Pieces of Nordic Happiness

Anu Penttinen

Muotoilija ja lasitaiteilija Anu Penttinen (s. 1974) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2002. Vuonna 2003 hän perusti oman muotoiluyrityksenä Nounou Designin, joka on erikoistunut käsinvalmistettuihin ja uniikkeihin lasiesineisiin, sekä sittemmin myös sarjatuotettuihin lasiesineisiin. 

Vähitellen yrityksen valikoimiin on tullut myös tekstiili-, puu-, ja metalliesineitä. Freelance-suunnittelijana Penttinen on työskennellyt useille eurooppalaisyrityksille. Hänen tunnetuin työnsä lienee Iittalalle suunniteltu Birds by Penttinen (2008), joka kuuluu Iittalan Linnut-sarjaan. Sarja syntyi alkujaan vuonna 1972 Oiva Toikan lasilintujen myötä. Iittalan Linnut ovat maailmankuuluja, ja niitä keräillään kaikkialla maailmassa. Iittala pyysi Anu Penttistä suunnittelemaan oman lasilintusarjansa. Penttinen suunnitteli sarjan humoristisia lintuja, jossa inspiraatiota on haettu sarjakuvien ja piirroshahmojen maailmasta. Penttisen lasilinnut ovat hurmaavia ja leikkisiä ja jokaisella on oma, tunnistettava persoonallisuutensa. Penttinen on suunnitellut Iittalalle myös Vitriini-sarjan (2010), johon kuuluu puusta, alumiinista ja lasista valmistettuja kauniita rasioita. 

Anu Penttinen on suunnitellut seuraaville valmistajille: Marimekko


3 tuotetta

3 tuotetta