin New Yorkin MOMA:ssa kuin Lontoon Victoria and Albert Museumissa.


    Kategoria