Pieces of Nordic Happiness

Oiva Toikka

Oiva Toikka (1931-2019) oli lasitaiteilija, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti Iittalalle suunnittelemistaan lasilinnuista. Hänen suunnittelemansa lasiesineet ovat mielikuvituksellisia, näyttäviä ja rohkeita; Toikan tyyli poikkeaa perinteisestä, minimalistisesta skandinaavisesta muotoilusta. Toikka menestyi myös taiteilijana.

Birds, linnut, on Oiva Toikan tunnetuin työ. Iittalan lasilintusarja on kansainvälisestikin ajatellen ainutlaatuinen. Joka vuosi Toikka ja hänen työryhmänsä loivat uusia, ihastuttavia lintuja Birds-sarjaan. Toikka suunnitteli ensimmäiset linnut vuonna 1972, ja ne valmistettiin Nuutajärven lasitehtaalla. Ensimmäinen lintuhahmo oli eri väreissä valmistettu Sieppo. Sittemmin yli 300 lintulajia on saanut tulkintansa Toikan lintuperheen osina. Jokainen lintu on uniikki, O. Toikan nimellä signeerattu, käsityönä valmistettu yksilö. Linnut ovat suosittu keräilykohde kaikkialla maailmalla, ja niiden arvo kasvaa esineiden ikääntyessä.

Lintujen lisäksi Oiva Toikka suunnitteli pitkän uransa aikana monia muitakin merkittäviä lasiesineitä, kuten Kastehelmi-lasiston Iittalalle vuonna 1964. Sarja oli tuotannossa yli 20 vuotta, ja vuonna 2010 Iittala juhlisti 50-vuotista yhteistyötä palauttaen tuotantoon Kastehelmi-sarjan suosituimpia osia. Vaikka lasi oli aina Toikan suosikkimateriaali, hän työskenteli myös keramiikan parissa – hän opiskeli alunperin keramiikkaa ja aloitti uransa Arabian taideosastolla – ja monet muutkin materiaalit ja tekniikat ovat tuttuja Toikalle. Eräs esimerkki Toikan monipuolisuudesta on Magisin Me Too -tuotesarjan Dodo-keinutuoli, Paradise Tree -naulakko ja Downtown-hylly. Samaan tuotesarjaan kuuluvat esimerkiksi Eero Aarnion Puppy ja lastentuoli Trioli. Oiva Toikka saavutti urallaan paljon, ja hänelle myönnettiin myös useita merkittäviä palkintoja, kuten Lunning-palkinto, Pro Finlandia -mitali, World Glass Now 85 -palkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto sekä Prinssi Eugen -mitali. 

Haluaisitko lukea lisää Oiva Toikasta ja hänen työstään? Tutustu myös valikoimamme kirjoihin:
Fantasia – Mielen kuvat

Oiva Toikka on suunnitellut seuraaville valmistajille: Iittala, Magis, Jalo Helsinki

128 tuotetta

128 tuotetta

Sulo pöytävalaisin, S

384.00 €

Tulossa varastoon

Sulo pöytävalaisin, L

533.00 €

Varastossa

Birds by Toikka Riekko

279.00 €

Varastossa

Krouvi olutlasi 50 cl, kirkas

12.00 € 10.80 €

Varastossa

Kirassi pöytävalaisin

434.00 €

Varastossa

Kastehelmi kulho 23 cl, kirkas

16.90 € 12.68 €

Varastossa

Siiri pöytävalaisin

409.00 €

Varastossa

Birds by Toikka Sieppo, sade - punainen

199.00 € 149.25 €

Varastossa

Kastehelmi lautanen 170 mm, kirkas

19.90 € 14.93 €

Varastossa

FXI Pampula sakset 21 cm

29.90 € 22.43 €

Varastossa

OTC Gepardi huopa, musta - valkoinen

199.00 € 149.25 €

Varastossa

FXI Helle sakset 21 cm

29.90 €

Varastossa

Dodo keinutuoli

211.00 €

Varastossa

Lasipallo 2021 OT Gepardi

24.90 € 18.68 €

Varastossa

OTC Lintunen muki 0,3 L, sininen

21.90 € 16.43 €

Varastossa

OTC Lintunen muki 0,3 L, pinkki

21.90 € 16.43 €

Varastossa

OTC kassi, Gepardi

19.90 € 14.93 €

Varastossa

OTC Gepardi kylpypyyhe, ruskea

34.90 € 26.18 €

Varastossa

Kastehelmi kynttilälyhty 64 mm, harmaa

19.90 € 14.93 €

Varastossa

Kastehelmi lautanen 315 mm, kirkas

54.90 € 41.18 €

Varastossa

Lasiomena 3 kpl,  kirkas

39.90 €

Varastossa

OTC kassi, Lintunen

19.90 €

Varastossa

OTC kassi, Lintula

19.90 € 14.93 €

Varastossa

OTC Helle muki 0,3 L, ametisti

21.90 € 16.43 €

Varastossa

OTC Gepardi käsipyyhe, ruskea

17.90 € 13.43 €

Varastossa

Birds by Toikka Metso

589.00 €

Varastossa