Antoni Arola, suunnittelija

Antoni Arola

Antoni Arola on katalonialainen muotoilija, jota pidetään keskeisenä vaikuttajana espanjalaisen valaisinsuunnittelun kansainvälisessä läpimurrossa. Arola valmistui Barcelonan EINA-muotoilukoulusta vuonna 1984 ja perusti samana vuonna oman toimistonsa, Estudi Arolan. Kolme vuotta myöhemmin julkaistu Nimba-valaisin nosti hänet kansainväliseen tietoisuuteen.

Valaisinten lisäksi Arola tuotantoo kuuluu myös valoinstallaatioita ja -taideteoksia sekä muita sisustusesineitä ja pientuotteita. Pitkän uransa aikana hän on voittanut lukuisia muotoilupalkintoja, kuten Espanjan kansallisen muotoilupalkinnon vuonna 2003.

Antoni Arola on suunnitellut seuraaville valmistajille: