Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Seuraava kenttä suodattaa tuotteita kirjoittaessasi; vastaavat tulokset näkyvät alla.

Kolumni: Uudessa valossa

Kolumni: Uudessa valossa

”Vasta kokeilemalla ymmärrämme, kuinka merkittävää on, kun valaistusta varioimalla tila muuntuu tunnelmasta toiseen”, kirjoittaa kotiansa remontoiva Hanna-Katariina Mononen.

”Valaistuksen roolia ei pidä ylenkatsoa, vaan ehkä ennemminkin se tulisi nähdä kutkuttavana mahdollisuutena valjastaa sama tila lukuisiin eri tunnelmiin”, pohtii Design Storiesin kolumnisti Hanna-Katariina Mononen.

KUN KODIN REMONTTI on edennyt tiettyyn pisteeseen, sitä saattaa löytää itsensä syysillan hämärässä naksauttelemassa keittiöön juuri asennettuja valaisimia vuoroin päälle ja vuoroin pois. Päälle taas, sitten muutama silmäys tarkastellen tilaa eri kulmista, sitten taas pois. Seuraavaksi päälle toinen valaisin ja uudet kulmat.

Voisi luulla, että tässä kuvaillussa tilanteessa pähkäilin, oliko valaisinten sijoittelu sittenkään sopiva tai soveltuuko valittu värilämpötila käyttötarkoitukseensa. Kyse oli kuitenkin jostakin aika paljon tärkeämmästä. Haaveilin remontin valmistumisen jälkeisestä ajasta, siitä, kuinka valaistus tukisi tilan käyttötarkoitusta mutta toisi siihen myös uudenlaista, kaunista ja turvallista tunnelmaa.

Syksyn tullen päivien käsikirjoitus sijoittuu jälleen uuteen, erilaiseen kauteen. Valo väreilee puista pian alas leijuvien lehtien lävitse, varjot piirtyvät pidempinä ja valokin on jotenkin erilaista, kuin kultahipuin ylevöitettyä oranssia. Aurinko onkin erinomainen valaisudramaturgi, mutta Suomen pohjoisella korkeudella tunnelma muuttuu jossain vaiheessa vuotta kenties turhankin dramaattiseksi. Auringon ohjaustyötä mukaillen voimme kuitenkin oppia paljon.

”Olin pitkään yleisvalaistukseen keskittyvä sisustaja, kunnes oivalsin valon olevan hyvin kiehtova aineeton elementti, jolla voi manipuloida tilaa lukuisin eri tavoin.”

Valaistus on tietysti funktionaalinen työkalu, ja ilman sitä monet kodin toiminnot vaikeutuisivat tai muuttuisivat vähintäänkin epämukaviksi. Aivan yhtä tärkeä rooli valaistuksella on tunnelman luomisessa. Saatamme usein muistaa lähinnä valaistuksen ensisijaisen roolin ja vasta kokeilemalla ymmärrämme, kuinka merkittävää on, kun valaistusta varioimalla tila muuntuu tunnelmasta toiseen. Tunnelmallinen ei suinkaan ole synonyymi hämärälle, sillä toimiva valaistuskokonaisuus takaa, että tilassa ei tarvitse navigoida hapuillen.

Minulla on suuri laatikollinen erilaisia valaisimia odottamassa huone kerrallaan tehtävän remontin valmistumista. Niillä on lukuisia rooleja, mutta yhdessä ne näyttelevät samaa, alati elävää ja muuntuvaa tunnelmateatteria. Olin pitkään yleisvalaistukseen keskittyvä sisustaja, kunnes oivalsin valon olevan hyvin kiehtova aineeton elementti, jolla voi manipuloida tilaa lukuisin eri tavoin. Oppi vaati muutaman kokemuksen tiloista, joiden muut asiat olivat kohdallaan, mutta leikkaussalissakin olisi luullakseni ollut miellyttävämpi tunnelma. Hyviä ja mieleenpainuvia esimerkkejä taas on lukuisia – niissä valaistus oli sovitettu hetkeen ja tilaan kuin napakasti istuva hansikas, ja parhaimmillaan valo toi kokonaisuuteen oman ainutlaatuisen mausteensa.

Viini maistuu oikeanlaisesta lasista nautittuna paremmalta. Aistikokemukseen vaikuttavat merkittävällä tavalla lasin koko ja muoto. Ilmiöllä on valaisemisen kanssa paljon samaa: huonosti valaistu kaunis tila on kuin joisi oikein hyvää viiniä huonosta lasista. Ja päinvastoin – hyvin hetkeen ja tilaan sopiva valaistus on kuin joisi oikein hyvää viiniä sille täydellisesti valitusta lasista.

Hanna-Katariina Mononen

Kirjoittaja Hanna-Katariina Mononen pohtii Design Storiesin kuukausittaisessa kolumnissaan kauniin ja kestävän elämän asioita. Hän ajattelee, että aivan kuten elämässä, myös kodissa kauneimmat kohdat ovat suunnittelemattomia – ja usein myös verrattain tavanomaisia.

Teksti ja kuvat: Hanna-Katariina Mononen

Julkaistu 27.09.2021

Lue myös

  • Klaran kattauksen keskipisteenä ovat Louis Poulsenin valaisimet

    Klara’s Table on kööpenhaminalainen studio, joka toimii ruoan ja muotoilun rajapinnassa. Klara Marie Jespersen somistaa kattauksiaan Louis Poulsenin valaisimilla ja kertoo tässä artikkelissa tunnelmasta, kestävistä esineistä ja siitä, miksi mieleenpainuvimmat kattaukset ovat harvoin kaikkein näyttävimpiä.

    Lue juttu
  • Vuosisata valon parissa: Louis Poulsen esittelee PH-sarjan juhlavalaisimet

    Poul Henningsen kehitti vuonna 1926 valaisinjärjestelmän, joka muutti kotien valaistuksen kokonaan. Kolmen varjostimen myötä valo alkoi käyttäytyä aivan uudella tavalla. Tarkalleen sata vuotta myöhemmin Louis Poulsen juhlistaa Henningsenia PH Centenary Collection -kokoelmallaan. Antiikkimessingistä valmistettujen klassikkomallien joukossa on myös PH Chandelier -kattokruunu, jota monet ovat jo pitkään odottaneet.

    Lue juttu
  • Viikon uutuus: Créme Atelierin Soft Serve -valaisimet

    Kodin ei tarvitse olla vakava ollakseen tyylikäs – itse asiassa aivan päinvastoin. Tukholmalaisen Créme Atelierin Soft Serve -valaisin tuo sisustukseen ripauksen iloa ja kirjaimellisesti makeaa muotokieltä. Tervetuloa herkuttelemaan!

    Lue juttu

Suosituimmat

  • Diman ja Guyn kontrastien koti Kreuzbergissä

    Dima ja Guy remontoivat rouheaa asuntoaan Kreuzbergissä omin käsin. Projektin edistymistä voi seurata luovan pariskunnan suositulla Instagram-tilillä The Berlin Chapters. Kodin sisustus on täynnä vastakohtia, ja Vaarniin veistokselliset huonekalut löysivät joukosta luontevasti paikkansa.

    Lue juttu
  • Isabelle Kaiserin ja Barabbas Chyban koti on syntynyt kokeilemalla

    Frankfurtin liepeillä, aivan Main-joen rannalla, Isabelle Kaiser ja Barabbas Chyba ovat rakentaneet kotinsa kokeilemalla. Täällä aikakaudet ja materiaalit saavat sekoittua, eikä mitään tarvitse suunnitella etukäteen.

    Lue juttu
  • Värikkäät kalusteet tuovat iloa Maijun kodin sisustukseen

    Sisustusarkkitehti Maiju Kiannan ja hänen lastensa koti Kauniaisissa on iloinen värien leikki, jossa designkalusteet ja värit lyövät kättä päälle. 1960-luvun rivitaloasunnon remontti on huolella mietitty ja laadukkaasti toteutettu.

    Lue juttu

Ajankohtaista

  • COMPANY-muotoilustudion tutkimusmatkailijat Aamu Song ja Johan Olin

    Aamu Song ja Johan Olin tutustuvat maailmanmatkoillaan paikallisiin käsityömestareihin ja ryhtyvät yhteistyöhön heidän kanssaan. Syntyy omintakeisia ja lämpimän humoristisia tuotteita, joissa on vaikutteita maailman eri kolkilta. Design Stories tapasi COMPANYn Lallukan taiteilijakodissa, jossa sijaitsee kaksikon valoa tulviva ateljee.

    Lue juttu
  • Lempeän tulinen kurpitsapasta – poimi talteen syysviikonlopun paras pastaresepti

    Ruokaisa pasta on täydellistä lohturuokaa syksyn viileisiin iltoihin. Nappaa talteen helpot ja nopeat reseptit ja valmista kotona ravintolatasoista pastaruokaa – makkarapastaa lihansyöjille ja mausteista kurpitsapastaa (Design Storiesin toimituksen suosikki!) kasvisten ystäville.

    Lue juttu
  • Peter Erlandssonin talo Etelä-Ruotsissa on myös uudistuneen String Furnituren koti

    String Furnituren perustajan Peter Erlandssonin kodissa Falsterbon niemellä näkyy asukkaiden rakkaus luontoon, arkkitehtuuriin, designiin – ja tietysti String-hyllyihin. Design Stories vieraili tässä ainutlaatuisessa (ja tv:stä tutussa!) talossa, jonka arkkitehti suunnitteli paikan ehdoilla.

    Lue juttu

Design Stories on verkkokauppa Finnish Design Shopin oma nettijulkaisu. Toivottavasti viihdyt juttujemme parissa! Voit myös kertoa Design Storiesin toimitukselle kiinnostavasta juttuaiheesta tai lähettää palautetta julkaisemistamme jutuista. Kuulemme sinusta mielellämme!