Ideoita skandinaaviseen sisustukseen
Kustaa Saksi (s. 1975) on suomalainen graafikko ja kuvittaja, joka asuu ja työskentelee Amsterdamissa. Saksi on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista. Hänet tunnetaan mielikuvituksellisista printeistään ja voimakkaan värikkäistä töistään. Saksi on tehnyt kuvitusten ohella myös poikkitaiteellisia installaatioita. Esimerkiksi vuonna 2013 Tukholman huonekalumessuilla nähtiin 15 000 A3-kokoisesta paperiarkista koostuva teos, jonka Saksi toteutti yhdessä arkkitehti Gert Wingårdhin kanssa.
Kustaa Saksi on suunnitellut seuraaville valmistajille: